lauantai 28. huhtikuuta 2012

Polykystiset munasarjat ihon rasvoittumisen takana

Tänä keväänä asiakkaaksi on tullut muutama rasvaihoinen, joka kertoo ihotautilääkärin tehneen diagnoosin, että rasvaisuus on hormonaalista ja johtuu polykystisistä munasarjoista. Hienoa, että ihotautilääkärit kertovat tämän potilailleen, koska minäkin yleensä näen asiakkaan oireista, koska on kyse munasarjojen toiminnan aiheuttamasta acnesta.

Yleensä oireet polykystisistä munasarjoista ovat ihon voimakas rasvoittuminen, ylipaino ja kasvojen liika karvoitus. Vasta 2000-luvun alussa tietoisuuteen tuli tämä munasarjojen polykystisyys, kun lapsettomuushoidot lisääntyivät. Polykystiset munasarjat ovat yleinen syy lapsettomuuteen. Muita syitä hormonaaliseen acneen voi olla raskaus, imetys ja hormoonikierukka. Kosmetologin hoitoihin ei juurikaan vaikuta tieto onko acne hormonaalista vai ei. Lääketieteen puolella se on tärkeämpää, koska hormonaaliacneen ei esimerkiksi Roacutane tehoa kovin hyvin. Siinä mielessä tieto polykystisistä munasarjoista on meillekin tärkeä, koska valitettavasti hoitojen tehoavuus vähenee ja hidastuu, jos on kyse hormooniacnesta. Tällöin osaan suunnitella hoidot paremmin ja en anna asiakkaalle liian nopeita toiveita tuloksista.

Hormooniacne on vaikeampi hoitaa, kun perinnöllinen ihotyypistä riippuva acne. Hoitamatta sitä ei kannata jättää, vaan paljon saadaan kuitenkin parannusta aikaan hyvällä kotihoidolla ja hoitola hoidoilla. Yleensä gynekologit neuvovat ensimmäiseksi potilasta jolla on polykystiset munasarjat laihduttamaan, koska se auttaa lapsettomuuteen. Yllättävää kyllä, mutta laihduttaminen auttaa myös hormooniacneen. Muun tyyppiseen acneen laihduttamisella ei ole merkitystä.

Usein parhaan hoitotuloksen saa aikaan, kun hormooniacne hoidetaan ihotautilääkärin ja kosmetologin kanssa yhteistyössä. Valitettavasti kovinkaan moni kosmetologi ei vielä tiedä näistä hormoonitoiminnan ja lapsettomuushoitojen aiheuttamista ihon ongelmista, mutta minä haluan pitää ammattitaitoni ajantasalla myös niiden suhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti