keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Rooman kissat

Minullahan on aina matkoilla ollut tapana ruokkia paikallisia kissoja. Olen ollut missä tahansa kaupunkilomallakin, niin aina olen jonkun karvaturrin reppanan löytänyt mikä on pitänyt hoitaa ja ruokkia. Onneksi miehenikin on ottanut sen jo meidän vakio tavaksi, niin hänkin on oppinut kantamaan reissuilla mukana kissan ruokaa. Teemme siis nykyään jo niin, että meillä on jo kotoa otettuna kissanruokaa mukaan. Nyt, kun lähdimme äitini kanssa Roomaan niin tottakai meillä oli taas ruokaa mukana onhan Rooma kuuluisa kissoistaan.

Huonosti kuitenkin kävi, emme kolmena ekana päivänä nähneet kissan kissaa. En myöskään käynyt tässä blogissani lukemassa kommentteja, koska tänne oli eräs kiva ihminen laittanut nettiosoitteen jossa on tietoa paikallisesta löytökissakodista. Minä löysin googlettamalla tiedon, että Torre di Argentina aukiolla on ollut kissojen huoltopaikka. Menimme sinne eikä taaskaan näkynyt yhtään karvakorvaa. Olimme jo ihan pois lähdössä, kun äitini hoksasi eräässä rauniokasassa punaruskean ja mustan kirjavan kissan. Ensin jo luulimme sitä kuolleeksi, mutta kyllä se sitten meihin havahtuikin. Otimme ruokapurkkimme esiin ja kyllähän niitä syöjiä sitten kymmenkunta löytyikin.

Ruokimme ja seurustelimme niiden kanssa pitkän aikaa ja valtava ihmismäärä seurasi hommiamme, jostain syystä kymmeniä ihmisiä pysähtyi katsomaan tekemisiämme ja kuvaamaan meitä ja kissoja. Vasta tänään minulle selvisi, kun luin blogini kommentteja, että olimme samalla aukiolla, jossa kuuluisa roomalainen löytökissakoti oli. Olimme vain paikalla, niin aamupäivällä ettei paikka ollut auki, emmekä sitä huomanneet, kun emme osanneet edes etsiä.

Katsokaa netistä osoitteesta http://www.romancats.com/index_eng.php siellä on suloisia kuvia roomalaisista avuntarpeessa olevista kissoista. Muistakaa, että ihan meillä kotonakin on eläinsuojeluyhdistyksiä jotka tarvitsevat toimintaansa apua. Meillä Hämeenlinnassa toimii Kissakoti Kattila, joka on ihana paikka vierailla ja johon itse kerään rahaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti