maanantai 10. joulukuuta 2012

Onko jokaisella naisella huulipuna?

Luin jostain naistenlehdessä vahvan otsikon, että jokaisella naisella on huulipuna. Hiukan se ärsytti minua niin, kuin nuo naistenlehtien kosmetiikkajutut muutenkin. En ollenkaan ole varma, onko kaikilla naisilla huulipuna eikä sillä ole, niin suurta merkitystäkään.  Minun mummullani ei ollut huulipunaa ja hän eli elämänsä ihan hyvin ilman sitäkin.

Lehden otsikko varmaan tarkoitti sitä, että huulipuna on yleisin meikkituote mitä naiset länsimaissa käyttävät. Monella yhdeksänkymppiselläkin, joka ei arkena meikkaa on juhlaa varten huulipuna ja kulmakynä. Huulipunia myös varmaankin heitetään kaikista eniten pois verrattuna muihin meikkeihin. Suurimmalla osalla suomalaisista naisista on kokoelma huulipunia, jotka ovat väärän värisiä ja joutaisivat roskakoriin. Siksi huulipunankin ostossa olisi hyvä turvautua ammattilaiseen.

Tässä kohtaa haluan myös selventää, jos jollakin on sellainen käsitys, että kaikki kosmetologin asiakkaat meikkaa. Missään tapauksessa se ei ole näin. Omasta asiakaskunnastani saattaa mennä ihan puoliksi niihin, jotka meikkaavat ja niihin jotka eivät käytä meikkiä. Se on myös täysin asiakkaan oma valinta. Minulle ei tulisi mieleenikään tyrkyttää meikkituotteita niille, jotka eivät niitä halua. Mehän emme Marin kanssa ole kumpikaan mitenkään meikkaamiseen erikoistuneita. Kyllä meiltä siihen ammattitaitoa löytyy, mutta enemmän olemme suuntautuneet ihonhoitoon. Neuvomme ihan mielellämme mitä uutuusmeikkejä asiakas voisi kokeilla. Toisaalta tiedän, että ainakin Mari pitää siinä hiukan "matalaa profiilia" ettei tule tunnetta tyrkyttämisestä. Se on itsellenikin välillä vaikeaa löytää kultainen keskitie, että varmasti antaa neuvoja ja vinkkejä tarpeeksi ilman, että asiakas kokee ostopakkoa. Siksi, ehkä tässä blogissa onkin helppo kertoa ja kehua joitain värejä ja aineita, koska kyseessä ei ole myyntitilanne.

Voisin sanoa kolme tuotetta, mitä joka naisella voisi olla, jos haluaa vain joskus meikata. Tämä uusi SkinPerfect Primer( 22ml, 77€) on aivan uudenlainen aine kaunistamaan ihoa. Se ei näytä meikiltä, kukaan ei huomaa, että iho olisi meikattu ja iho kuitenkin näyttää tasaisemmalta. Jos sitä tarvitsee meikkituotteena, vain muutamia kertoja vuodessa, niin on hyvä muistaa, että se on myös ihoa suojaava aine. Tuote ei ehdi mennä pilalle, koska sen ehtii parissa vuodessa käyttää, kun käyttää sitä joskus myös  pakkas-tai aurinkosuojatuotteena.

Perushuulipunaksi ihan kaikille suosittelen Youngbloodin huulikiillettä väriä Guava ( 37€).Mikään kimaltaleva huulikiille se ei ole, vaan ihan mattapintainen läpikuultava huulihoide. Väri Guava on ihan puhdas punainen, mutta läpikuultavuutensa vuoksi se on todella hillitty. Se on myös miellyttävä huulilla, koska se sisältää niin paljon hoitavia kasviöljyjä.  Väri on myös sillä tavoin neutraali, että se ei ole ruskea eikä liilahtava, vaan se sopiikin hyvin kaikille ja kaiken värisiin vaatteisiin.

Kulmakarvat on myös hyvä korostaa, kun haluaa kevyesti meikata. Tietysti ripsiväri on kiva, mutta monelle käy niin, kun harvoin ripsiväriä käyttää, että se alkaa kirvellä ja kutista. Ripsiväri helposti kuivuukin, jos sitä käyttää harvakseltaan, niin se on melkein vuodessa pilalla. Siksi kulmakarvavärit ovat kätevämpiä, kun ne ei heti kuivu eikä ärsytä silmiä. Helpoin tapa saada huomaamattoman kulmien korostus on kestovärjäys, se on varmasti luonnollisen näköinen. Samalla kestovärin yhteydessä kulmakarvat siistitään, niin tulee hajakarvat pois.
Helppo kulmien korostusväri on Youngbloodin kulmakarvaväripaletti, joka onkin meillä nyt tarjouksessa. Normaalisti paletti maksaa 71€ ja nyt se 60€ ja paletti pysyy käyttökelpoisena useita vuosia. Pakkauksessa on iso, hyvä peili, hyvät pinsetit ja kolme väriä ja sivellin. Puuterimaisia värejä on vaaleampi kesäkäyttöön ja tummempi, vaikka juhliin. Kolmas väri on hiukan vahamainen ja sillä saa kurittomat kulmakarvat pysymään järjestyksessä.

Nämä kolme tuotetta pysyy käyttökuntoisina ainakin pari vuotta, kulmakarvaväripaletti pidempäänkin. Ne ovat kuitenkin niin mukavia tuotteita, että jos tähän asti on meikannut, vain muutaman kerran vuodessa, niin käyttö voi lisääntyä, kun aineet ovat helpompia käyttää.

1 kommentti:

  1. Anonyymi03:32

    Ehdottaisin vielä tuohon listaan poskipunaa. Itselläni on poskipuna väriltään Bashful ja mielestäni se on neutraali, joka naisen väri. Olen aika varovainen meikinkäyttäjä, mutta sen verran kalpeaksi itseni koen , että ilman poskipunaa en pärjää.
    On pakko kertoa myös kokemukseni SkinPerfect Primeristä, koska se on niin täydellinen tuote. Se vastaa juuri minun tarpeeseeni, sillä saa täysin huomaamattoman meikin. Olen laittanut sitä myös miehelleni, joka valittelee ihonsa kirjavuutta eikä kukaan huomaa mitään meikkiä olevankaan.

    Pilvi

    VastaaPoista