lauantai 2. kesäkuuta 2012

Iho kesäksi kuntoon

Kesä on ajankohta jolloin suomalaisilla on eniten juhlia ja lomaillessakin halutaan olla parhaimmillaan. Suurimman osan iho nauttii kesästä ja auringosta, kunhan aurinkoa ei ole liikaa. Iho pitää olla myös hyvässä peruskunnossa ennen, kuin saa täyden hyödyn kesän parantavasta vaikutuksesta. Talvi ja kuivattava sisälämmitys saa aikaan ihon pintaan paljon keratiinisolukkoa eli kuollutta solukkoa. Tämä tukkii ihoa ja huokosten suuta sitten, kun lämpötila lisääntyy ja talineritys kasvaa, niin ihoon tulee tukkeutumia ja finnejä. Tärkeintä on saada tuo keratiinisolukko pois ja siihen auttaa kuorinta. Kasvohoidon yhteydessä saadaan iho kuorittua tehokkaasti ja huokoset puhdistettua, tulosta on sitten helppo ylläpitää kotihoidolla.

Auringollakin on ihoa paksuunnuttava vaikutus. UV-säteily ohentaa terveen, elävän solukon määrää ja lisää kuollutta solukkoa. Kuorintaa on ehdottomasti lisättävä kesäaikana, jos haluaa, että iho voi mahdollisimman hyvin. Pari kolme kertaa viikossa voi kuorintaa tehdä Multivitamin Thermofoliant ( tarjous 69€,norm.81€ ) kuorinta-aineella, joka on varsinkin vanhenevalle iholle erittäin hyvä ja nopea käyttää. Säänöllisesti kuoritulle iholle rusketus tulee paljon kauniinmin. Pitää myös muistaa, että mitä hitaammin iho rusketuu sitä tasaisempi ja kestävämpi rusketuksesta tulee. Tässä kohtaa on pakko taas kehua Daily Resusfacer ( 35 kpl, 112€) hoitotassujen vaikutusta, niiden kuoriva ja kosteuttava vaikutus on omalle iholle välttämätön kesällä. Myönnän, että inhoan kuumuutta ja porottavaa aurinkoa, mutta Keski-Euroopassa ei kesäaikana sitä pysty välttämään. Yleensä meidän maailmankongressit ovat elokuun ensimmäisen viikonlopun ympärillä ja jossain Espanjassa tai Italiassa ei viileää paikkaa löydy. En ikinä saisi ihoani siistiksi ja meikkiä pysymään ilman Daily Resurfaceria. Se kuorii kaiken ylimääräisen pois ja tekee ihonpinnasta sileän ja napakan ja on vielä loistava hoitoaine muutenkin. En koskaan matkusta ilman, että mukanani on Daily Resusfacer pusseja.

Talven jälkeen riittävä kosteuttaminen on tärkeä asia myös. Kosteuvoide pitää ihon joustavana ja rusketuksesta tulee kauniin värinen. Liian kuivalle iholle rusketuksesta tulee likaisen mustanruskea ja hilseilevä. Runsas kosteus lisää myös rusketuksen pysyvyyttä. Joka tapauksessa kasvojen hoitotuotteita pitää vaihtaa kesäilmastoon sopivammiksi. Käy läpi oma hoitorepertuaarisi ja pyydä, vaikka meiltä apua siihen, miten sitä muokata kesäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti