lauantai 2. heinäkuuta 2011

Kansanedustajalla oli törkeät jutut

Viikolla on näkynyt lehdissä juttuja exkansanedustaja Lyly Rajalan oikeisjutusta seksuaaliseen häirintään liittyen. Olisi ehkä parempi etten kertoisi omaa kokemustani, ettei tule vaan haastetta, mutta jos kukaan ei uskalla puhua, niin asiat ei muutu.

Olen luottamustehtävissäni ollut mukana monessa projektissa, tai tutkimuksessa missä käsitellään seksuaalistahäirintää. Parikymmentävuotta sitten tuli laki jonka mukaan työnantaja voi joutua maksamaan tuhansien eurojen korvauksia työntekijälle, joka joutuu työpaikalla seksuaalisenhäirinnän kohteeksi. Työnantajan vastuu on kova, mutta tällainen häirintä on poistettava keinolla millä hyvänsä.

Yrittäjänaisten Keskusliitto järjesti 2009 syksyllä eduskunnassa tapahtuman, jossa kansanedustajat pääsivät tutustumaan erilaisiin Keskusliiton jäsenten yrityksiin. Mekin olimme Marin kanssa paikalla, edustamassa kosmetologeja, ja pientä palvelualan yritystä.  Tapahtuma onnistui hyvin, paikalla oli paljon kansanedustajia, ja toimittajia. Paikalle tuli myös iltapäivälehden toimittaja tekemään videojuttua heidän verkkolehteensä.  Hän halusi, että tilaisuudessa ollut kokoomuksen kansanedustaja Lyly Rajala tulisi kasvohoitoon, ja häntä siinä haastateltaisiin. Näin asia tehtiinkin, minä aloitin tekemään kasvohierontaa kyseiselle herralle.

Juttua alkoi tulemaan ihan ilman toimittajan kyselyä. Rajala kertoi Oulussa tuntevansa hyvin paikallisen kosmetologikoulun. Hän kertoi olleensa 1970-luvulla suhteessa kokonaisen kosmetologiluokan kanssa. Hänellä näytti olevan käsitys, että kosmetologit ovat jotain kevytkenkäistä sakkia, jotka tarjoavat yöseuraa milloinn kenellekin. Jutut olivat sen verran törkeitä ja alentavia, että mietin lopentanko koko homman.

Jos hoitoa olisi ollut tekemässä Mari, olisin ehdottomasti pyytänyt Rajalaa poistumaan juttuineen. Nyt, kun se osui omalle kohdalleni , mietin mielessäni, että katsotaan miten typeräksi hän seksiväritteisissä jutuissaan itsensä tekee. Hänet tulen kyllä aina muistamaan, mutten mitenkään myönteisessä mielessä. Ihmettelen suuresti, miten ihminen pääsee kansanedustajaksi asti, vaikka on täysin sovinistisika.

Valitettavasti tämä ei ole ainoa kielteinen kokemus eduskunta käynneilläni. Olen ollut moneen kertaan eri keskusteluissa, ja kuulemistilaisuuksissa eduskunnassa. Olen muutaman kerran saanut mielipiteisiini niin loukkaavan vastauksen, joissa arvostellaan minua, ei niinkään mielipidettäni, että ne ovat todella mieleeni painuneet. Ihmettelen minkälaista sivistystä näillä korkeassa virassa olevilla henkilöillä on, kun eivät osaa edes pysyä keskustelussa. Nämä kokemukseni ovat täysin tuhonneet luottamukseni eduskuntaan ja kansanedustajiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti