torstai 21. heinäkuuta 2011

Herkistyminen vai allergia

Kun kysyn uudelta asiakkaaltani minkälainen ihotyyppi hänellä on, niin vastaus on 95%:sti, että herkkä iho. Totuus on kuitenkin, että alle 5%:a asiakkaistamme on herkkä ihoisia.

Lähtiessäni selvittämään asiakkaani ihotyyppiä ja herkkyyksiä, kysyn aina lapsuuden ihosta. On tärkeää tietää onko ihmisellä ollut lapsena maitorupea, taive-ihottumaa tai atooppista ihottumaa. Jos näitä on ollut, niin siitä voi vetää johtopäätöksen, että iho voi olla herkkä.

Yleensä asiakkaat ajattelevat, että jos iho on joskus reagoinut punoituksella ja kirvelyllä johonkin aineeseen, niin kysymys olisi allergiasta tai herkästä ihosta, vaan satunnaisesta herkistymistestä. Jos kuivalle iholle levitetään rasvaisen ihon voidetta, niin takuulla iho kirvelee, ja se on täysin normaali reaktio, eikä kerro erityisestä herkkyydestä. Jokaisen iho reagoin elämän aikana 5-10 kertaa punoituksella ja kirvelyllä. Tämä on hiukan sama asia, kuin mahavaivat. Jokainen on kokenut ripulin, ja mahakivun syötyään jotain, ja se ei tarkoita, että vatsa olisi erityisen herkkä. Vasta sitten, jos saman ruoka-aineen kohdalla sattuu useasti niin, on syytä epäillä ettei se ruoka sovi omalle vatsalle.

On paljon ihmisiä, jotka ovat allergisia esimerkiksi maapähkinälle, ja eivät voi sitä syödä, mutta tämä ei tarkoita sitä, että maapähkinä olisi jotenkin huono aine. Niille kuka maapähkinää voi syödä, se on oivallinen ravintoaine. Samoin on kosmetiikassa, jos joku on voiteelle allerginen, se ei tarkoita sitä, että se on huono aine mitä kukaan ei voi käyttää.

Herkkyysreaktioiden alkuperää on yleensä todella vaikea löytää, iho saattaa reagoida vasta viikon kuluttua reaktion aiheuttajasta.  Silloin, kun reaktioita on usein, ja ne on pahoja nokkosrokkoihottumia, on syytä tutkia tilanne allergiatesteillä. Ne eivät täysin varmaa tulosta anna, mutta kuitenkin niiden perusteella pystytään pahimmat allergiat välttämään. Jos olet käynnyt allergiatesteissä, ota testi tulokset aina mukaan, kun käyt ensimmäistä kertaa kosmetologilla.

Hyvä tapa testata kotioloissa sopiiko joku aine, tai voide, on sen levittäminen kyynärtaipeen ohuelle iholle, ja seurata nouseeko siitä ihottuma reaktiota. Dermalogicalla on myös saatavissa näytteitä lähes kaikista tuotteista, joista voi ensin kokeilla, jos on epävarma tuotteen sopivuudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti