tiistai 22. marraskuuta 2011

Internetin ihmeitä

Minulla oli todella kiva ja työtäyteinen päivä maanantaina. Kävin Piikkiössä Mia Ruohomäen luona, häneen tutustui internet-markkinointikurssilla missä hän oli opettajana. Olen sen verran hidas oppinen, että ostin häneltä yksityisopetusta ja nyt moni asia aukesi. Tuskin itse alan mitään ihmeitä tekemään, mutta nyt ainakin tiedän mitä voin pyytää tehtäväksi.

Huomaatte varmaan, että sen verran palvelu on heti parantunut, että tästäkin blogista on linkki verkkokauppaan ja pääsette heti katsomaan kaikki hyvät Dermalogican tarjoukset. Moni asiakas on jo ehtinyt ihmettelemään, että onko sitä nettikauppaa olemassakaan. Kyllähän se on olemassa ja siellä on samat hyvät tarjoukset, kuin hoitolassakin on. Sen voin vakuuttaa, että nuo tarjoustuotteet on takuulla edullisin hinta mitä Suomessa on saatavissa. Ulkomaisista nettikaupoissa hinnat voi olla mitä hyvänsä, mutta suurin osa on kopiotavaraa. Pitäisi varmaan tehdä ihan oma postaus kopiokosmetiikasta, koska se on aina vaan yleisempää.

Mia Ruohomäki auttoi myös linkittämään blogejani toisiinsa. Harmi ettemme ehtineet vielä käydä läpi valokuvien siirtoa, kun unohdin kameran ja kuvat kotiin. Tarvitsisin ehdottomasti kuvia kissablogiin Hiirihelvetin hallitsijat. Sen teemme toisella kertaa.

Jos tarvitsette apua internet-markkinoinnissa voin todella suositella Ruohomäen Miaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti