lauantai 30. huhtikuuta 2011

Viski, Vihuri ja Rumpupalikka

Yleensä kun kerron kissani nimistä, niin niitä naureskellaan ja ihmetellään. Minusta meidän kissojen nimet ovat aivan loogisia, ja niillä on sentään selkeät esikuvat.

Luin viime viikolla Oona Chaplinin elämäkertaa, ja hänhän oli näytelmäkirjailija Eugene O`Neallin tytär. Kirjassa kerrottiin Eugene O'Neallin rakkaudesta kissoihin, ja niillä vasta oli omituiset nimet. Heidän Happy kissansa synnytti kolme pentua, jotka tuo Nobelin palkinnon saanut kirjailija nimesi Viskiksi, Vihuriksi ja Rumpupalikaksi. Toinen suuri kirjailija Hemingway rakasti myös kissoja, ja hänen kissansa kuului erityiseen laivakissa rotuun, joilla oli kuusi varvasta. Tämän kissa perheen johtaja oli nimeltään Prinsessa.

Minun kissojen nimet ovat Valo Nihtilä, Jösta Sundqvist ja Hertta Kuusinen.Valtsu eli Valo Nihtilä oli Mannerheimin alaisena Päämajassa työskennellyt eversti, jota arvostan erittäin suuresti. Valtsu onkin esikuvansa mukaisesti laiha, pitkäraajainen, ja rohkea kuin sotilas. Jösse eli Jösta Sundqvist on taas mieheni suosikki muusikon mukaan nimetty. Ihme kyllä, mutta Jössekin on esikuvansa mukainen pyöreä pullukka. Hertan taas olen saanut eräältä naapuriltamme, joka on ollut vasemmistoliiton kansanedustajaehdokkaana. Hänelle kiitokseksi  kunnioitin Herttaa tuon tomeran ja vahvan kommunistikansanedustajan nimellä.

Joku kirjailijan tai näyttelijän niminen kissa mahtuisi ihan hyvin vielä porukkaan. Esimerkiksi Eino Leino eli Eikka voisi olla ihan mukava.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Gdansk on kaunis kaupunki

Käytin pääsiäisen pyhät taas sotahistoriamatkailuun ja nyt oli vuorossa Puola ja Gdansk. Kaupunki oli minulle täysi yllätys. Gdanskin vanha kaupunki on kaunein näkemäni keskiaikainen kaupuki. Niin kauniita taloja, ja hyvin restauroituja en todellakaan osannut odottaa. Kaikki oli siistiä, ja hyvin hoidettua, vanhat kirkot ja kauniit palatsit oli juuri kunnostetun näköisiä. Sinänsä odottamatonta, koska tiesin, että Gdansk tuhottiin lähes maantasalle toisessa maailmansodassa.

Historiallisessa museossa oli erittäin hyvä näyttely Gdanskista 1930 luvulla ja siitä miltä kaikki näytti vuonna 1945. Valokuvat oli kammottavia. On käsittämätöntä mitä kaikkea ihminen voi kestää. Miten ihmiset, jotka juuri olivat kokeneet sodan kauhut, kuka rintamalla, kuva keskitysleirissä, pystyivät aloittamaan heti jälleenrakennuksen. Miten aloitetaan jälleenrakentamaan kaupunkia, jossa on pelkkää rauniota ja pommikuoppia? En ymmärrä miten he tiesivät edes mistä aloittaa, koska kaikki oli murskana.

Kuitenkin siitä tuhosta oli saatu aikaan kaunis kaupunki, ja vanhat rakennukset oli taas ihmisten ihailtavina. Joissakin kotimuseoissa oli selityksiä tavaroista, ja osa olikin viety turvaan rintaman lähestyessä. Suurin osa kirkkojen taideaarteista oli kaivettu raunioista ja koottu uudestaan. Siis lähes kaikki oli haalittu pienistä palasista, ja saatu aikaan upeita taideteoksia. Museoissa oli myös paljon tavaroita, jotka oli palautettu Saksasta tai Venäjältä. Ilmeisesti nykyään, Neuvostoliiton kaaduttua, on alettu palauttamaan Puna-armeijan ottamia aarteita. Tietojeni mukaan kuitenkin, kumpikin valloittajataho Saksa tai Neuvostoliitto eivät ole paljon edes neuvotelleet miehitettyjen maiden ryöstösaaliin  palautuksesta.

Tuolla matkalla kiinnostuin taas Puolan historiasta. Saksan hyökkäys Puolaan 1.9. 1939 on ollut minun ensimmäinen kiinnostuksen kohde toisessa maailmansodassa, mutta siitä on lähes 30-vuotta, kun olen ne asiat mieleeni painanut. Nyt on kaivettava vanhat asiat esiin, ja alan haaveilla, jos vaikka pääsisin Krakovaan tai Varsovaan.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Karvojen kiertokulkua

Kauneuden ja muodin maailmassa muotivirtauksilla on selvä kiertokulku, tämän päivän hitti on taas muotia noin 15-20 vuoden kuluttua. Niin on käynyt myös silmäripsien kanssa. Tänäpäivänä tuntuu, että jokaisella on ripsienpidennykset.

Tämä on kolmas kerta työurani aikana, kun ripsistä tulee villitys. Ensimmäinen kerta oli 80-luvun puolivälissä, kun ripsiä pidennettiin, ja silloin puhuttiin kestoripsistä. Systeemi oli aikalailla sama, kuin tämä nykyinenkin. Sitä pidettiin suurena muutoksena, että laitettiin yksittäisiä ripsiä, koska 70-luvulla irtoripset oli nauhamaisia. Kestoripsimuoti kesti noin 1-2 vuotta, ja sitten todettiin se liian työlääksi, ja omia ripsiä kuluttaviksi.

Sitten 90-luvulla tuli ripsipermanentit. Joka kosmetologi väänsi muutamia karvoja rullien päälle, ja ajanvarauskirjat täyttyi. Sekin työ kuitenkin loppui parissa vuodessa, nyt en tiedä ketään joka tekisi ripsipermanenttia. Viime vuonna alkoi näkyä tämä viimeisin villitys eli ripsien pidennys. Veikkaan, että se on ohitse kesällä 2012.

Nyt jo alkaa näkyä ne ongelmat, mitä on aina ripsien kanssa vastaan tullut. Ripsi on niin ohut ja hento, ja niitä on niin vähän, etteivät ne kestä jatkuvaa käsittelyä. Jo useat asiakkaani harmittelevat, kun ripset ovat katkeilleet niin pahasti, ettei pidennykset enää pysy niissä. Tai sitten ne harvenee niin, että muutama pidennys näyttää enää hassulta. Onneksi ripset kasvaa yleensä uudelleen noin 6-12 kuukaudessa.

Itse en ole koskaan lähtenyt tekemään näitä hetken muotijuttuja. Pitää olla todella pikkutarkka ihminen, joka pystyy tekemään siistiä jälkeä näin pienessä näpertelyssä. Itse en siihen pystyisi. Toisaalta en myös pysyisi motivoituneena työhöni, jos päivästä toiseen liimaisin puolen sentin karvan haiventa toiseen haiveneen.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Sotahistoria harrastuksena

Ilmoitin äskettäin tämän blogin blogilistalle, ja laitoin tietysti yhdeksi avainsanaksi sotahistoria. Katsoin myös mitä muita blogeja sillä sanalla löytyy, ja niitä oli vain viisi lisäkseni. Olin aika hämmästynyt. Olen tietysti tottunut siihen, että harrastustani ihmetellään, ja minua epäillään jos joksikin sotahulluksi. Mutta ettei muita sotahistoria blogeja löytyisi, niin se on aika erikoista. Joten tein sen johtopäätöksen, ettei niitä ole vain ilmoitettu blogilistalle.

Suomessa on niin paljon vakavasti sotahistoriaa harrastavia ihmisiä, että en ole mikään harvinaisuus. Se ehkä on harvinaista, että olen nainen ja vielä kosmetologi. Myönnän kuitenkin, että en tunne kuin pari naista jotka ovat myös sotahistorian harrastajia.  Suomen sotahistorialliseen seuraan kuuluu yli tuhat jäsentä, mutta sitä en tiedä kuinka monta heistä on naisia. Luennoilla heitä ei ole kuin muutama. ja ovat ehkä miehensä seurana.

En osaa selittää miten tämän harrastukseni pariin olen joutunut. Se on alkanut jo niin varhain, etten muista edes mistä se alkoi. Olen lukenut sotakirjoja ja historiaa  heti kun olen lukemaan oppinut. Hiukan yli kymmenen vanhana olin asiantuntija intiaanisodissa, ja sen jälkeen siirryin Amerikan itsenäisyystaisteluun ja sisällissotaan. Talvisota ja jatkosota ovat ihan uusinta aluettani. Ne on ehkä niin läheisiä ja koskettavia alueita, että väistin niitä tietoisesti pitkään. Olin paljon yli neljänkymmenen kun ensimmäistä kertaa luin Wolf Halstin Talvisodan päiväkirjan, vaikka se oli ollut hyllyssäni parikymmentävuotta. Se olikin niin koskettava, ja vei niin pitkälle matkalle Suomen historiaan, että teen sitä retkeä vieläkin.

Kuitenkin kaikki nämä vuodet,ja kaikki sodat joita olen kahlannut, läpi olen tehnyt pasifismin ajatuksella. Kysynyt, miten ihmeessä pieni ihminen on voinut kestää sen kamalan taakan mitä sota hänen niskaansa on kaatanut.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Mukavat meikit aurinkoon

Kesällä ja helteisellä säällä suurin osa haluaa vaihtaa meikin kevyempään. Meillä on kaksi erinomaista tuotetta kevyeen meikkiin , joilla kummallakin on oma käyttäjäkuntansa.

Sheer tint moisture (40ml 60 €) on värillinen päivävoide, jossa on kolme eri sävyä. Sävy medium on ehdottomasti paras suomalaiseen väritykseen. Voide on erittäin helppokäyttöinen, koska se korvaa kosteusvoiteen, meikkivoiteen sekä aurinkovoiteen. Siinä on 15 aurinkosuojakerroin. Voide sopii kaikille ihotyypeille. Jos iho on oikein kuiva, niin erilaiset tehotiivisteet ovat hyviä käyttää voiteen alla. Meikkivoiteena tuote on hyvin kevyt, eikä jätä rajoja, mutta tasoittaa kauniisti ihon väriä.

Toinen suosikkivoide on Ultra sensitive faceblock (40ml 43 €) suojakerroin 25. Voide ei varsinaisesti ole meikkivoide, vaan siinä on raaka-aineesta tullut kevyt sävy. Väri on vielä paljon kevyempi kuin värillisessä päivävoiteessa. Tämä voide sopii erittäin herkälle iholle, koska siinä on fysikaalinen suoja eli titaanioksidi. Suomalaistenkin ihotautilääkäreiden mukaan titaanioksidi on niin hellävarainen, ettei sille voi herkistyä kukaan. Tätä voidetta voi käyttää koko kesän korvaamaan päivävoiteen.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Varokaa aurinkoa

Muistutan taas kertaalleen, että varmasti jokaisella olisi aurikosuojavoide käytössä. Ilmatieteenlaitos on jo hyvissä ajoin keväällä ilmoittanut otsooniaukosta Suomen alueella. Tänä keväänä UV-säteily on noin 20% voimakkaampaa, kuin aikaisempina keväinä.

Ilokseni huomasin, että jopa uutisissa mainitaan ihon ja silmien suojaamisesta, kun UV-indeksi ylittää arvon 3. Kysymys ei ole siitä, että aurinko vain vanhentaa ihoa, vaan haluan asiakkaideni tiedostavan auringon olevan terveydellinen riski. Näen päivittäin auringon aiheuttamia ihovaurioita kasvoilla. Voisin sanoa, että noin 80% yli nelikymppisistä asiakkaista ovat jo saaneet näkyvää vauriota auringosta.

Se ei tietenkään tarkoita, että heille kaikille tulee ihosyöpä, mutta heille se tulee ilman muuta helpommin, kuin niille joiden iho ei ole vaurioitunut. On vaikeaa selittää millä tavoin sen vaurion näen, kun asiakas itse ei sitä huomaa. Pitkä työkokemukseni , ja monet asiaan liittyvät koulutukset auttavat näkemään lukuisia sellaisia asioita ihosta, mitä asiakas ei itse näe. Ammattilaiselle auringon tuomat vauriot ovat aivan selviä, itse ei välttämättä kiinnitä mitään huomiota ihon epätasaisuuksiin.

Erikoista on myös se, että niiden asiakkaiden kohdalla, joille kerron tilanteen olevan hyvin vakava, että iholle on syntymässä seuraavien vuosien aikana ihomuutoksia. He eivät yleensä usko minua, ja ehkä loukkaantuvatkin puheistani. Olen kuitenkin luvannut itselleni, että otan aina esille vakavat asiat. Jos tunnen ihon alla, tai rintojen alueella outoja myhkyröitä, tai näen hälyttävää muutosta iholla, kerron sen aina asiakkaalle. On parempi mennä lääkäriin turhaa, kuin liian myöhään.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Deodorantti ilman alumiinia

Valitettavan harvoin muistan kertoa asiakkailleni, miten hyvä deodorantti Dermalogicalla on. Ensisijaisesti aina tarkistan, että asiakkaan kasvojen hoitotuotteet ovat kunnossa, ja asian mukaiset. Sitten ei aina huomaa puhua muustakin, ja ei ole kiva jos asiakas saa sen käsityksen, että olen jotain tuputtamassa.

Environmental Control Deodorant ( 33 €)on ainoita markkinoilla olevia deodorantteja joka ei sisällä alumiinia. Deodorantissa ei ole myöskään mitään synteettisiä aineita, ei hajusteita, eikä väriaineita, niin kuin ei missään muussakaan Dermalogican tuotteessa. Tuoksu tulee raaka-aineesta, desinfioivasta uutteesta, jossa on lievä männyn tuoksu. Eli tuoksu on hyvin mieto, ja haihtuu pian.

Koska deodorantti on hyvin mieto, sen vaikutus tulee hitaasti. Sitä pitää käyttää noin 2-3 viikkoa ennen kuin vaikutus on täydellinen. Se siis pitää hienhajun poissa, ja vähentää kainaloiden kastumista.

Dödö on kuitenkin niin makuasia, että siitä ei koskaan voi sanoa, että tästä varmasti pidät. Suurin osa asiakkastamme on sen vakio käyttäjiä, mutta on niitäkin jotka eivät siitä tykkää. Kuitenkin tämä dödö on taatusti turvallinen tuote ja tulee halvaksi käyttää. Yleensä yksi puikko kestää käytössä 8-10 kuukautta. Suosittelen kokeilemaan.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Tuntematon sota

Olen aika hämmästynyt, että vielä tänä keväänä törmäsin 1900-luvun sotaan, josta en ollut kuullutkaan. Luulin käyneeni läpi kaikki 1960-70- luvulla käydyt sodat Aasian maissa. Kuitenkin törmäsin dokumentiin USA:n ja Laosin sodasta oikeastaan vahingossa, kun hain tietoa Vietnamin sodasta.

Kyseessä ei ollut mikään pikkukahina, vaan julma, täysimittainen sotatoimi Laosin alueella. Amerikka oli erittäin tarkkana koko Aasian alueella toisen maailmansodan jälkeen, ettei Neuvostoliitto ja kommunismi saa liikaa valtaa. Siinä oli syy sekaantua Laosin asioihin, sekä myös väittämä, että Laosista käsin tuettiin Ho chi minhin tietä Pohjois-Vietnamissa.

Amerikka tuki Laosissa kommunismia vastaan taistelevaa puolta, ja perusti valtavan tukikohdan Pohjois-Laosiin, nimeltään Long Cheng. Tämä tukikohta kasvoi niin suureksi, että siitä tuli Laosin toiseksi suurin kaupunki. Asukkaina oli jenkkisotilaat perheineen.

Operaatio alkoi 1960-luvun alussa, ja kesti 70-luvun alkupuolelle, ja se naamioitiin avustusoperaatioksi. On ihmeellistä, että tämän tapainen valtava sotatoimi on pystytty pitämään salaisen meidän päiviimme asti, vaikka operaation nimikin oli Salainen sota. Laosin pommittaminen oli valtavaa. Kahdeksan vuoden aikana Laosia pommitettiin joka kahdeksas minuutti. Long Chengin lentokenttä oli laajuudessaan uskomaton, se oli maailman vilkkain lentokenttä aikanansa. Sieltä lähti noin 400 lentoa päivässä. Se määrä pommea mitä USA kylvi Laosiin oli enemmän, kuin he käyttivät toisessa maailmansodassa Japaniin ja Eurooppaan yhdessä.

Haluan perehtyä tähän aiheeseen perusteellisemmin, koska se kuulostaa jotenkin uskomattomalta. En voi muuta kuin ajatella, että onneksi nykypäivänä on tämä sosiaalinen media ja Wikileaks. Toivottavasti ne pitävät huolen, ettei maailmassa voi enää sotia, ja tuhota viattomia ihmisä koko maailman siitä tietämättä.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Nuoren miehen logiikkaa

Istuin helsinkiläisessä taksissa pitkän aikaa, ja juttelin samalla nuoren kuljettajan kanssa. Hän vaikutti hiukan ärtyneeltä, kun kerroin osoitteen mihin haluan. Ehkä hän odotti, että muuttaisin mieleni, kun hän sanoi joutuvansa katsomaan kartalta osoitteen, että sinne on muuten vaikea löytää. En muuttanut mieltäni, vaan jäin kuuntelemaan pojan juttuja työelämästä.

Hän kertoi olevansa taksikuskina pakotettuna. Hän olisi mielellään jatkanut kotona oloaan työmarkkinatuella, mutta työvoimatoimistosta hänet määrättiin taksikurssille ja töihin. Hän oli erittäin ärsyynyt siitä, että palkasta menee niin paljon veroja. Hänestä oli epäoikeudenmukaista, että joku luuseri sitten elelee herroiksi hänen tienaamillaan verorahoilla. Toisaalta hän oli myös sitä mieltä, että työttömyyskorvaukset, ja muut tuet ovat naurettavan pieniä. Niillä on mahdotonta elää kunnollista elämää.

Vanhan äitinsä puolesta hän oli erityisen harmissaan, kun äiti on jo lähes viisikymmentä, ja nyt hänetkin pakotetaan kouluttautumaan uuteen ammattiin. Hänen äitinsä on kuulemma aivan tyytyväinen olotilaansa, ja tulee hyvin toimeen saamillaan tuilla. Pojan mielestä on järjenköyhyyttä laittaa sen ikäinen ihminen koulutukseen, kun eläkeikä alkaa juuri.

Ihan kaikkea pojan logiikasta en ymmärtänyt. Ketähän on ne luuserit, joita hän elättää veroillaan, ja mistähän sitten tulee ne rahat joita hän saa ollessaan työttömänä? Mietin myös oman järkeni köyhyyttä, kun olen melkein viisikymmentä, ja ihan vapaa ehtoisesti hakeuduin suorittamaan yrittäjän erikoisammattitutkintoa, ja vielä työni ohella. Jos ymmärsin pojan aivoitukset oikein, minun olisi syytä hakeutua mielentilatutkimukseen.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kylmää faktaa kuumasta auringosta

Ihmisten suhtautuminen aurinkoon huolestuttaa minua aikalailla. Auringon valon voimakkuus, ja säteilyhaitat ovat niin paljon muuttuneet viime vuosina, että kaikkien on pakko muuttaa suhtautumistaan aurinkoon.

Todella yleisesti on vallalla käsitys, ettei aurinko vaurioita ellei sitä ota. Tämä on ihan väärä ajatus. Aurinko vaurioittaa ihan yhtä paljon riippumatta siitä missä asennossa olet auringon osuessa sinuun. Ihan samallailla säteily vaurioittaa saat sen auringon rannalla makaamalla tai kävelylenkillä. Suurin osa ihosyöpä potilaista on ulkotyöläisiä, suurin ryhmä on maanviljelijät. Hehän eivät takuulla ole auringossa maanneet, mutta niin vaan on säteily vaurioittanut ihon solukkoa.

Rusketuskin tulee nykyään aivan erilailla kuin esimerkiksi 15vuotta sitten. Harvoin rusketuksesta tulee enää kauniin väristä, vaan se samalla kuivattaa, ja ohentaa ihoa niin voimakkaasti, että väristä tulee harmahtava. Voisin sanoa, että todella harva yli 40-vuotias saa kauniin rusketuksen. Siinä vaiheessa alkaa hormoni toiminta muuttua niin paljon, että aurinko aiheuttaa vaan epätasaista värimuutosta, eikä kaunista päivetystä.

Hysteerisesti ei kannata aurinkoon suhtautua. Kuitenkin selvät faktat pitää tiedostaa, ja ymmärtää, että maailma muuttuu. Niin muuttuu myös ilmasto, ja sitä kautta aurinkon säteilykin.

Kissanainen ja punaiset kengät

Tässä taannoin kerroin uusista punaisista kengistäni, jotka ostin Eevan toiset kengät kaupasta. Eilen tuli testattua, että ne kestää kuraa ja sänkipeltoakin. Tapahtui seuraavaa:

Ajelin eilen illalla töistä kotiin ja noin 1,5 km ennen kotiani, meidän kylän päätiellä, huomasin kissan pellollla. Meidän kylällä on joka talossa useita kissoja, niin luulin kyseessä olevan jonkun muun kissa. Onneksi hiljensin, ja jäin katselemaan, niin tunnistin katin äitini Väiski kissaksi. Väiskillä ( tai tuttujen kesken Vänällä) ei ole mitään asiaa oleskella niin kaukana kotoa.

Laitoin auton hätäisesti tien sivuun parkkiin, ja lähdin houkuttelemaan Vänää. Eihän se huuteluani totellut, ja minun oli lähdettävä pellolle sitä hakemaan. Muutaman sekunnin harkitsin mitä tehdä, kun jalkani upposi monta senttiä kuraan ja veteen sänkipellolla. Korkeat korot painui syvälle. Siitä vaan jatkoin, ja yritin juosta nopeasti, ettei jalkani ehdi jäätyä, kun vettä meni kenkiin. Tiellä oli aika liikenne, ja autot melkein pysähtyi, kun näkivät minut painelemassa punaisissa korkokengissä pellolla. Varmaan kylällä huhut kertovat, että nyt sen Inkerin pää sekosi lopullisesti. Toisaalta kaikki meilläpäin tietävät talomme seitsemästä kissasta.

Sitten vaan Vänä kainaloon, ja äkkiä kotiin. Yritin putsata kenkiä parhaani mukaan, ja vähän harmitti, kun ne oli vasta kolmatta kertaa käytössä. Kuitenkin aamulla ne oli ihan kunnossa. Annoin mielessäni kiitoksen Eevan kenkäkaupalle, sieltä ostan toistenkin, kun ne sopivat niin hyvin kissanaisen elämään.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Kissa auttaa ihottumaan

Otsikko oli vähän provosoiva. Toisaalta asiakkaani, ja muut ihmiset jotka minut tuntevat tietävät, että olen aivan vakuuttunut, että kissat auttaa asiaan kuin asiaan.

Perustelen tuon otsikon väitteen japanilaisella tutkimuksella. On selvää, että stressi ja mielentila näkyy ihossa. Näen sen joka päivä työssäni, että kiireinen, stressaava elämä tuo erilaisia oireita ihoon, jotka saattaa puhjeta jopa ihottumiksi. Myös ihotaudit, esimerkiksi psoriasis ja atopia pahenevat stressin myötä.

Japanilaiset tiedemiehet ovat tutkineet elämän tapoja, ja päätyneet siihen, että lemmikkieläimen omistajalla on vähemmän stressisairauksia kuin muilla. Tämä siis koskee kaikkia lemmikkejä, eikä pelkästään kissoja. Japanilaisissa tutkimuksissa todettiin, että lemmikin omistaja saattaa elää yhtä stressaavaa elämää kuin muutkin, mutta lemmikin positiivisesta vaikutuksesta, hänen vapaa-aikansa tasapainottaa stressiä paremmin.

Uskon tähän teoriaan täysin. Onhan olemassa myös suomalaisia tutkimuksia, että lemmikit estävät sydänsairauksia. Lemmikkieläimen vaikutus on niin rauhoittava. Kun istuskelee kotona, ja kissa tai koira tuhisee sohvalla nukkumassa, automaattiseti yrittää olla hiljempaa, ja rauhallisesti ettei häiritse toisen unta. Tiedän sen itsestäni, kun illalla istahdan nojatuoliini, ja Jösse könyää kainaloon nukkumaan, niin ei mene kauaa kun itsekin alan nukahdella.

Ihottumiin tämä rauhoittuminen vaikuttaa positiiviseti. Kun verenkierto ja aineenvaihdunta hidastuu, niin kutinat ja kirvelyt vähenevät. Kun ruumis rauhoittuu, alkaa mielikin tasoittua ja stressi vähenee. Se on siis Japanissa todistettu, että kissat auttavat ihottumaan, ja myös koirat.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Ihoa ei saa hiekkapuhaltaa

Edelleen näkyy mainoksia, joissa kosmetologit tarjoavat mikrohiontaa tai timanttihiontaa iholle. Tässä on tapahtunut joku kummallinen väärinkäsitys. Ihmettelen syvästi miten nämä hiontalaitteet ovat tulleet niin suosituiksi, vaikka ne vain vahingoittavat ihoa. Kosmetologien ammattitaito on niin kirjavaa, että se mahdollistaa kaikkien outojenkin asioiden markkinoinnin, koska ei ole arviointikykyä.

Yksinkertaistettuna mikrohionta on hiekkapuhallusta, joka tehdään pienelle ihonalueelle kerralla, käyden koko kasvot läpi. Tästä on haittaa iholle, koska se on erittäin voimakasta. Ajatuksena kai alunperin on ollut se, että iho näin mekaanisesti kuoritaan syvemmältä. Kun ihoa alkaa voimakkaasti mekaanisesti kuoria, se automaattisesti alkaa suojautumaan, ja paksuuntumaan. Näin käy kantapäille ja jalkapohjille, kun ne altistuu hiertymiselle.

Toisaalta taas voimakas hionta poistaa ihon omaa suojavaippaa, ja altistaa sen auringolle ja pakkaselle. Myös pigmenttiläsikiä syntyy helposti mikrohionnan jälkeen, koska ihon pigmenttikerros vaurioituu, ja iho herkistyy auringolle.

Mikrohionta on hoito, josta en voi muuta kuin sanoa, välttäkää sitä.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Jytky

Katselin äsken vaalivalvojaisia TV:stä, enkä malta olla kommentoimatta tulosta. Korostan sitä, että itse olen ihan sitoutumaton, enkä kuulu mihinkään poliittiseen järjestöön. Olen aina äänestänyt enemmän ihmistä, kuin puoluetta.

Olen kuitenkin luottamustehtävissäni seurannut valtakunnan politiikkaa todella läheltä. Olen useaan otteeseen viimeisen 25-vuoden aikana ollut kuultava eduskunnan eri valiokunnissa. Koko ikäni harrastama sotahistoria on myös yhteiskuntapolitiikkaa.Näistä kokemuksista oppineena, mietin nyt tätä tilannetta, ja Perussuomalaisten suurta vaalivoittoa. Myönnän, että se huolestuttaa minua kovasti. Mieleeni on tullut jo pitkään Saksan tilanne 1930-luvun alussa. Silloikin uusi puolue, jolla oli erittäin jyrkät mielipiteet, ja tavoitteet sai suuren vaalivoiton. Saksa ajautui pian suureen kriisiin.

Toivottavasti olen aivan väärässä, ja ajattelen vain tietämättömyyttäni näin. Pelkään kuitenkin, että jyrkät mielipiteet, ja suuri valta kokemattomissa, ja kouluttamattomissa käsissä ei ole Suomelle hyväksi. Yrittäjän työ on täysin rahamarkkinoiden armoilla, ja jo pienikin heilahdus voi vaikuttaa. Nyt on kysymys koko Euroopan
 laajuisesta talouskriisistä, jota lähdetään selvittämään täysin kokemattomin voimin. Jos Suomen hallitus ajautuu kriisiin, ja joudutaan jossain vaiheessa järjestämään jopa uudet vaalit, se tulee äärettömän kalliiksi. Suomi ei voi mitenkään sanoutua äkkiä irti kaikista EU sopimuksista, ja lähteä vaikka eroamaan Euroopan yhteisöstä.

Toivottavasti uusilla kansanedustajilla löytyy kypsyyttä ja viisautta tehdä sovussa töitä. Toivon myös, että jyrkät kannanotot naispappeudesta, aborttioikeudesta ja maahanmuuttajista olisi vaan puhetta. Toivon siis koko ajan parasta, mutta pelkään pahinta.

Ranskassa kauneus on hyväksyttyä

Palaan vielä äskeiseen Pariisin vierailuuni, ja pohdiskeluuni ranskalaisen ja suomalaisen naisen eroista. Perinteisesti kosmetiikka ja muoti liitetään Ranskaan ja Pariisiin. Ranskan taloudelle ja ulkomaankaupalle kosmetiikka on todella tärkeä tekijä. Kosmetiikka on yksi Ranskan suuri vientiartikkeli, vaikka se on huimassa laskusuunnassa. Japani ja Amerikka vie Ranskan kosmetiikka markkinat.
Pariisin katukuvassa kosmetiikkakaupat ja kemikaliot ovat näkyvästi esillä. Koska niitä on niin paljon, niin silloinhan kosmetiikalla on myös ostajia.

Tässä kohtaa on joku pysyvä kulttuurin tuoma ero meidän ja ranskalaisten välillä. Suomalainen nainen, vielä nykyäänkin ostaa häpeillen kosmetiikkaa, ja ei halua kertoa kenellekään käyvänsä kosmetologilla. Hyvin usein kuulen, ainakin uusilta asikkailta puolustelevia puheita siitä, miksi hän tuhlaa rahaansa meille. Moni perustelee sitä sillä, ettei koskaan käytä rahaa ravintoloihin tai tupakkaan.

Ranskalainen nainen taas häpeilisi ellei kävisi kosmetologilla tai kampaajalla. Itsestään huolehtimista pidetään velvollisuutena, ja kohteliaisuutena toisille ihmisille. Ranskalaiseen hyvään käytökseen kuuluu esiintyä siistinä ja hyvinhoidettuna, se on kunnioitusta kanssaihmisiä kohtaan.

Tuntuu, että meillä suomlaisilla on edelleenikin käsitys, että kaunis, meikkaava nainen on tyhmä. Ja itsensä hoitaminen on itsekeskeistä turhamaisuutta. Toivoisin, että ennen kuin oma työurani on ohi, näen sen muutoksen, että suomalainen nainen alkaa arvostamaan itseään ja omaa hyvinvointiaan.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Plastiikkakirurgia ei ole leikkiä

Olen jo moneen otteeseen kirjoittanut plastiikkakirurgisista leikkauksista, ja vaarallisista kauneudenhoitomenetelmistä. Kuitenkin aina vaan luen uusia juttuja, jotka entistä enemmän järkyttävät minua.

Jostain naistenlehdestä luin jutun niin sanotusta tavallisesti viisikymppisestä avioparista, jotka harrastavat plastiikkakirurgisia leikkauksia. Heistä oli onnellisen näköisiä valokuvia, joissa istui keski-ikäinen pariskunta, jotka vaikuttivat keskimääräistä huonommin hoidetuilta, ja ikäistään vanhemmilta. Hiukset oli leikkaamatta ja ihot huonossa kunnossa. Varsinkin mies oli todella punakka ja ahavoitunut. Heille olisi tehnyt todella hyvää kunnon kasvohoito.

He olivat käyneet jo useampaan kerran leikkauksissa. Rouvalle oli laitettu silikonirinnat, poskipäitä ja nenää oli muotoiltu. Herra oli hoidattanut silmänympärykset ja leukaan oli tehty rasvaimu. Kummallekin oli tekstin mukaan laitettu jo usean vuoden ajan botox piikkejä.

En ymmärtänyt heidän elämän asennetta ollenkaan. He eivät vaikuttaneet mitenkään hyvinhoidetuilta tai nuoremmilta, tai hyvinvoivilta. Itse he olivat kuitenkin tyytyväisiä, kun ovat uskaltaneet tehdä näin rohkeita ratkaisuja. Tuntui vähän samalta, kuin joku kehuskelee benji-hypyllä. En koskaan tule ymmärtämään, miksi ihmiset vaarantavat terveytensä, eikä ulkonäkö edes mitenkään kohene.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Urbbaaminen on upea harrastus!

Nyt on mieleni muuttunut täysin eileisestä, kun ihmettelin mitä urbbaaminen on. Tänään sain tietoa tuutin täydeltä.

Mari oli selvittänyt asiaa, ja kertoi heti aamulla mitä sai selville. Urbbaaminen on nykynuorison liikunnallinen harrastus, joka on saman kaltaista kuin nuoralla kävely. Nuora ei ole kuitenkaan mikään kapea köysi, vaan noin 10cm leveä joustava nauha. Nauha pingotetaan kaupunkialueella puistoissa esimerkiksi puiden väliin, noin puolen metrin korkeudelle. Nuoralla ei pelkästään kävellä, vaan tarkoitus on tehdä erilaisia temppuja, voltteja yms. Siis urbbaaminen vaatii tasapainoa, hyvää kuntoa ja rohkeutta.

Seuraavan tiedon asiasta löysin Hämeen Sanomien etusivulta , jossa mainostettiin lastentapahtumaa, missä oli urbanlining näytöksiä. Myös Kaupunkikeskusta yhdistyksen Sari Hagemeier oli ystävällinen ja laittoi minulle sähköpostia, ja selitti mitä urbbaaminen tarkoittaa.

Parasta kuitenkin oli, että iltapäivällä firmaani vastapäätä olevassa puistossa eräs poika harjoitteli tätä urbbaamista. Enkä voinut kuin katsoa kunnioituksella, mitä temppuja hän teki. Harrastus vaikutti oikein kivalta, mutta vaativalta. Itsekin haluaisin sitä kokeilla, vai pitäisiköhän sääliä luitani etten ole alkukesää kipsi kumppanina.

Rintaliivi kertomuksia osa 3

Olen varmaan tuonut aika selvästi julki, että en kannata plastiikkakirurgisia leikkauksia turhan takia. Tätä naisen rintoihin kohdistuvaa muokkaamista vastustan todella. En pysty ymmärtämään miksi isot rinnat ovat paremmat, kuin pienet. Jos jollain on sellainen mielikuva, että elämä olisi mukavampaa isorintaisena, siinä ei tarvita plastiikkakirurgia. Ongelma on silloin itsetunnossa, ja oman itsensä hyväksymisessä.

Rintojen suurentaminen on myös mennyt ihan överiksi niiden koon súhteen. Nykyään sumeilematta laitetaan 500-800ml silikonipusseja implanteiksi, eikä ollenkaan ajatella miten ihmisen selkä ja hartiat sen kestävät. Suurempi osa leikatuista on nuoria naisia, joilla on raskaus ja imetys vielä tulevaisuudessa. Kukaan ei vielä tiedä käytännössä mitä kaikkea silikooneista irtoaa vauvan elimistöön.

Leikkaus on aina vaarallinen, jokainen nukutus on ihmiselle riski. Lääketiede on ihan pois raiteiltaan, koska lääkärit vaarantavat potilaan terveyttä turhaan. Nykyään Amerikassa silikonien poistoleikkaukset ovat vähintään yhtä yleisiä, kuin niiden laittaminen. Se vaihe on meillä vasta tulossa. Lääkärit ovat keksineet varsin hyvän keinon, pitää itsensä täystyöllistettyinä.

Lääkärit eivät tätä työtään lopeta. Vetoankin siis kuluttajien omaan järkeen, älkää vaarantako terveyttänne turhan takia.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Varokaa urbbaajia

Sain tänään mielenkiintoisen kirjeen Hämeenlinnan Kaupunkikeskusta yhdistykseltä. Siinä kerrottiin toritapahtumasta joka on 28.5-11, ja luvattiin paikalla olevan muunmuassa urbbaajia. Sana ei kertonut minulle yhtään mitään, ja päätinkin kysyä yritykseni nuorisovastaavalta Marilta, mitä nuo urbbaajat ovat. Valitettavasti aika oli ajanut hänenkin ohitseen, eikä vastausta löytynyt.

Pistimme taas kerran viisaat päämme yhteen, ja mietimme vaihtoehtoja. Urbbaajathan voisi olla urbaanien kaupunkilegendojen harrastajapiiri. Toisaalta Urpilainen on nykyään niin tuttu näky toreilla  ja aukioilla, että kyseessä voisi olla Urpilaisen bongaajat.
 Urpiainen taas on lintu josta minäkin olen jopa kuullut, niin urbbaajahan voisi olla joku uusi urpiaislajike, joka pesii toreilla. Ajatelkaa miten mielenkiintoista olisi, jos kaikki yleisönosasto kirjoitukset puluista loppuisivat kokonaan, ja kaikki vain valittaisivat urbbaajista. Koska olivat ne nyt mitä hyvänsä, aivan varmasti niistä valitetaan. Ja jos ne on jotain eläviä olentoja, yleisönosasto Hämeen Sanomissa  tulee olemaan täynnä kakka keskusteluja, mitkä nykyään  koskevat vaan koiria, puluja ja ihmisiä. Se vasta olisi hienoa uudistusta Hämeenlinnan kehitykseen. Aivan mullistavaa, että torilla ulostaisivat muutkin kuin edellä mainitut.

Nyt taisi mielikuvitus laukata ihan liikaa. Taidan olla ärsyyntynyt, kun maailma ympärilläni muuttuu, enkä ehdi oppimaan kaikkea. Suomen kielikin on niin vilkkaan muutoksen alla, ettei niin varmaan ole ollut koskaan ennen.

Kaikki kunnia Hämeenlinnan Kaupunkikeskusta yhdistykselle, on hieno idea elävöittää toria tapahtumilla. Urbbaajatkin oli varmaan kirjeeseen laitettu täkyksi, että juttu alkaa kiinnostamaan. Ja kiinnostaahan se ainakin sen verran, että kun ei googlekaan tiennyt sanaa, niin nyt on pakko mennä torille selvittämään asia.

Lasten suusta osa 1: Vanhat kädet

Tulipahan taas todistettua, että lasten suusta kuulee kaikennäköisiä totuuksia. Viimekertaisella ruokakauppareissulla (olimme koko perheen voimalla liikkeellä) otin 3,5-vuotiaan kuopuksen kädestä kiinni. Huomasin, että pikkumies jäi mietteliäänä tuijottamaan kättäni, kunnes avasi sanaisen arkkunsa. Keskustelumme jatkui jotenkin tähän tapaan:

- Voi äiti, kun sulla on tuollainen käsi, pikkumies huokaisi.
- Ai millainen se sitten oikeen on? kysyin uteliaana.
- Kun se on sellainen vanha, jatkoi pieni ihminen hiljaa.
- Höh! Ei äiti oo mikään vanha! Huudahti isosisko 7 vuotta. Äiti on vielä nuori!
- Oliskohan se niin, että äiti ei vielä ole vanha, mutta kädet on vanhat, yritin huumorilla.
- Niin. (Pikkumiehen totinen loppukommentti)


Kyllä kai pienen ihmisen mielestä aikuisen kädet näyttävät aika ryppyisiltä, kun omat pikkukädet ovat pelkkää pullaa. Asiakkaat monta kertaa sanovat, että varmaan sinun kädet pysyvät hyvässä kunnossa, kun koko ajan laitat voiteita toisen kasvoihin. Olisipa se niin yksinkertaista. En ole koskaan laskenut, mutta voipi olla, että yhden kasvohoidon aikana tulee pestyä tai jollain tavalla huuhdeltua kädet varmaan kymmenkunta kertaa. Tämän lisäksi jokaisen pesun jälkeen on käsidesi kovassa käytössä. Siinäpä virtaavat hyvät voiteet viemärin uumeniin monta kertaa päivässä. Ja kädet ovat korppukuivat.

Vielä lopuksi käsi/ikätesti: Nipistä pinsettiotteella toisen käden rystysistä ihoa. Siis purista ja päästä irti. Jos poimu katoaa heti ja iho palautuu siloiseksi, olet varmaankin alle 30-vuotias. Jos poimu pysyy 1-2 sekuntia ja sitten katoaa, olet oletettavasti 30 - 40-vuotias. Jos olet jo pari minuuttia sitten puristanut ja ehtinyt lukemaan tämän tekstinkin jo kertaalleen läpi, mutta poimu on edelleen itsepäisesti paikoillaan, voit hyvillä mielin onnitella itseäsi: Olet jo kotvasen aikaa sitten ohittanut teini-iän. Hurraa!!!

Pariisitarten tyyliä

Olin lyhyellä vierailulla Pariisissa, ja Pariisin huhtikuu näytti parhaat puolensa. Ihana nautti ihmisvilinästä katukahvilassa, ilman palelemista.

Olen aina ollut lumoutunut ranskattarien upeasta tyylistä, ja taas mietin mistä se tyylin vaikutelma oikein syntyy. Sen laitoin ainakin merkille, että ranskalaiset naiset ovat pääsääntöisesti hyvin hoikkia. Ehkä se on alkanut korostumaan, koska kaikissa muissa maissa puhutaan ylipainon ongelmista. Näytti siltä, että suurimmalla osasta naisilla ei ollut grammaakaan ylimääräistä, ja se teki vartalot sopusuhtaisiksi. Myös hoikassa varressa vaatteet näyttävät hyvältä.

Edelleen Pariisi pukeutuu mustaan. Selvästi yleisin väri oli musta, jos oli hame, niin sukat oli kuvioidut, tai vaikka kirkkaan keltaiset. Pienet yksityiskohdat luovat tyylikkään kokonaisuuden. Katukuvassa farkut oli vähemmistöä, ilmeisesti vain turistit kuljeksivat farkuista. Meillä Helsingissä ja Hämeenlinnassa farkut on yleisin vaate arkipäivänä.

Kenkien korot olivat myös huimaavan korkeat. En pysty ymmärtämään, miten he voivat kävellä sellaisilla piikkikoroilla. Omat varpaani olisi muusina, ja naamalla tuskan virne. Huippu kauniita ja tyylikkäitä ne korkeat kengät ovat, mutta kun ei niitä voi käyttää.

Kuitenkaan meidän suomalaisnaisten ei tarvitse hävetä muun Euroopan rinnalla. Jos istuu Hesassa tai meillä Hämeenlinnassa katselemassa ohi menevää kansaa, niin hyvin pukeutuneita löytyy meiltäkin. Suomalaiset eivät enää ole tuulipukukansaa.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Vierivä kivi ei sammaloidu

Nyt on ensimmäinen päivä koululaisena ohitse. Olin siis päivän Suomen Yrittäjäopistolla aloittelemassa yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoa.

Päivä oli oikein kiva, ja taas kerran tuli todistettua, että on tosi virkistävää, ja ajatuksia herättävää puhua toisten yrittäjien kanssa. Olen ihan positiivisesti yllättynyt miten paljon mieleeni tuli asioita, joita omassa yrityksessäni pitää muuttaa tai tehdä toisin. Vähän pelkäsinkin lähteä opiskeluun mukaan, koska moni asiakkaani, ja tuttavani ihmettelivät kovasti, mitä luulen enää oppivani yrittämisestä. Ymmärrän, että hämmästely tarkoitti pitkää yrittäjäuraani, eikä, toivottavasti, oppimiskykyäni.

Tietenkin yli kolmessakymmenessä vuodessa olen monenlaista nähnyt, ja oppinut yrittämisen saralla. Kuitenkin minulla on ollut pelko, että kun on oikein kauan tehnyt työtään, niin alkaa kuvitella itsestään liikoja, ja jämähtääkin paikalleen. Haluan pitää osaamiseni koko ajan käymistilassa, olla valppaana, ja etsiä uusia tapoja tehdä asioita.

Yksi syy opiskeluun lähtemiselläni on se, että haluan parantaa yritykseni asiakaspalvelua. Meillä on niin mukavia asiakkaita, että he ansaitsevat parhaan mahdollisen palvelun. Omaan firmaansa, ja tekemiseensä kuitenkin sokeutuu, ja alkaa polkemaan paikallaan. Uskon, että uudet tuulet saavat minut näkemään epäkohtia, ja korjaamaan ne. Näin pystyn tuottamaan kosmetologin palveluita mahdollisimman korkeatasoisesti.

Innokas koululainen

Olen aivan innosta piukkana. Aloitan tällä viikolla opiskelun Suomen Yrittäjäopistossa, suoritan yrittäjän erikoisammattitutkinnon.

Kouluikäisenä en ole koskaan ollut mikään innokas opiskelija, ja varmaan olin aika ärsyttävä oppilas, koska kyseenalaistin aina kaiken. En edes kosmetologikoulussa ollut mikään hyvä oppilas, koska en ollut ahkera. Ja olin liian usein erimieltä opettajien kanssa. Näin jälkeenpäin tiedän, että olin tyypillinen yrittäjäluonne. En halunnut tehdä asioita, joiden logiikkaa en ymmärtänyt.

Kuitenkin nyt aikuisena, olen opiskellut työni ohella jatkuvasti. Käyn jatkuvasti oman ammattini koulutuksissa, mutta sen lisäksi olen osallistunut erilaisiin projekteihin ja koulutusohjelmiin jotka liittyvät yrittäjyyteen. Harrastuksieni takia olen myös ollut jos jonkinlaisessa opiskelussa mukana.

Nyt on kuitenkin mennyt parisen vuotta, kun viimeksi osallistuin pitkäkestoisempaan opiskeluun. Aloin jo tuntea taantuneeni, ja hain jo pitkään jotain innostavaa yritystoimintaan liittyvää opiskelua. Sitten päädyin kyselemään Suomen Yrittäjäopiston tarjontaa, koska sehän on minulle ihanteellinen paikka, koska heidän tilansa on aivan omaa firmaani vastapäätä. Ei ainakaan tule kulkemisvaikeuksia. Mitään tutkinnon suorittamisen tarvettahan minulla ei ole, mutta haluan opiskelulla olevan päämäärän.

Sovin myös koulutussuunnittelijan kanssa, että opiskeluuni liitetään enemmän sosiaalisen median koulutusta, koska se on ensisijainen innostukseni aihe. Ja sosiaalisen median taidot ovat välttämättömiä, jos meinaa yrittäjänä pärjätä.

Pidän teidät lukijani ajantasalla opiskeluni suhteen. Olen siitä niin innoissani, että varmaan saatte siitä lukea useinkin.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Kokemus vai kalkkeutuminen

Katselin äsken TV:stä Pirkko K. Koskisen haastattelua. Hänhän oli Suomen apulaisoikeusasiamies 1990-luvulla, ja jo silloin suorapuheinen nainen.

Hän sanoi haastattelun lopussa, minusta hyvin viisaan lauseen: Kokemuksen ja kalkkeutumisen ero on veteen piirretty viiva. Ajattelen hyvin usein ihmisen vanhenemista, ja ihmiskunnan suhtautumista ikään. Koko ajan työssäni raksuttaa jossain taustalla ihmisen ikä ja vanheneminen. Tällä vuosikymmenellä on ihmisen vanhenemisen pelko mennyt aivan mahdottomuuksiin. Ollaan valmiita tekemään mitä vaan ettei ikä näkyisi, ja kammotaan vanhuutta kuollakseen.

On unohdettu se, että ilman ikääntymistä ei tule kokemusta. Ja vasta kokemuksen kautta ihminen oppii ymmärtämään monia asioita. Varsinkin naisten kohdalla ikä nostetaan keskusteluun hyvin usein. Olen yrittänyt löytää itselleni sopivan tavan suhtautua ikään. Tietysti on pakkokin, koska itsellekin ikää karttuu. En voi leuhkia 30-vuoden työkokemuksella tiedostamatta, että jos olisin työtön työn hakija ikäni olisi este työllistymiselle.

Toinen puoli vanhenemisesta on se, että löytyy paljon niitä ihmisiä, jotka eivät mitenkään anna paikkaansa nuoremmalle. Moni jämähtää itsepäisesti paikalleen, eikä huomaa ajan ajaneen ohi heistä. Näitä ihmisiä näkee paljon yhdistystoiminnassa ja politiikassa.

Minusta tuo Pirkko K. Koskisen lause oli loistava viisaus. Joskus kokemus on hyväksi, joskus se on paikalleen jämähtämistä. Jostain asiasta ihmisellä on paljon kokemusta ja elämän viisautta, jostain toisesta asiasta hänen ajatuksensa on ihan kalkkeutuneita. Mitään yksi selitteistä sääntöä ei ole, kuka on kalkkis, kuka kokenut viisas. Samasta ihmisestä löytyy näitä kumpaakin.Ihmistä pitää arvostaa ihmisenä, ei kokemuksen tai kalkkeutumisen mukaan.

Stressi näkyy ihossa

Aika usein kuulen asiakkailta, miten outoja oireita ihoon tulee, ihan yht'äkkiä, ilman näkyvää syytä. Kun tilannetta aletaan selvitellä, niin päädytään siihen, että kysymys on stressistä.

Kokemuksen kautta olen huomannut, että iho reagoi stressiin todella helposti. Jo siinä vaiheessa, kun ihminen ei itse vielä huomaa stressiä, niin iho alkaa reagoida. Vasta paljon myöhemmin tulee vatsavaivat, migreeni ja muut stressivaivat. Mitään yhtenäistä tapaa iholla ei ole reagoida stressiin, oireet voivat oola mitä vaan. Jos on rasvainen iho, helpoiten se rasvoittuu lisää, ja finnejä syntyy valtavasti. Jos taas ihotyyppi on kuiva, tulee helpoiten kuivia kutisevia läiskiä, ja punoitusta.

Stressin syy saattaa olla hyvin vähäinen. Yleensä kiire, ja elämänmuutokset näkyy ihossa. Vaikka muutos on ihan onnellinenkin, vaikka uusi työpaikka tai naimisiin meno, iho saattaa reagoida.

Kotikonstein stressaatunutta ihoa on vaikea rauhoittaa, joka tilanne vaatii niin omanlaisensa hoidon. Yleensä helpoiten pääsee, kun varaa ajan kasvohoitoon, ja yhdessä mietitään tilanteen mukainen hoito-ohjelma.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Rintaliivi kertomuksia osa 2

Isorintainen nainen on onnellisempi kuin pienirintainen nainen.

En todellakaan allekirjoita tuota väittämää, mutta luulisi, että näin on, koska rintojen suurennusleikkaus on niin yleistynyt. Ihmettelen miten järkevä suomalainenkin nainen on mennyt mukaan tähän villitykseen. Vielä kummallisemmalta se vaikuttaa, kun katsoo tilastoja alusvaatemyynnistä. Suomalainen nainen ostaa uudet rintaliivit joka toinen vuosi.

On ihan outoa, että tärkein asuste mikä naisen vaatetuksessa, eli rintaliivit, jäävät ihan huomioimatta. Sitten kuitenkin käytetään hirveät summat rahaa vaarallisiin leikkauksiin, kun jo perusasia on ihan pielessä. Hyvillä, oikean kokoisilla rintaliiveillä, ja alusasuilla on totaalisen suuri merkitys vartalon muokkaamisessa. Rintaliivit pitäisi aina ostaa asiantuntija liikkeestä, ja sovittamisen kautta. On todella suuri ero laadukkailla, hyvin istuvilla alusvaatteilla, kun niitä vertaa markettien myymiin tuotteisiin.

Itse olen huomannut, että vartalosta hukkuu hienosti yksi kymmenen kiloa, jos on hyvä korsetti tai body. Aina kun ostan jonkun uuden juhlavaatteen, käyn aina ostamassa siihen sopivan bodyn. Vaate istuu paljon paremmin, kun alla on siihen sovitettu alusasu.

Hämeenlinnassa olen käyttänyt vuosikausia Anne Kallio-Lehtimäen omistamaa Alusasuliike Siroa, kun käy aina samassa paikassa voi luottaa myyjiin. Itse olen niin tumpelo, etten osaisi ollenkaan ostaa sopivia rintaliivejä yksin, on parempi kun asiansa osaava myyjä auttaa valinnassa.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Rintaliivi kertomuksia osa 1

Naisten rinnat on nostettu niin suureen julkisuuteen, että haluan minäkin asiaan sanani sanoa.

Olen aina ollut isorintainen, ja sen vuoksi epäsopusuhtainen vartaloltani. Onneksi jo ihan  nuorena äitini osasi neuvoa minua rintaliivien suhteen, ja siitä opin luottamaan asiantuntija liikkeisiin. Onneksi äitini tajusi sen miten paljon hyvä liivi merkitsee vartalolle.

Kuitenkin ensimmäinen kokemukseni liiviliikkeessä oli kammottava. Muistan sen ikuisesti, enkä todellakaan hyvällä. Olin varmaan 16-vuotias, kun säästin pitkään pienistä viikkorahoistani, että saisin ekat itse ostetut hyvät rintaliivit. Keräsin rohkeutta kauan, koska olin hyvin ujo, arka maalaistyttö. Sitten yhtenä päivänä tein linja-auto matkan kaupunkiin, ja menin yhteen liivien erikoisliikkeeseen.

Avasin oven, ja jäin arkana seisomaan ovelle. Sekä myyjä, että yksi asiakas rouva katsoivat minua koppavana. Sitten iäkkäämpi myyjä rouva rikkoi hiljaisuuden, ja tivasi mitä sinä haluat. Naama punaisena änkytin haluavani tukevat, ja hyvät rintaliivit. Hän vastasi, ettei heillä myydä mitään tukiliivejä. Katselin hölmönä ympärilleni, että onhan tämä liiviliike. Myyjä hermostui hidas älyisyyteeni, ja kehoitti minua menemään muualle, koska heillä ei ole minulle tukiliivejä.

Mitä siinä muutakaan voi, kuin astua ovesta ulos. Ihmettelin näyteikkunan takana itkua niellen, että olihan se rintaliiviliike, kun kerran näyteikkunassa niitä on. Enkä minä puhunut mistään tukiliiveistä, vaan äitini oli painottanut, että ostaisin tukevat liivit ja niitä pyysin. Siitä liikkeestä niitä ei kuitenkaan minulle myyty, ja voin kertoa, etten enää ikinä sen firman ovea avannut. En aikuisenakaan, kun olin jo itse yrittäjä, ja mahdollisuutena oli ostaa, vaikka useita alusvaatekertoja.

Tämä tapahtuma on kuitenkin elämäni paras oppi asiakaspalvelusta. En koskaan väheksy nuorta ihmistä, ja kuuntelen tarkaan mitä asiakas haluaa.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Ayervedaa Intiassa

Joskus menneinä vuosina olin talvilomalla Intiassa, Goalla, ja tietysti tapani mukaan kokeilin heidän hoitojaan. Intialaisessa kulttuurissa ihmisen hoito, ja hyvinvoinnin ylläpitäminen on tärkeää ja arvostettua. Niin kuin monessa muussa itämaisessa kulttuurissa on. Asiat mitkä heidän mielestään ovat velvollisuuksia omaa ruumistaan kohtaan, pidetään meillä turhina, ja jopa paheksuttavina.

Ayerveda sanaa on vaikea yksiselitteisesti kääntää. Se tarkoittaa kokonaisvaltaista hyvinvointia, mihin kuuluu sielunrauha ja fyysinen tasapaino. Intiassa heidän perinteisiä hoitojaan sanotaan Ayerveda hoidoiksi. Kokeilin niitä todella monenlaisia, koska hotellissamme oli kiva pieni hoitola.

Yksi mielenkiintoisimpia, ja perinteikkäimpiä hoitoja oli todella erikoinen. Matkaoppaissa jopa varoitettiin, että ellei sielurauha ole oikein hallinnassa hoito voi olla epämiellyttävä. Asiakas laitettiin selälleen makaamaan, ja rauhoittava musiikki soi taustalla. Sitten alettiin valuttamaan tasaisena purona ihonlämpöistä vettä keskelle otsaa. Vesi myös valui silmäkuoppiin, joten silmät olivat myös täynnä vettä, ja niitä ei voinut avata. Se oli ehkä kokemuksena oudointa, että silmämunat lilluu ulkopuolelta tulleessa vedessä. Myös korvat suljettiin pumpuleilla, ja musiikkia ei enää kuulunut, ja olin yksin omissa ajatuksissani.

Hoito kesti noin 45 minuuttia, ja se tuntui todella pitkältä ajalta. En ymmärtänyt hoidon merkitystä ollenkaan, itse en tuntenut mitään eritystä. Sen tietenkin tajusin, että se rauhoitti, ja pysäytti ihmisen paikalleen. Niinhän kuitenkin kaikki hoidot tekee. Jotain harmoniaa sillä haettiin, mutta minä en kokenut sitä mitenkään itselleni tarpeellisena. Rentoudun paljon paremmin erilaisissa hieronnoissa. Kannatti kuitenkin kokeilla se kerran, koska erosi meidän länsimaisista hoidoista niin paljon.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Kissamaisia tarinoita

En malta olla, taas postaamatta meidän ihanista karvaturreistamme. Vaikka tämä on nimenomaan yrityksemme blogi, uskon, että Mari ja asiakkaamme ymmärtävät, että mielenterveyteni vaatii näitä kissakertomuksia.

Vaikka asun maalaistalossa, meidän kissat eivät enää ulkoile vapaasti. Pelkään niin kovasti, että jotain sattuu, kun autotiekin menee ihan pihamme läpi. Olemmekin rakentaneet noin 30m2 häkin kananverkosta, jonne kissat voivat kulkea tuuletusikkunasta, näin ne saavat kunnolla liikuntaa. Joka keväinen ongelma on kuitenkin se, että katolta putoileva lumi rikkoo häkkiä helposti.

Taas tänä keväänä katolta tuli sellaiset kasat, että häkki meni kasaan. Emme saaneet sitä itse korjattua, vaan piti odotella kirvesmiehen apua. Sillä aikaa, varsinkin pikkupoikien, hermot kiristyi, kun ulkona paistoi aurinko, ja tyhmä äiskä ei avaa huvilan ikkunaa. Mieheni keksi pika avun Valtsun ulkoiluun. Valtsu on rohkea, utelias ja aika villikin, ihan toisenlainen kuin ujo veljensä Jösse. Valtsulle hankittiin valjaat, ja koska Valtsu jumaloi miestäni, niin valjaitten laittaminen sujui aika helposti.

Sitten he lähtivät miehissä ulos. Isolla miehellä oli narunpäässä ihan pikkuruinen kissanruipelo, Valtsu on todella siro, ja pienikokoinen kissa. Näky oli enemmän kuin huvittava. Mitä siitä, pääasia oli, että Valtsu aika rohkeasti uskalsi haistella pihaa , pystyi vähän kiipeilemään puihinkin. Kokemus oli, ilmeisesti kummallekin sen verran stressaava, ja raskas, että sen jälkeen tuo miespari väsähti tyystin, ja Valtsu nukkui lopun iltaa.

Jään seuraamaan tilannetta, siirtyykö Valtsu valjaiden kanssa lenkkeilyyn. Jösse kuitenkin jatkaa ulkoiluja huvilassaan, koska se ei ikipäivinä antaisi pukea itselleen valjaita.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Ihonpuhdistus vai kasvohoito?

Aina kun uusi asiakas soittaa, ja varaa aikaa hoitoon on vaikea puhelimessa selittää, mitä hoidossa tehdään. Yleensä asiakas varaa ajan ihonpuhdistukseen. Kosmetologi ymmärtää ihonpuhdistuksella, että on tarpeen tehdä hoito epäpuhtaalle iholle, jossa on finnejä ja mustapäitä. Helposti asiakkaalla ja kosmetologilla on eriävä käsitys ihon epäpuhtaudesta. Tällöin pitää vaan kuunnella asiakasta tarkkaan, miksi hän kokee ihonsa epäpuhtaaksi, vaikka siinä ei näppyjä olisikaan.

Usein ihonpinta on niin kuiva, harmaa ja hilseilevä, että se koetaan epäpuhtaaksi. Myös ihon pigmentti saattaa olla kirjavaa, ja sekin tuntuu likaiselta. Nämä on kuitenkin asioita, mitkä aina saadaan kasvohoidossa pois, ilman ihonpuhdistusta. Niihin auttaa parhaiten ihotyypin mukainen kuorinta, joka on hellävarainen tapa kirkastaa ihon väriä.

Ihonhoitoon liittyy niin monenlaisia käsitteitä, ja nimityksiä, että aina pitää kuunnella tarkkaan puhutaanko samasta asiasta.  Se tekee myös hankalaksi vertailla eri kauneushoitoloiden hintoja. Naistenlehdet tuovat, myös sekaannusta käsitteisiin, tietoa, ja juttuja on vaikka millä mitalla. Parasta on valita kosmetologi, johon voi luottaa. Meille hoitoon tullessaan asiakkaan ei itse tarvitse tietää, mitä hänen ihonsa kaipaa. Se on aina kosmetologin velvollisuus suositella oikea hoito.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Kleopatran ihonhoito-ohjeet

Niin kauan, kuin on ollut ihmisiä, on ollut erilaisia konsteja hoitaa ja kaunistaa itseään.Ihmisellä on ollut aina tarve olla kaunis, ja miellyttää ulkonäöllään muita. Monet näistä konsteista on ollut ihan järkeenkäypiä, toiset taas aivan järjettömiä ja vaarallisia.

Kleopatran tiedetään kylpeneen aasinmaidossa. Se on ihan oikeasti vaikuttanut ihoon siloittavasti, koska siinä on maitohappoa. Nykyäänhän yksi kosmetiikan parhaista raaka-aineista on hedelmähappoentsyymit, ja maitohappo kuuluu hedelmähappoihin. Maitohappo hajoittaa hellävaraisesti kuollutta solukkoa, eli kuorii ihoa. Se myös jonkin verran kosteuttaa. Aivan varmasti se on pitänyt Kleopatran ihon pehmeämpänä ja sileänpänä.

Kasvoille yksi hoidoista oli käyttää pitkään seisonutta punaviiniä naamiona. Kun punaviini oli ollut useita päiviä huoneenlämmössä hapettumassa ja saostumassa, sitä hierottiin iholle. Tavallaan se oli naamio joka vaikutti hetken, ja sitten pestiin pois. Tässä juju on taas hedelmähapoissa, viinihappo kuuluu myös hedelmähappoihin. Viinihappo toimii ihan kuin maitohappokin, mutta on vaan tehokkaampaa.

Kleopatralla oli ihan fiksut ihonhoitokonstit. Eipä ihme, että hänen kauneutensa maine on kantanut meidän aikaan asti.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Mamman poika

Silmäni osuu nykyään yhtenään lehtikirjoituksiin eläinrääkkäysestä. Onko se yleistymään päin, vai huomaanko itse ne paremmin? Jokainen juttu saa minut ahdistumaan, ja mieleeni tulee heti meidän Jösse. Jössehän on meidän kissaveljeksistämme se, joka on pentuvaiheessa saanut pysyviä traumoja. Vaikka Jösse ja Valtsu ovat olleet meillä jo yli 3 vuotta, Jössen traumat näkyy yhä käytöksessä.

Ehkä Jössen tarve erilaiseen kohteluun on tehnyt siitä vähän mamman pojan. Koska Jösse pelästyy helposti, olen vähän liikaakin suojellut sitä kaikelta mikä voisi sen säikäyttää. Koskaan aikaisemmin ei kukaan kissoistani ole ollut niin suuresti huomion tarpeessa.

Joka ilta, kun heittäydyn nojatuoliini lukemaan, tai katselemaan telvisiota, Jösse hyppää pikavauhtia syliini. Alkuillan se nukkuu jalkojeni päällä, jotka olen ojentanut rahille eteeni. Jossain vaiheessa sen pitää kuitenkin päästä kainaloon. Se tunkee päättäväisesti pikku päänsä käsivarteni alle, ja mutkeltaa itsensä kainalooni nukkumaan.Tässä vaiheessa kehräys on kova, ja kun silittelen sitä, saan aina lipaisuja karhealla kielellä palkinnoksi.

Ei voisi uskoa, että luulimme ensimmäisen vuoden, kun Jösse meille tuli, ettei se raukka osaa edes kehrätä. Voihan olla, ettei osannutkaan, jos ei sen elämässä ollut siihen koskaan aiemmin tarvetta. Nyt ainakin kehräys on joka päiväistä, ja Jösse itse pitää huolen, että hän varmasti saa eniten huomiota. Jos Hertta tai Valtsu tulee syliini, niin jostain pyyhältää Jösse mustasukkaisena paikalle. Menkööt muut iskän syliin, minä olen mamman poika, Jösse ilmeiseti on alkanut ajatella.

 Sylissä Jössen on helppo sietää television outoja, tai kovia ääniä, mutta muuten säikähdys, ja piiloon ryntääminen tapahtuu heti. Se on kamalaa, että pentu vaiheen kovat kokemukset voi vaivata näin vielä monen vuoden jälkeen. Ihmettelemme, meneeköhän ne pelot ja muistot koskaan ohitse?

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Miehetkin kärsii punakasta ihosta

Tuote, jota miehet kaikista eniten ostavat verkkokaupastamme on Sheer tint redness relief (40 ml 65 €, NYT 48 € ). Voide on tarkoitettu kaikille ihotyypeille, poistamaan punoitusta ja hillitsemään couperosan syntyä. Yhtä hyvin miehen iho voi olla ohut ja herkkä.

Tämän talven pakkanen, ja kuivattava sisäilma on ollut vähänkin herkälle iholle kova koittelemus. Ihon kuivuminen talvella ohentaa ihoa, ja ohut iho punoittelee herkästi. Jos ihoa ei tässä vaiheessa hoida kuntoon, ohentuminen ja punoittelu alkaa muodostua couperosaksi, eli laajentuneiksi pintaverisuoniksi. Couperosa on taas paljon vaikeampi hoitaa, yleensä jo syntyneeseen couperosaan ei voi paljoa vaikuttaa. On aina parempi ennalta ehkäistä couperosan synty.

Tämä on siis syy miksi käyttää Sheer tint redness relief voidetta. Se on kosteusvoide jota voidaan käyttää sekä yöllä, että päivällä koko kasvoille. Voide estää ihon ohentumista ja kuivumista, noin 3 viikon käytön jälkeen alkaa tulokset näkyä. Voiteessa on myös 15 aurinkosuojakerroin, joten kevään auringossa se on ihanteellinen päivävoide.

Voin vilpittömästi sanoa, että mikään muu kosmeettinen tuote ei ole koskaan vaikuttanut niin tehokkaasti punoitukseen, kuin tämä voide.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Turkkilainen sauna

Pyrin aina ulkomailla ollessani käymään jossain omaan työhöni liittyvässä paikassa, tai jossain hoidossa. Joskus meillä on myös koulutustapahtumia ulkomailla, joissa saa myös vinkkejä, mitä paikallisia hoitoja voisi kokeilla.

Muutama vuosi sitten olin Dermalogican kongressissa Istanbulissa. Silloin uskaltauduin ystävättärieni kanssa kokeilemaan hamamia eli turkkilaista kylpylää. Valitsimme Istanbulin vanhimman kylpylän, joka oli perustettu jo 1600-luvulla. Ainakin laadun takeena oli pitkät perinteet.

Paikka muistutti lähinnä uimahallia, mutta oli pienenpi ja viihtyisämpi. Ensin lipunmyynnissä meille annettiin pussukka missä oli pesusieni ja pyyhe. Sitten jatkoimme matkaa pukuhuoneeseen, missä oli ihan normaalit pukukaapit. Sinne jätettiin vaatteet ja pyyhkeet, ainoastaan pesusieni mukana, menimme suihkutiloihin. Ymmärsimme, että pitää käyttäytyäkin niinkuin meidän uimahallissa, ja suihkun jälkeen vasta siirryimme saunatilaan.

Sauna olikin mielenkiintoisin paikka. Se oli iso kupolikattoinen, hämärä sali. Kaikki seinät, ja lattiat oli marmoria, ja keskellä salia oli iso pyöreä "pöytä". Pöydällä, tai korokkeella makoili varmaan parikymmentä naista. Salin seinustoilla oli suihkuja, ja niissä oli muutama nainen, joko yksin peseytymässä, tai sitten heitä tomera "pesijänainen" vaahdotti ja huuhtoi. Tunnelma oli ihanan rento, sauna oli lämmin, ja kostean höyryinen, ei liian kuuma.

Kun olimme nauttineet lämmöstä parikymmentäminuuttia, pesijättäret otti meidät käsittelyynsä. Ihan kuin viiden vanhaa pikkulasta meitä jynssättiin pesusienellä. Hiukset pestiin, ja päänahka hierottiin. Tunne oli aivan ihana. Pesun jälkeen meidät ohjattiin toiseen huoneeseen, missä tehtiin kokovartalohieronta. Olimme ostaneet kaikkein täydellisimmän paketin, mitä kylpylästä sai, ja hieronnan piti kruunata koko juttu. Mielestäni se oli kuitenkin niin onneton, että olin vaan kiusaantunut, ja mietin koska se loppuu. Selvästi hierojalla ei ollut mitään ammattitaitoa. Kaikki hieronnan perusasiatkin oli hukassa. Se osa ei siis ollut mikään nautinto.

Lopputulos kokemuksesta oli ihan mukava, ilman sitä hierontaa tunne olisi ollut taivaallinen. Aivan varmasti haluan sen kokea uudestaankin, ja olisi aivan mahtavaa, jos Suomessakin löytyisi sellaisia palveluja.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Verkosto auttaa

Yrittäjyydessä hyvän verkoston luominen on kullan arvoinen asia. Tämäkin on niitä asioita, joka joskus on tarvinnut keksiä. Koko 80-luku oli täynnä erilaisia koulutuksia, ja tapahtumia jonka päämäärä oli verkostoituminen.

Hämeenlinnan Seudun Yrittäjänaiset on todella hyvä valmis verkosto, johon liittymällä saa noin 250 samassa asemassa olevaa tuttua. Itse tiedän, että mainonnassa verkosto on todella tärkeä. Paras mainos on aina se mikä menee suusta suuhun, asiakkaalta asiakkaalle. Itse pyrin systemaattisesti kertomaan asiakkailleni niistä yrityksistä, joissa itse olen saanut hyvää palvelua, ja joista löytyy laatutavaraa.

Myyn itse oman ammattini huippulaatua, eli pyrin antamaan asiakkaalle parhaan mahdollisen kasvohoidon, sekä kotikäyttöön parhaat ihonhoitotuotteet. Uskon, että ne asiakkaani jotka ovat tyytyväisiä minun firmaani, haluavat myös muita samankaltaisia palveluita.

Yritykset joita uskallan hyvällä mielellä suositella ovat Alusasuliike Siro, Silmälasiliike Cazze optikko, Ompeluapu Anita Kalmari, ja nyt uusimpana tuttavuutena Eevan toiset kengät. Kaikista löytyy asiantuntemusta, ja hyvää palvelua. Sekä ihania tavaroita. Eevan toiset kengät liikkeessä on syötävän kauniita kenkiä, ja hyvän ystäväni Anita Kalmarin Ompeluapu firmassa verho-ja sisustuskankaat hivelevät silmiä.