keskiviikko 12. joulukuuta 2012

SkinPerfect Primer käy myös miehille

SkinPerfect Primer on ollut nyt myynnissä parisen kuukautta ja nyt alkaa tulla asiakkailta omia käyttövinkkejä. Yhtään negatiivista palautetta en ole vielä saannut ja kerron kyllä heti, jos kuulen jostain ongelmasta. Sekin on poikkeuksellista, koska aina joka tuotteessa on joku tekijä minkä vuoksi asiakas ei halua tuotetta. Juuri koskaan kyse ei ole allergioista, tai herkkyyksistä. Yleensä negatiivinen palaute liittyy tuoksuun, koostumukseen ja pakkaukseen. Näitä ei siis vielä ole tullut, mutta monia kikkoja ja käyttötapoja kylläkin.

Yleisin on se, että asiakas joka käyttää meikkiä yleensä vähän kertoo nyt käyttävänsä pelkästään SkinPerfect Primeriä. Sehän helpottaa aamutoimia kovasti, samalla kun saa kevyen meikin tulee hyvä suoja sekä kylmyydeltä, että auringolta. Toinen yleinen vinkki on se, että monet ovat laittaneet tuotetta miehensä iholle. Aika hassua, etten itse sitä tajunnut eikä se tullut aiemmin edes Marin kanssa puheeksi. Me kai olimme, niin tohkeissamme tuotteesta muuten ettemme vielä ehtineet ajatella, että yhtä hyvin SkinPerfect Primer käy miehelle. Sehän on meikitön meikki, joka tasoittaa ihon väriä, eikä näytä meikiltä. Miehellehän se on mitä parhain, kukaan ei huomaa, että iholla on mitään, mutta se on tasaisempi ja suoja on erinomainen.

Miehethän ei yleensä pidä voiteista, kun ne on rasvaisia yms. moni mies kieltäytyy käyttämästä aurinkosuojavoidetta, vaikka se olisi todella tärkeää. SkinPerfect Primer on niin ohut, että se katoaa ihoon ja siinä on kuitenkin suojakerroin 30. Nuoret miehethän käyttää ja ostaa ihonhoitotuotteita itselleen, mutta jos kyse on yli viisikymppisestä, niin kyllä ne voiteet unohtuu. Monella miehellä on epätasainen, tai kalpea iho näin talvella ja siihen SkinPerfect Primer tuo tasoitusta ja hiukan neutralisoi kalpeutta. Tiedän nyt, että aika moni toimittaja, politiikko ja yliopistomies on jo käynyt vaimonsa tuubilla ja ovat ihan tyytyväisiä.

SkinPerfect Primer tuli Suomessa myyntiin meidän kaikista pimeimpänä aikana eli lokakuun alussa. Tässä vaiheessa tuntuu hassulta puhua aurinkosuojasta, mutta kevätaurinkoon päästyämme tuotteen merkitys korostuu. Aurinko on todella vakava terveysriski ja on erittäin hieno asia, että markkinoille tuli tuote, joka on ohut ja miellyttävä kaikkien käyttää ja suoja on kuitenkin riittävä. SkinPerfect Primerin merkitys ihon terveyden ja ihosyövän suojautumisen kannalta on todella suuri.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi22:26

    Hyvä kuulla, että muidenkin miehet ovat käyneet Primer tuubilla. Heti, kun ostin sen niin oma kolmevitonen puolisoni halusi sitä kokeilla. Hän oli jostain nettijutusta lukenut tuotteesta. Äitini osti myös Skinperfect primerin ja kohta kuusikymppinen isäni on vallan tyytyväinen, kun saa punoittavat nenän verisuonet piiloon.
    Tuote on kyllä ihan kymmenen pisteen juttu, mitään vastaavaa eo ole ennen käyttänyt.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi10:09

    Miten on nuoren miehen kanssa, parikymppinen poikani kärsii kalpeasta ja epätasaisesta ihosta. Hän kokeili minun tuubistani ja oli ihan tyytyväinen. En kuitenkaan uskalla ostaa vielä omaa hänelle, jos se onkin liian elvyttävä, tai rasvoittava. Mitä vastaat tähän Inkeri?

    Paula

    VastaaPoista