tiistai 4. kesäkuuta 2013

Vitiligo eli valkopälvi

Näin aurinkoiseen aikaan saamme usein kysymyksiä vitiligosta ja aurinkosuojavoiteiden käytöstä. Yleensä asiakas alkaa puhelinkeskustelun kysymyksellä onko vitiligo tuttu ihosairaus. Kyllähän vitiligo, niin kuin muutkin yleiset ihosairaudet on tuttuja SKY-kosmetologille. Hyvään kosmetologikoulutukseen kuuluu ihotautiopin kurssi. Vitiligo on myös sairaus jonka huomaamista ei voi välttää.

Itselläni on muutamia vakioasiakkaita joilla on vitiligo ollut jo lapsesta saakka. Vitiligo on pigmenttihäiriö, jossa melaniinisolut jostain tuntemattomasta syystä katoaa ja ihoon tulee vitivalkoisia läiskiä. Yleensä tauti alkaa nuorena 10-20 ikävuoden välissä. Tyypillistä on, että läiskät ilmenevät ensin käsissä ja käsivarsissa ja vuosien jälkeen alkaa leviäminen kasvoihin, lähinnä silmien ja suun ympärille. Läiskät saattaa joillakin henkilöillä muuttaa paikkaa ja parantua joistakin kohdin ja tulla taas uuteen kohtaan. Harvoin vitiligo paranee kokonaan, tai pysyvästi. Vitiligo on siitä hyvä ihosairaus ettei se aiheuta mitään tuntemuksia, se ei kutise, kirvele tai punoita. Syytä taudin syntyyn ei vielä tiedetä, mutta jotain periytyvyyttä sillä on. Noin kolmas osa potilaista tietää lähisuvustaan toisen vitiligopotilaan. Suomessa tautia sairastavia on noin 70,000 eli kyse on aika yleisestä ihosairaudesta.

Suurin ongelma vitiligossa on ulkonäköhaitta, mutta yleensä epätasaiseen ihonväriin sopeudutaan aika nopeasti, koska tauti on yleisesti tunnettu. Ihonvärin tasoittaminen esimerkiksi itsestäänruskettavilla aineilla ei onnistu, koska samalla myös tummempi ihonosa tummenee. Joillekin ihotautilääkärit ovat kokeilleet erilaisia valohoitoja ja pienelle ryhmälle ne ovatkin tehonneet. Naisilla ihon peittäminen meikillä on hyvä konsti ja samalla meikki suojaa myös auringolta. Miesten kohdalla se ei onnistu, koska sitten iho näyttää meikatulta. TV: ssä ja esiintyjillä kyllä käytetään miehilläkin Youngbloodin mineraalimeikkiä, mutta normaalioloissa ihon meikkipinta kyllä näkyy. Paras neuvo onkin oppia elämään tämän pienen erilaisuuden kanssa.

Auringolta suojautuminen on erittäin tärkeää juuri vitiligoiholla. Valkoisissa läiskäkohdissa ei ole yhtään ihon omaa suojapigmenttiä ja palamisvaara on monin kertainen verrattuna normaali ihoon. Ihosyöpä riski myös moninkertaistuu ja siksi vitiligopotilaille kasvoille suosittelen päivänvalonsuojan kesät, talvet. Suojan on hyvä olla ainakin 20 ja kesällä vähintään 30,Dermalogican uusista päivänvalonsuojavoiteista miehille hyvin suositeltava on Oil Free Matte sk 30 ( 50 ml, 85€). Se imeytyy pian ja pysyy mattapintaisena koko päivän. Kesällä on hyvä lisätä näiden kolmenkympinsuojakerroin voiteiden päälle vielä Solar Defence Booster sk 50 ( 50ml, 85€), jotta saadaan maksimaalinen suoja voimakkaassa auringossa.

3 kommenttia:

  1. Anonyymi14:26

    Hei Inkeri, saisinko kommenttia kotona tehtäviin ihon happokuorintoihin?

    Minusta nuo kuulostavat jokseenkin hurjilta. Niitä myy esim. suomalainen verkkokauppa: http://chemicalpeelshop.mycashflow.fi/

    Salisyylihappokuorintaa (10%, 15%, 20% tai 30%:lla liuoksilla...), kotikäyttöpaketteja pikkurahalla...
    Kuulostaa hurjalta.

    Löytyy myös microneulauslaittita kotikäyttöön, rypyt sileiksi, rikkomalla ihon pintaa.

    Kun noviisina katselen esim. myymiesi tuotteiden myyntisivuja ja noita linkkaamani tuottiden myyntisivuja, en näe niissä juurikaan eroa (mieheni itseasiassa vinkkasi tuosta sivustosta).

    Tosin olen jo vuosia käyttänyt muutamia myymiäsi tuotteita, halpojen markettituotteiden rinnalla ja ihoni voi hyvin (on rasvainen paksu norsunnahka...).

    Mutta tämä on aihe josta pitäisi vielä tarkemmin keskustella, nimittäin nuo ihonhoitohapot. Milloin ne ovat ja eivät ole turvallisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä tuohon nettikauppaan. En edes tiennyt tuollaisia aineita myytävän kotikäyttöön. Ei siinä ole mitään järkeä, että ihminen käyttäisi kotona aineita mitä normaalisti käyttää lääkärit. En ikinä suostuisi siihen, että ihooni koskettaisiin noilla happoprosenteilla saati sitten jollain mikroneulauslaitteella. Jos ei muuten iholleen ole ongelmia saanut, niin noilla vehkeillä ja aineilla kerjää, vaan hankaluuksia.
      Hedelmähapot on parhaita kosmetiikan raaka-aineita oikeina pitoisuuksina ja oikealle ihotyypille valittuna. Käytämme niitä todella paljon kasvohoidoissa, mutta ne valmistelee ihon vastaanottamaan seuraavaksi käytettävät aineet. Idea ei ole se happo, vaan se mitä tehdään sen jälkeen!
      Kotikäytössä ei tarvita yli 10% pitoisuuksia ja hoitolassa meillä on maksimi 20%. Pelkillä hapoilla kotikäytössä altistaa ihon UV-säteilylle ja pigmenttiläiskille, hapot myös kuivattaa ihoa pahasti ellei hoitoa jatketa hapotuksen jälkeen.
      Mikroneulaus se vasta hölmön hommaa on. Mitä järkeä on rikkoa ihon pintaa ja altistaa se kaikille tartunnoille. Ihoa ei saa rikkoa, kuin steriileissä olosuhteissa. Hebatiitin ja HIV tartuntariski on tosi suuri. Tuo neulauskäsittely osuu juuri ihon melaniinikerrokseen missä pigmenttisolut syntyy. Kesäaikaan hoito saa varmasti aikaan pigmenttiläiskiä. Mitä iloa myöskään rikkoa ihon pintaa meidän kolmenkymmenenasteen pakkasilla ja kuivassa sisäilmassa. Ihon omat suojamekanismit pettää ja tuloksena on entistä herkempi ja kuivempi iho.
      Tiedän, että tätä blogia lukee muutkin kosmetologit ja maahantuojat. Kertokaa miksi teette mikroneulausta ja mitä tuloksia on saavutettu?
      Teen myöhemmin vielä postauksia tästä aiheesta, kunhan rauhoitun pahimmasta närkästyksestä.

      Vielä tuon nettikaupan ulkonäöstä. Se muistuttaa siksi meidän verkkokauppaa, että se on samalla Mycashflow verkkokauppapohjalla tehty. Mycashflow on yksi suurimpia verkkokauppapohjien välittäjiä ja siksi monet kaupat muistuttaa toisiaan.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi17:14

    Tässä vähän vinkkejä omasta kokemuksestani. Olen parikymppisestä asti kärsinyt vitiligosta ja ainakin meillä se on ollut periytyvää, koska 22v. poikani sai sen pari vuotta sitten. Nuorenpana, ennen kuin älysin ihoani kunnolla suojata kasvoni paloi läiskäkohdista tosi pahoin. Nykyään käytän Youngbloodin jauhemineraalimeikkiä ja se on ollut tosi hyvä juttu. Ainakin minulla se tasoittaa läiskät melkein näkymättömiin ja estää myös palamisen.
    Pojallani läiskiä ei ole muualla kasvoissa, kuin silmienympärillä. Ne on olleet onneksi helppo suojata aurinkolaseilla, pojat ei niin kovasti halua läträtä rasvojen kanssa. Nyt ostin hänelle suoja-ja kosteusvoiteeksi oil free maten ja se sai heti hyvän palautteen eli poika suostuu sitä laittamaan. Se on ollut myös silmienympärille hyvä, kun ei kuulemma valu silmiin.
    Kiitos hyvästä blogista.

    VastaaPoista