Meilä on kotona vakava mustasukkaisuusongelma. Meidän Jösse kissasta on tullut niin mustasukkainen etten olisi ikinä uskonut kissan toimivan sillä tavoin. Olen koko ikäni elännyt kissojen kanssa ja monelta kuullut, että lemmikit voivat olla mustasukkaisia ja nyt se on meillä ihan totta.
Jössehän tuli meille veljensä Valtsun kanssa Katilasta vuonna 2007 ja pojat olivat noin 4-5 kk vanhoja. Jösse oli todella arka ja vietti aikaansa sängyn alla. Hain hänet aina töistä tultuani sängyn alta syliini ja hän istui niskassani hiuksieni seassa ja katseli uutta kotiaan. Valtsuhan oli heti rohkea ja vilkas, mutta Jösse parka pelkäsi aivan kaikkea. Meillä oli myös jo ennen poikien tuloa Hertta, joka on puolisen vuotta vanhempi Valtsua ja Jösseä. Jösse leimautui minuun ilmeisesti pienestä pitäen tosi voimakkaasti, kun kaikki uudet asiat tehtiin yhdessä. Uuteen kotiinsa Jösse tutustui sylissäni ja tärkein turvapaikka on vieläkin minun sängyssä petauspatjan alla.
Nythän Jösse on jo iso poika ja ihan reipas ja rohkea kotona ja tuttujen ihmisten kanssa. Tänä talvena on tullut kuitenkin ihan uusi ilmiö, kun Jösse ei anna Valtsun, tai Hertan tulla syliini, tai viereeni ollenkaan. Yleensä, kun katselen telkkaa, tai luen Jösse istuu sylissäni. Ennen samaan aikaan sai syliini tulla muutkin, muttei enää. Jos Jösse nukkuu jossain muualla, niin hän heti aavistaa, jos Hertta on tullut syliini. Jösse viilettää heti vauhdilla läpsimään Herttaa ja Hertan on pakko lähteä pois. Jos taas Valtsu on ensimmäisenä sylissäni se sopii, jos Jössekin pääsee siihen. Öisin Jösse pitää koko ajan varansa, että hän nukkuu kaikista lähimpänä minua. Syntyy kova paini, jos Hertta on asettunut liian lähelle minua. Olemme ihan pulassa, että kaikki saa tasapuolisesti hellyyttä. Ei ole kiva, jos hiljainen Hertta jäisi vähemmälle. En olisi ikinä uskonut kissan olevan niin mustasukkainen.
Tässä kirjoittaessani tuli mieleen miten joskus ihmisten mustasukkaisuus vaivaa työtämme. Hoidossa on aina joskus henkilöitä joiden puoliso on sairaaloisen mustasukkainen. Heidän pitää useamman kerran kasvohoidon aikana tarkistaa, että vaimo on todella meillä hoidossa eikä muilla teillä. Asiahan ei hoidu sillä, että he soittaisivat vaimonsa matkapuhelimeen, koska hänhän voisi valehdella. He soittavat meidän lankapuhelimeen ja tekevät "tikusta asiaa", että vien luurin vaimolle. Myönnän, että raivostuttaa, jos sama herra soittaa kolmeenkin kertaan yhden hoidon aikana. Koen myös jonkinlaista loukkaantumista, että minun tekemää työtä häiritään ihan turhan takia. Kauhistuttaa myös kyseisen naisne puolesta, ettei ihminen voi tehdä mitään ilman toisen vahtimista. Yleensä käykin, niin ettei nämä henkilöt enää tule uudestaan hoitoon. Sekin on surullista, että pitää luopua omasta hyvinvoinnista toisen ihmisen sairauden takia.
Jössehän tuli meille veljensä Valtsun kanssa Katilasta vuonna 2007 ja pojat olivat noin 4-5 kk vanhoja. Jösse oli todella arka ja vietti aikaansa sängyn alla. Hain hänet aina töistä tultuani sängyn alta syliini ja hän istui niskassani hiuksieni seassa ja katseli uutta kotiaan. Valtsuhan oli heti rohkea ja vilkas, mutta Jösse parka pelkäsi aivan kaikkea. Meillä oli myös jo ennen poikien tuloa Hertta, joka on puolisen vuotta vanhempi Valtsua ja Jösseä. Jösse leimautui minuun ilmeisesti pienestä pitäen tosi voimakkaasti, kun kaikki uudet asiat tehtiin yhdessä. Uuteen kotiinsa Jösse tutustui sylissäni ja tärkein turvapaikka on vieläkin minun sängyssä petauspatjan alla.
Nythän Jösse on jo iso poika ja ihan reipas ja rohkea kotona ja tuttujen ihmisten kanssa. Tänä talvena on tullut kuitenkin ihan uusi ilmiö, kun Jösse ei anna Valtsun, tai Hertan tulla syliini, tai viereeni ollenkaan. Yleensä, kun katselen telkkaa, tai luen Jösse istuu sylissäni. Ennen samaan aikaan sai syliini tulla muutkin, muttei enää. Jos Jösse nukkuu jossain muualla, niin hän heti aavistaa, jos Hertta on tullut syliini. Jösse viilettää heti vauhdilla läpsimään Herttaa ja Hertan on pakko lähteä pois. Jos taas Valtsu on ensimmäisenä sylissäni se sopii, jos Jössekin pääsee siihen. Öisin Jösse pitää koko ajan varansa, että hän nukkuu kaikista lähimpänä minua. Syntyy kova paini, jos Hertta on asettunut liian lähelle minua. Olemme ihan pulassa, että kaikki saa tasapuolisesti hellyyttä. Ei ole kiva, jos hiljainen Hertta jäisi vähemmälle. En olisi ikinä uskonut kissan olevan niin mustasukkainen.
Tässä kirjoittaessani tuli mieleen miten joskus ihmisten mustasukkaisuus vaivaa työtämme. Hoidossa on aina joskus henkilöitä joiden puoliso on sairaaloisen mustasukkainen. Heidän pitää useamman kerran kasvohoidon aikana tarkistaa, että vaimo on todella meillä hoidossa eikä muilla teillä. Asiahan ei hoidu sillä, että he soittaisivat vaimonsa matkapuhelimeen, koska hänhän voisi valehdella. He soittavat meidän lankapuhelimeen ja tekevät "tikusta asiaa", että vien luurin vaimolle. Myönnän, että raivostuttaa, jos sama herra soittaa kolmeenkin kertaan yhden hoidon aikana. Koen myös jonkinlaista loukkaantumista, että minun tekemää työtä häiritään ihan turhan takia. Kauhistuttaa myös kyseisen naisne puolesta, ettei ihminen voi tehdä mitään ilman toisen vahtimista. Yleensä käykin, niin ettei nämä henkilöt enää tule uudestaan hoitoon. Sekin on surullista, että pitää luopua omasta hyvinvoinnista toisen ihmisen sairauden takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti