lauantai 12. toukokuuta 2012

Yhteistyötä Dermalogican kanssa

Meillä on ollut Dermalogica ihonhoitosarja ihan siitä saakka, kun se tuli Suomen markkinoille kymmenkuntavuotta sitte. Dermalogicaa tuo maahan PR-Cosmetic jonka omistaa Sirpa Alanko-Pöllänen ja Kirsti Randström. Minä ole tehnyt Sirpan ja Kirstin kanssa yhteistyötä jo paljon aiemmin, kun Dermalogica tuli meille. Olin Sirpan kanssa 1990-luvulla Suomen Kosmetologien Yhdistyksen hallituksessa ja olemme yhdessä tehneet monta juttua koko ammattikunnan eteen. PR-Cosmetic on aika iso firma Suomen mittapuussa kosmetiikan maahantuojana, siellä on työssä parikymmentä henkeä. Kaikki Dermalogican koulutuksethan Suomessa tehdään myös PR-Cosmeticissa ja heillä on iso toimitila Helsingissä Mannerheimintiellä. Heillä on myös hienot yhteiset luentosalit Lääkevalvontaviraston kanssa ja siellä on aina ilo olla luennoilla. Sirpa kävi meidän hoitolassa maanantaina mikä oli suuri ilo. Hän ei ole pitkään aikaan tehnyt käyntejä hoitoloihin, koska kaikki aika menee muuhun johtamiseen. Me olemme kuitenkin Dermalogican suurin jälleen myyjä ja, kun tuota kokemusta on hiukan kertynyt haluaisin meille kokeneen ja pätevän konsulttikumppanin. Totuus on, että kun menen yleiskoulutuksiin, niin yleensä annan neuvoja toisille kosmetologeille ja mielelläni annan oman kokemukseni käyttöön, mutta itse en kovinkaan paljoa saa. On tietysti energisoivaa ja mukavaa olla yhdessä nuorten kollegoiden kanssa, mutta varsinaista neuvoa ja oppia en heiltä saa. Nyt päätimme tehdä yhdessä Sirpa ja Marin kanssa kehittämisprojektin, joka uudistaa toimintatapojamme ja koituu asiakkaidemme hyväksi. Nykypäivänä tärkein kilpailuvaltti on asiakaspalvelu ja sitä haluamme kehittää kaikilla mahdollisilla tavoin. Antakaa hyviä vinkkejä, koska teille asiakkaille me tätä uudelleen arviointia teemme. Kertokaa kaikki mahdolliset vinkit ja epäkohdat mihin olette törmänneet meillä ja muualla. Otamme innokkaasti vastaan kaiken tiedon ja kerron mitä kaikkea saamme aikaan tiiviillä yhteistyöllä Sirpan kanssa.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi13:54

    En ole (vielä) kokeillut nettikauppaanne, mutta seuraavan palkkapäivän, eli ensi tiistain jälkeen, lähtee varmaankin tilaus tulemaan parista tuotteesta jotka olen aiemmin ostanut muualta. Asun Helsingissä, mutta olen kyllä vakavissani pohtinut pitäisikö jollekin lomapäivälle varata aika konsultaatioon ja kasvohoitoon. Tästä blogista vain huokuu ammattitaito ja niin mielelläni kannattaisin toimintaanne. Lisäksi olen nyt ihan vakuuttunut että teiltä voisi löytyä ratkaisut moniongelmaiselle iholleni.

    -Laura

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos, olipa kannustava kommentti!
    Jo yksikin kasvohoito auttaa paljon ja kun edes kerran näen ihon pystyn paljon paremmin suunnittelemaan kotihoitoa. Meillä on asiakkaita, jotka ovat joskus käyteen hoidoissa ja konsultoin heitä nyt sähköpostilla. Sillä tavoin ihonhoito on tuottanut tuloksia todella paljon. Kaikista suurin vaikutus on kuitenkin sillä miten ihoa hoitaa päivittäin kotona.

    Ja onhan tämä Hämeenlinna ihan mukava kesäkaupunki, sehän olisi ihan kiva kesälomapäivä. Kierrellä vähän kaupoissa ja nähtävyyksissä ja tulla lopuksi hoitoon. Sitten voisi rentona lähtee bussilla takaisin Helsinkiin ja torkkua hoidon jatkoksi bussissa.

    Inkku

    VastaaPoista