maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kortisoni ja iho

Hyvin moni asiakkaani käyttää kortisonilääkitystä suun kautta otettuna ja paljon myös käytetään kortisonivoiteita. Moneen vakavaan sairauteen kortisoni on loistava lääke, mutta tietysti sillä on aika paljon sivaikutuksia. Ihon kannalta kortisoni on varmaan yksi pahimpia lääkkeitä, mutta senkin vaikutuksia voi vähentää.

Tyypillisin kortisonin sivuvaikutus on ihon oheneminen, kuivuminen ja turvotus. Puhutaan, että kortisonin käyttäjillä on ns. kuukasvot, kasvot siis turpoavat pyöreiksi. Tosin kortisonin sivuvaikutus on myös näläntunteen lisääntyminen ja silloin tapahtuu ihan oikeatakin lihomista. Tämä ei kuitenkaan koske läheskään kaikkia kortisonin käyttäjiä ja aina on muistettava, että sivuvaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä. On paljon sairauksia mihin joudutaan käyttämään kortisonia hyvinkin pitkiä aikoja, jopa lopun ikää.Pitkäaikaisesta käytöstä syntyy lähes aina ihon ohentumista, joka aiheuttaa sitten punoitusta. Tätä on kuitenkin mahdollisuus ennalta ehkäistä kasvohoidoilla ja hyvällä ihonhoidolla. Punoitus on yleensä seuraus hoitamattomasta ihon ohentumisesta. Verisuonet laajentuvat ja ne näkyvät helpommin, kun iho on ohut. Ohentuvaakin ihoa voi hoitaa niin ettei se ala punoittamaan.

Tärkeintä taas kerran on suojautuminen ja kosteuttaminen. Nanolift kasvohoito on erinomainen kortisoonin käyttäjälle koska se poistaa turvotusta. Jos kortisoni ei ole pysyvästi käytössä, vaan on kysymys alle vuoden kestävästä kuurista iho säilyy hyvällä hoidolla täysin ennallaan. Auringolta suojautuminen on myös tärkeää, koska kortisoni yleensä lisää UV-säteilyn vaikutusta. Perustuotteina ihoa suojaamaan on paras Barrier Repair ( 40ml 62 €) ja Multivitvahamin power recovery masque ( 75ml 68€). Barrier repair suojaa ilmaston haitoilta ja Multivitamiini naamio vahvistaa ihon omia puolustusmekanismeja. Kortisonin käyttäjän iho voi olla myös aika herkistynyt ja esimerkiksi kuorinta-aine pitää suunnitella jokaiselle asiakkaalle erikseen. Varma valinta tehotipoista on Skin Hydrating Booster ( 20ml 93€).

Jos haluaa välttää kortisonin vaikutukset ihoon hoidon ei tarvitse olla kovinkaan monimutkaista, mutta se pitää olla säännöllistä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti