lauantai 12. tammikuuta 2013

Dermalogica lanseeraa uudet meikkituotteet

Olen taas aivan intoa piukassa. Meillä on maanataina 14.1 koulutuspäivä Helsingissä Dermalogican maahantuojan tiloissa. Saamme silloin tutustua ensimmäistä kertaa Dermalogican uudistuneeseen meikkivoiteeseen ja värilliseen päivävoiteeseen. Me Marin kanssa odotamme aina kovasti näitä koulutuspäiviä, koska ne ovat niin innostavia ja motivoivia. Tiedämme saavamme oikein rautaisannoksen tietoa sekä uusista tuotteista, että muustakin työhömme liittyvistä uusista asioista.

En vielä tiedä paljon mitään uusista tuotteista, koska ne pidetään tarkasti salassa ennen, kuin ne ovat lanseerattu markkinoille. Olemme Marin kanssa kuulleet PR- Cosmeticin eli Dermalogican Suomen maahantuojan väeltä niistä runsaasti kehuja. Yhdestä näytepussista saimme meikkivoidetta syksyllä kokeilla ja en ole koskaan kokeillut mitään vastaavaa. Uudet meikit tulee olemaan yhtä ihmeellisen hyviä, kuin uusi meikin pohjustusaine SkinPerfect Primer. Kaikki tuotteet mitä Dermalogica on lanseeranut viimeisen parin vuoden aikana ovat olleet niin sanottuja kolmannen sukupolven kosmetiikkaa. Kaikki uutuustuotteet ovat olleet aivan ylivoimaisen hyviä verrattuna aikaisempiin. Dermalogican tuotekehitykseen on viime vuosina panostettu voimakkaasti ja tulos on ollut aivan loistava.

Dermalogicallahan on ollut ainoastaan kaksi meikkituotetta. Toinen on meikkivoide Treatment Foundation ja toinen on värillinen päivävoide Sheer Tint. Meikkivoide Treatment Foundation tuli markkinoille noin 12 vuotta sitten ja se oli silloin aivan ylivoimaisen hyvä. Sitä oli kehitetty kahdeksan vuotta ja se oli ensimmäinen mineraalipigmentti meikkivoide. Nykypäivänä selkeä huonopuoli siinä on, että aurinkosuoja on vain 8 ja se ei vastaa tämän hetken tarpeita. Tällä meikkivoiteella on aikojen kuluessa tullut oma vankka käyttäjäkuntansa ja käytössä se on ollut hyvin kevyt ja miellyttävä. Sheer Tint värillinen päivävoide tuli markkinoille noin 5-6 vuotta sitten ja siinä on kolme tuotetta yhdessä. Se on meikki, kosteusvoide ja aurinkovoide viidentoista UV- suojalla. Sheer Tint on tosi suosittu ja sillä on melkein yhtä paljon käyttäjiä, kuin Youngbloodin mineraalimeikillä.

Minä itse en ole pitkiin aikoihin käyttänyt kumpaakaan, koska olen ollut niin vannoitunut Youngbloodin mineraalimeikin käyttäjä. Olen ollut niin mieltynyt sudilla helposti levittyvään jauhemaiseen mineraalimeikkiin, että saa nähdä miten miellyn uuteen voidemaiseen meikkiin. Kerron sitten myöhemmin, mikä minun ja Marin mielipide on kumpi on parempi Youngblood, vai Dermalogica. Kummankin Dermalogican meikin laatu muuttuu oleellisesti kevyempään suuntaan. Myös  UV-suoja nousee kahteenkymmeneen. Värisävyt pysyvät suunnilleen samoina, kuin nytkin ja niistä on löytynyt hyvin vaalealle suomalaiselle sopivat värit.

Nyt en osaa enempää niistä kertoa, mutta palaan asiaan heti koulutuksen jälkeen. 

4 kommenttia:

  1. Anonyymi15:04

    Hei!

    Onko teille tulossa kesäksi (ja kenties jo kevääksi)uudet aurinkotuotteet, jotka Dermalogican usan nettisivuilla on eli solar defense booster spf50 (jota erityisesti odotan) ja muut mm. ultra sensitive tint spf30? Tuo 50 suojakertoimen boosteri on aivan ehdoton, koska jos koostumus sama kuin nyt olemassaolevassa boosterissa (eli ihanan kevyt) niin suurempi suojakerroin on tällaiselle pigmentaatioon taipuvaiselle aivan ehtottoman hieno juttu. Toivon enemmän kuin mitään muuta, että juuri nuo uudet aurinkotuotteet, jotka siis usan dermalogican nettisivuilla jo on tulisivat Suomeen ja pian! Kun luen käyttäjien kokemuksia tuosta uudesta 50 suojakertoimen boosterista, niin siinä hehkutetaan tuotten loistavuutta!

    VastaaPoista
  2. Uusien aurinkosuojatuotteiden suosio on yllättänyt Dermalogican tuotannon ja ne tulevat Suomen markkinoille huhtikuussa. Alunperin tarkoitus oli, että ne lanseerataan samalla, kun uudet meikkivoiteet eli nyt tammikuussa.
    Dermalogican uusien tuotteiden myynti on ollut, niin vauhdikasta ettei tehdas pysty täyttämään tarvetta. Ensin SkinPerfect Primer oli aivan ylivoimainen ja loppui heti Euroopan markkinoilta, onneksi sitä nyt saa taas. Sitten nämä aurinkotuotteet ovat loppuunmyyty jo Usa: sa , joten lanseeraus viivästyy keväämmälle. Tuota Solar defence boosteria oli matkakoko joulukuun kosteusvoide pakkauksien oheistuotteena ja siitä olemme Marin kanssa sitä kokeilleet. Se tulee olemaan aivan ylivoimainen aurinkosuoja ja itsekin odotan sitä kovasti myyntiin.
    Meillä on Marin kanssa tarkoitus panostaa tänä keväänä erityisesti aurinkosuojatuotteisiin ja pidämme toukokuun lopulla Avoimet ovet nimenomaan aurinkoasioiden merkeissä. Aivan varmasti meidän verkkokauppa asiakkaatkin saavat silloin uusimman tiedon ja hyviä tarjouksia. Eli huhtikuussa saat itsellesi Solar defence boosteria.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi20:28

    Osaatko jo sanoa onko tuo uusi Sheer Tint varmasti yhtä kosteuttava, kuin tämä nykyinen. Olen käyttänyt tätä varmaan viitisen vuotta enkä haluaisi siitä luopua. En ymmärrä miten siitä voisi vielä parempi tulla. En juurikaan käytä mitään meikkiä ja tämä Sheer Tint on ainoa meikki mikä ei minusta näytä kamalan paksulta ja kuitenkin peittää hyvin.
    Epäilen, että muutos voi mennä huonompaan suuntaan. Ainakin oma kokemukseni on muusta kosmetiikasta, että uudistaminen pilaa koko tuotteen.

    Epäileväinen

    VastaaPoista
  4. Nyt, kun olen itse kokeillut uutta Sheer Tintiä niin se on vieläkin parempi, kuin vanha. Sen suojakerroin on noussut kahteenkymmeneen, mikä on tosi tärkeä muutos koska UV-säteily vain pahenee. Uusi Sheer Tint on vielä ohuempi ja helpommin levitettävä, kuin aikaisemmin. Siitä jää todella sileä pinta, koska siinä on myös ihoa siloittavia aineosia enemmän. Suosittelen kokeilemaan olen varma, että ihastut.

    Inku

    VastaaPoista