tiistai 18. tammikuuta 2011

Facebook on vaarallinen

Olen todella monelta ikäiseltäni yrittäjäkollegalta kuullut, etteivät he ole yhtään kiinnostuneet sosiaalisesta mediasta. Moni on sanonut suoraan pitävänsä Facebookia vaarallisena. Olen ihmetellyt näitä kommentteja, ja miettinyt kuka meistä on asioita ymmärtänyt väärin.

En minäkään olisi näin kiinnostunut verkossa toimimisesta ellen tekisi sitä yritykseni vuoksi. Tuskin itse olisin kovinkaan paljon Facebookissa tai kirjoittaisin blogia, ellen pitäisi sitä tärkeänä osana yritykseni markkinointia. Haluan näin lisätä yritykseni läpinäkyvyyttä, ja olla asiakkaiden tavoitettavissa siellä missä he ovat.

Eikä mielestäni kirjoittelu Facebookissa tai muissa medioissa ole mitenkään vaarallista, koska kyllähän aikuinen ihminen tietää mitä hän haluaa asiakkailleen kertoa. Enhän minä työssänikään valita asiakkaille henkilökohtaisia asioitani, niin miksi sitten kirjoittelisin niistä.

Toivoisin itse saavani kontakteja sellaisiin pieniin palvelualanyrittäjiin jotka käyttävät sosiaalista mediaa markkinointiin. Olisi tosi kiva vaihtaa mielipiteitä, ja saada neuvoja kokeneemmilta. Olen myös itse käytettävissä, jos vaan osaan toisten kysymyksiin vastata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti