keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Tarjous voimassa puoleenyöhön

Blogitarjousta on hyödynnetty ihan mukavasti ja niin pitääkin. Sen verran hyvin on tilauksia tullut, että meidän kannattaa joskus uusia tuo tarjous. Jos kukaan ei kiinnostuisi tarjouksesta meidän ei kannattaisi nähdä vaivaa sen tekemiseksi.

Eniten on tilattu Daily Resurfaceria ( 35kpl 112€) ja Power Richiä ( 50ml 225 €). Tuo Daily Resurfacer on onkin noussut huhtikuussa meidän eniten myydyimmäksi tehotiivisteeksi. Se johtuu varmaankin siitä, että itse tajusin esitellä tuotetta nyt vasta kunnolla sekä täällä blogissa, että hoitolassa. Tosi moni asiakkaani sanoikin unohtaneensa koko tuotteen, vaikka olivatkin sitä joskus käyttäneet. Sitten, kun pakkaus loppui eivät muistaneet hakea uutta ja minä hölmö en siitä ole puhunutkaan. Helmi-maaliskuussa ehdottomasti eniten myydyin tuote oli Overnight Repair Serum ( 98€) ja ensimmäinen pullo on vielä monella kesken. Daily Resusfacer on aivan loistava tuote Overnight Repair Serumin kanssa. Daily Resurfacer on vaikutukseltaan kuoriva, kosteuttava ja uudistava ja sitä käytetään parin kolmen päivän välein. Sen käyttö parantaa huomattavasti Overnight Repair Serumin imeytymistä ja vaikutusta. Daily Resurfacer on minun lempituotteita ja tekee vanhenevalle ja kuivalle iholleni kivan napakan pinnan. Se poistaa hilseilevän kuolleen solukon ja ihon pinta sileytyy ja kiinteytyy. Meikki näyttää paljon paremmalta ja muiden aineiden imeytyvyys paranee.

Itse teen niin, että käytän Daily Resurfaceria aamuisin joka toinen, tai joka kolmas päivä. Sen päälle laitan C-12 Concentraten joka on myös nyt tarjouksessa 99€, kun se on normaalisti 132€. C-12 tiiviste kosteuttaa ja estää pigmenttiläiskien syntymistä ja pitää muutenkin ihon värin tasaisena. C-12 Concentrate on myös tehotippa ja sen päälle pitää laittaa kosteusvoide, itse käytän Intensive Moisture Balancea ( 100ml 85€). Ihminen joka on paljon ulkona päivän mittaan käyttää tietenkin sellaista päivävoidetta missä on aurinkosuoja. Esimerkiksi tarjouksessa oleva Dynamic Skin Recovery sk 30 ( 50ml  Nyt 96 €, norm.106 €) ja saat vielä kaupanpäälle puhdistusmaidon ja hoitosuihkeen. Jos on arkiaamu teen meikin, annan ensin voiteiden imeytyä vartin verran, kun pukeudun ja sitten laitan meikinpohjustusaineen Mineral Pimerin ( 73 €). Iltaisin käytän ensin Overnight Repair serumin ja sen päälle Pure Night ( 50ml 110€) yövoide.

Power Rich (50ml 225 €)voide on Dermalogican kunigatartuote! Kaikkien yli 35-vuotiaiden kannattaa käyttää voidetta 2-4 pakkausta vuodessa ja yksi pakkaus riittää noin 5-8 viikkoa. Power Rich tuote on kaikista helppokäyttöisin Dermalogican voide. Sitä voidaan käyttää yöllä ja päivällä sekä sen voi levittää myös silmienympärille. Paras vaikutus on, jos Power Richin kanssa käytetään yöksi Overnight Repair Serum. Tämä Power Rich voide kuuluu aina Nanolift sarjahoidon kanssa yhteen ja on siksi tuttu lähes kaikille hoitolan asiakkaille. Power Rich on täysin erilainen molekyylirakenteeltaan, kuin muut voiteet siksi sitä voi myös käyttää ohuelle silmänympärykselle. Power Rich sisältää todella runsaasti peptidejä ja proteiinejä sekä aivan huippuaineen ihon vanhenemiselle eli soijasta saadun kasviestrogeenin. Jos et ole vielä koskaan kokeillut Power Richiä niin nyt siihen on loistava tilaisuus ja olen varma, että ihastut.

P.S verkkokaupan tarjous on voimassa 2.5-12 kello 24 saakka. Kun tilaat vähintään 100€ arvosta normaalihintaisia tuotteita saat niistä 20%, kun mainitset alennuskoodi kohdassa Blogitarjous. Kone laskee sinulle alennetun hinnan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti