perjantai 15. huhtikuuta 2011

Urbbaaminen on upea harrastus!

Nyt on mieleni muuttunut täysin eileisestä, kun ihmettelin mitä urbbaaminen on. Tänään sain tietoa tuutin täydeltä.

Mari oli selvittänyt asiaa, ja kertoi heti aamulla mitä sai selville. Urbbaaminen on nykynuorison liikunnallinen harrastus, joka on saman kaltaista kuin nuoralla kävely. Nuora ei ole kuitenkaan mikään kapea köysi, vaan noin 10cm leveä joustava nauha. Nauha pingotetaan kaupunkialueella puistoissa esimerkiksi puiden väliin, noin puolen metrin korkeudelle. Nuoralla ei pelkästään kävellä, vaan tarkoitus on tehdä erilaisia temppuja, voltteja yms. Siis urbbaaminen vaatii tasapainoa, hyvää kuntoa ja rohkeutta.

Seuraavan tiedon asiasta löysin Hämeen Sanomien etusivulta , jossa mainostettiin lastentapahtumaa, missä oli urbanlining näytöksiä. Myös Kaupunkikeskusta yhdistyksen Sari Hagemeier oli ystävällinen ja laittoi minulle sähköpostia, ja selitti mitä urbbaaminen tarkoittaa.

Parasta kuitenkin oli, että iltapäivällä firmaani vastapäätä olevassa puistossa eräs poika harjoitteli tätä urbbaamista. Enkä voinut kuin katsoa kunnioituksella, mitä temppuja hän teki. Harrastus vaikutti oikein kivalta, mutta vaativalta. Itsekin haluaisin sitä kokeilla, vai pitäisiköhän sääliä luitani etten ole alkukesää kipsi kumppanina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti