keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Kosmetiikka ja allergiat

Alkuviikon uutisissa on ollut tietoa kosmetiikka allergioiden lisääntymisestä. Harmi vaan, että uutinen oli jotenkin sekava ja harhaanjohtava, koska samassa lauseessa puhuttiin kosmetiikasta ja meikeistä, ihan kuin ne olisivat sama asia.

Meikkituotteiden allergiat ei ole lisääntyneet, yleensä meikit on vähiten allergiaa aiheuttavaa kosmetiikkaa, koska niiden ei ole tarkoituskaan imeytyä. Se mikä on lisääntynyt, niin on päivittäistavarakosmetiikan allergiat eli shampoot, deodorantit, kosteusvoiteet. Yleensä on kyse markettien ja apteekkien tuotteista, koska ne on halpoja, ja raaka-aineet vähemmän tutkittuja.

Omassa työssäni en ole mitenkään huomannut allergioiden lisääntymistä, koska käyttämämme tuotteet Dermalogica ja Youngblood ei sisällä hajusteita tai väriaineita, mitkä on pahimmat allergeenit. Olen myös hyvin tarkasti koko työelämäni välttänyt hoitoja, ja menetelmiä joiden vaikutuksesta terveyteen en ole varma.

Olen jo pitkään ollut huolissani kollegoistani, jotka tekevät tekokynsiä. Jo 90-luvun alkupuolella Allergia ja kosmetiikka päivillä Työterveyslaitoksen lääkäri "missitohtori" Lasse Kanerva varoitti tekokynsien tekijöitä. Siihen mennessä Suomessa ei ollut vielä koskaan tarvinnut uudelleen kouluttaa kosmetologia sen takia, ettei hän olisi allergian takia pystynyt kosmetologin työhön. Kanerva varoitti, että tekokynsien myötä tilanne muuttuu, jenkeistä oli jo kokemusta siitä, että astma ja hengitystie ongelmat lisääntyy tekokynsien tekijöillä.

Nyt tilanne on paha jo suomessakin, kun kosmetologi menee nykyään lääkäriin yskän takia, lääkäri kysyy ensimmäiseksi teetkö kynsiä. Nyt on jo useampia kosmetologeja, jotka ovat joutuneet vaihtamaan ammattia, tai lopettamaan tekokynsien teon. Olen puhunut tästä useita vuosia, mutta oma ammattikuntani ei viestistä välitä. Kynsisalongit on usein tavaratalojen yhteydessä, ja kaikki liuottimen höyryt, ja pölyt menee sisäilmaan. Kaikki lähistöllä työskentelevät on vaara vyöhykkeessä.

Asiakkailla jotka käyvät kynsiään laitattamassa noin 2-3 viikon välein, hengitystieärsykkeet eivät ole niin vakavia. Se on kuitenkin muistettava, että tekokynnet rasittavat koko ajan omaa kynttä. Kun vahvoja liimoja, ja muita liuottimia käytetään jatkuvasti, niin niiden imeytyminen verenkiertoon on myös suuri vaara. Yleensä kun kynsien käyttö lopetetaan, oma kynsi on kipeä, ja tulehdusaltis monta viikkoa. Kokonaan parantuminen vie noin puolisen vuotta.

Itse en ole koskaan halunnut lähteä kynsiä tekemään, koska en halua asiakkaalleni tarjota sellaista, mikä voi joskus kääntyä ongelmaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti