maanantai 11. huhtikuuta 2011

Rintaliivi kertomuksia osa 2

Isorintainen nainen on onnellisempi kuin pienirintainen nainen.

En todellakaan allekirjoita tuota väittämää, mutta luulisi, että näin on, koska rintojen suurennusleikkaus on niin yleistynyt. Ihmettelen miten järkevä suomalainenkin nainen on mennyt mukaan tähän villitykseen. Vielä kummallisemmalta se vaikuttaa, kun katsoo tilastoja alusvaatemyynnistä. Suomalainen nainen ostaa uudet rintaliivit joka toinen vuosi.

On ihan outoa, että tärkein asuste mikä naisen vaatetuksessa, eli rintaliivit, jäävät ihan huomioimatta. Sitten kuitenkin käytetään hirveät summat rahaa vaarallisiin leikkauksiin, kun jo perusasia on ihan pielessä. Hyvillä, oikean kokoisilla rintaliiveillä, ja alusasuilla on totaalisen suuri merkitys vartalon muokkaamisessa. Rintaliivit pitäisi aina ostaa asiantuntija liikkeestä, ja sovittamisen kautta. On todella suuri ero laadukkailla, hyvin istuvilla alusvaatteilla, kun niitä vertaa markettien myymiin tuotteisiin.

Itse olen huomannut, että vartalosta hukkuu hienosti yksi kymmenen kiloa, jos on hyvä korsetti tai body. Aina kun ostan jonkun uuden juhlavaatteen, käyn aina ostamassa siihen sopivan bodyn. Vaate istuu paljon paremmin, kun alla on siihen sovitettu alusasu.

Hämeenlinnassa olen käyttänyt vuosikausia Anne Kallio-Lehtimäen omistamaa Alusasuliike Siroa, kun käy aina samassa paikassa voi luottaa myyjiin. Itse olen niin tumpelo, etten osaisi ollenkaan ostaa sopivia rintaliivejä yksin, on parempi kun asiansa osaava myyjä auttaa valinnassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti