maanantai 9. tammikuuta 2012

Upeita nuoria naisia

Katselin taas tämän blogin tilastoja ja näin, että joltain sivustolta oli tullut paljon liikennettä blogiini. Pitihän se heti mennä katsomaan mistä se linkki tulee. Ilokseni huomasin, että meidän asiakkaamme Sara oli linkittänyt meidät omaan blogiinsa Little (bit of) Sara. En valitettavasti osaa itse laittaa linkkiä sinne päin eli taas on yksi asia mikä pitää opetella.

Olin todella ilahtunut, kun luin Saran blogia siellä oli monta kivaa juttua, varsinkin matka Dubaihin kiinnosti kovasti. Hienoa oli meidän kannalta se, että Sara viitsi kokeilla ja pisteyttää Dermalogican Clean Start tuotteita. Se on aina meille mieleistä, kun saamme palautetta asiakkailtamme. Muutenkin tuntuu kivalta, kun meillä on niin kivoja nuoria asiakkaita. Täytyy sanoa, että nykypäivän nuoret naiset ovat tosi fiksuja ja osaavaisia. He osaavat kirjoitella blogejakin heti nuoresta pitäen ja ottaa kantaa esimerkiksi eläinsuojeluun. Minullekin eläinsuojelutyö on ihan sydämenasia ja konkreettisesti teen sitä avustamalla Kissakoti Kattilaa. Kirjoitan myös blogia kissojeni maailmasta sen nimi on Hiirihelvetin hallitsijat. Kirjoittelen myös tämän viikon aikana tähän hoitolani blogiin eläinkokeista kosmetiikassa.

1 kommentti:

  1. Voi kiitos kauheasti tästä kirjoituksesta! :)

    Kutsuin ihan äidinkin tänne lukemaan, kun tuli niin iloinen olo. :)
    Minustakin on kiva, ettette mitenkään erityisesti kehuskele tuotteidenne eläinkokeettomuudella, vaikka se onkin mielestäni ylpeyden aihe; niin monet merkit kuitenkin valitettavasti testaavat tuotteitaan eläinkokeilla. :(

    Tässä vielä linkki blogiini:
    http://www.littlebitofsara.blogspot.com/

    VastaaPoista