tiistai 5. kesäkuuta 2012

Ennakkoluulo pilaa monet hyvät asiat

Minun oma ennakkoluuloisuuteni ja vanhoihin tapoihin piintyminen meinasi estää loistavan uuden idean. Kuulin jo helmikuussa, että markkinoille on tullut uusi ripsiä vahvistava hoitoaine. Tuote on tullut Youngbloodin maahantuojan myyntivalikoimaan. En reagoinut asiaan mitenkään, en tutkinut juttua sen enempää, vaan mielessäni totesin sen olevan humpuukia. Työelämäni aikana on markkinoilla ollut lukematon määrä erilaisia silmäripsien hoitoaineita ja mikään niistä ei ole ollut toimiva. Tein siis johtopäätöksen ihan ennakkoluulojeni perusteella, enkä ollenkaan ajatellut, että maailma muuttuu ja teknologia muuttuu.

Vuosien varrella olen nähnyt kymmeniä kertoja, että kun asiakas alkaa käyttämään silmätippoja silmänpainetautiin ripsistä tulee ihan upeat ja tummat. Monesti olen miettinyt, että miksi tuota osaa tipoista ei käytetä pelkästään ripsien kasvattajana. Nyt jutun on keksinyt joku muukin ja markkinoille tuli Enormous Lash. Vasta, kun hyvä asiakkaani kyseli tuotteesta tajusin mistä oli kysymys. Asiakkaani kertoi, että televisiossa oli ollut joku suomalainen kauneusohjelma ja siinä oli testattu kyseistä tuotetta. Muutos oli kuulemma silmin nähtävä, ohjelmassa näytettiin ripset ennen hoitoainetta ja sitten kuukauden kuluttua. Kyselin kokemuksia myös tutuilta kosmetologeilta ja kaikki kehu kilpaa tuotetta. Se on helppo käyttää, hoitoainetta levitetään ripsirajaan kerran tai kaksi päivässä. Kulmakarvoille tulokset ovat olleet myös hyviä. Tuote ei ole ihan halpa hinnaltaan, mutta se riittää pitkäksi aikaa. Aineen hinta tulee olemaan 110-130€, en ole vielä laskenut sille hintaa, koska en ole vielä saanut niitä meille.

Enormous Lash tulee meille myyntiin noin viikon sisällä ja odotamme sitä Marin kanssa kovasti. Tietysti omatkin ripset kaipaa hoitoa ja kun olemme kumpikin nähneet noiden silmänpainetippojen vaikutukset ei ole vaikea uskoa, että tuote on toimiva.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi13:30

    Enormous Lash on huipputuote! Mun ripseni meni ihan onnettomiks kun käytin pidennyksiä pari vuotta. Kun laitoin tota ripsiseerumia kolme viikkoa, niin johan alkoi kasvaa. Myös äitini joka on 60v.sai ripsiinsä lisää pituutta. Suosittelen kyl kaikille joilla on ripsiongelmia.

    Räpsyripsi

    VastaaPoista
  2. Anonyymi18:21

    Hyvä juttu, että otat sen myyntiin. Ostin sitä jo talvella Hesasta ja nyt se alkaa loppumaan, niin mietinkin mistä sitä saisi lisää. Minun piti kirjoittaa tästä ripsiseerumista jo tuon kestovärjäys bloggauksesi yhteydessä, mutten ehtinytkään. Nyt, kun ripseni ovat tosi hyvässä kunnossa kestovärjäyskin pysyy paljon paremmin ja en tarvitse edes ripsiväriä, kun ne näyttää kestovärjättyinä ihan meikatuilta. Paljon parempi vaihtoehto, kun pidennykset.

    Taru

    VastaaPoista
  3. Anonyymi09:39

    Osaakohan joku sanoa miten tuo Enormous Lash eroaa vastaavasta tuotteesta nimeltä Neu Lash? Sitäkin ovat kuulemma kosmetologit suositelleet ainakin Ruotsissa.

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva, kun olette kertoneet kokemuksianne. Saamme tavarat meille sisään pe 9.5.
    Valitettevasti en osaa vastata tuohon viimeiseen kysymykseen, kyselen sitä maahnatuojalta.

    Inkku

    VastaaPoista