sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Tehokkaat ryppyvoiteet

Nyt on kerrottava, että olen itsekin ihan hämmästynyt tuloksista mitä Dermalogican uusilla tuotteilla olen saanut. Näin talvella tuntuu, että olen itse niin kuiva, että kuivun pystyyn. Pesun jälkeen on tosi kiire laittaa voiteet ja vartalo kutisee, jos ei rasvaa heti suihkun jälkeen. Ja tietysti mitä vanhemmaksi tulen tilanne, vain pahenee. Enkä tietenkään halua olla mikään kuiva rusina, vaan haluan vanheta iholtani mahdollisimman hitaasti. Ilme rypyt hyväksyn, koska se on elämää ja en ole enää 25v. enkä edes haluaisi olla. Muuten yritän kuivuudesta ja ihon ohentumisesta johtuvat rypyt ennalta ehkäistä huolella.

Olen nyt kolmisen viikkoa käyttänyt uutta Overnight repair serumia ( 98€ )ja nyt alan nähdä selvän tuloksen. En olisi edes osannut odottaan tällaista, mutta aivan selvästi ihoni on vahvistunut. Iho myös tuntuu sileämmältä ja napakanmalta. Dermalogica aina yllättää minut positiivisesti, tämä uusi patentoitu voidepohja todella toimii. Olen tosi ilahtunut, että tulos on näin tuntuva. Asiakkaat jotka ovat jo ehtineet ostaa omansa ovat kyllä kehuneet, mutta tuotehan on ollut myynnissä vasta kaksi viikkoa. Ensimmäinen erähän loppui meiltä päivässä, kun moni oli lukenut tuotteesta jo ulkomaisista lehdistä ja tulivat heti hakemaan, kun saimme sitä. Nyt sitä taas on ja yritän pitää siitä riittävän suuren varaston.

Myös tuo kesällä markkinoille tullut silmänympärysvoide Age reversal eye complex on vaikuttanut ihan silminnähden. Selvästi se on tehokkain ryppyvoide silmienympärille mitä olen käyttänyt ja myös se perustuu ihon vahventumiseen. Siitähän on tosi hyvä tarjous, kun ostaa minkä tahansa muun Dermalogican silmänympärysvoiteen saa Age reversal eye complexin puoleen hintaan eli 39€. Sitähän käytetään, vain yöllä ja esimerkiksi talvella Multivitamin power firm on sille loistava pari päivä käyttöön..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti