sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kasvohoidossa ei ole ikärajaa

Minulle tuli viime viikolla erään asiakkaani kanssa keskustelua kasvohoitoasiakkaiden iästä. Hän oli juuri täyttänyt kahdeksankymmentä ja häntä huolestutti käykö enää kukaan hänen iässään hoidossa. Ymmärrän ihan hyvin hänen kysymyksensä, kun keskustelumme jatkui. Hän kertoi tunteneensa, niin monessa tilanteessa miten Suomessa nykyään ikääntyneitä sorretaan.

Sen keskustelun jälkeen minun oli ihan pakko laskea, kuinka monta yli kahdeksankymppistä oli viimeisessä parissa viikossa käynnyt. Heitä oli kahdeksan kappaletta, ei siis ihan jokaisena työpäivänä. Ihan " mutu" tuntumalla olisin sanonut heitä olevan paljon ja he ovat pitkäaikaisia, säännöllisiä asiakkaita. Kaikki olen tuntenut yli kaksikymmentävuotta. Tällä hetkellä kolme vanhinta asiakastani täyttää 95v. Yksi ehti jo täyttää ja kaksi täyttää tässä kevään aikana.

Minusta on kauhistuttavaa, että tällainen ikärasismi on niin selkeästi olemassa. Meidän hoitola ei ikipäivänä siihen syyllisty. Meille ihminen on arvokas ja tärkeä, ikä on ihan sivuseikka. Päinvastoin me olemme Marin kanssa ylpeitä, kun meillä on niin monen ikäisiä asiakkaita. Suurin ryhmä varmaankin on 40-65- vuotiaat, tämä on nyt ihan vaan tuntumaa en ole sitä mitenkään tilastoinnut. Paljon on nuoria parikymppisiä ja jonkun verran ihan teini-ikäisiä 12-16- vuotiaita.

Arvostan kovasti näitä kahdeksankymppisiä asiakkaitani. Heidän kanssa keskustelu on erittäin opettavaista ja koska olen tuntenut heidät kauan on tullut paljon yhteisiä juttuja. He ovat ikänsä tehneet raskasta työtä ja suurin osa on nyt leskiä. Yleensä he ovat olleet myös miehensä ja ensin omien vanhempiensa omaishoitajina. Nyt, kun elämä on helpompaa he käyttävät liikenevät rahansa itsensä hoitamiseen. He käyvät hierojalla, kampaajalla ja kosmetologilla säännöllisesti. Tällä tavoin he ovat myös pienyrittäjyydelle erittäin tärkeitä. Yhteiskunta hyötyy heistä todella monella tavoin.

Toivoisi, että tämä ikään kohdistuva negativisuus loppuisi mahdollisimman pian. Meidän on opittava, että kaikki tulevat vanhoiksi ja ikäihmiset ovat tärkeää pääomaa yhteiskunnalle.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi11:26

    Onko vanhemman ihmisen ihonhoidossa jotain erityispiirteitä?
    Mihin heidän ihonhoidossaan kannattaisi kekittyä (nimimerkki.miettii omalle mummolle 97v muistamista, tiedostaen ettei oma mummo ikinä suostu kasvohoitoon lähtemään).

    Toisaalta mummollani on edelleen kaunis iho tasaisen värinen (kurttija silmien ja suun ympärillä).
    Marseillesaippualla pesee kasvonsa ja hevosenvaljasrasvaa käyttää normaalisti käsien ja kantapäiden pehmittämiseen.
    Huulivoiteen ostin (se puikkomalli) Inkeriltä ja vein mummolle, sitä suostuu käyttämään (tosin tuntuu olevan riittoisaa, kun sitä vielä on jäljellä...).

    VastaaPoista
  2. Yli yhdeksänkymppisen kasvohoidossa tulee olla hyvin hellävarainen, yleensä parasta on rentouttava hieronta. Kotihoidossa tärkeintä on kosteutus. Ihan hyvä perusvoide Dermalogicalta on Intensive Moisture Balance, sitähän voi käyttää yöksi ja päiväksi. Tuoksuilla on myös suuri merkitys ikäihmiselle sanotaan, että tuoksumuisti säilyy ihmisellä pisimpään. Hyvä lahja on Body Wash, jossa on aivan ihanan raikas tuoksu ja sitä voi käyttää käsien pesuun ja vartalon pesuun.

    Inkeri

    VastaaPoista