perjantai 5. heinäkuuta 2013

Kosmetologin ammattietiikka

Varmaan moni juuri yrittäjäksi ryhtynyt kosmetologi taistelee mielessään yrittäjyyden ja kosmetologin työn ristiriidan välillä. Kosmetologin työ on ilman muuta hoitotyötä, jossa asiakas on etusijalla. Yrittäjänä oleminen taas vaatii kylmää järkeä, jotta hoitotyöllä pystyy kauneushoitolan elättämään. Miten tehdä empaattisesta hoitotyöstä itselleen palkkaa?

Ollessani vuosikausia Suomen Kosmetologien Yhdistyksen varapuheenjohtaja näin hyvin läheltä, että hyvä kosmetologi on harvoin hyvä liikeihminen. Moni pätevä ammattiosaaja ajautui vaikeuksiin, koska ei osannut laskea oikein. Sitten yrittäjä joutuu paniikkin, kun talous ei toimi ja siitä kärsii asiakas. Silloin, kun kauneushoitolalla menee huonosti asiakkaista tulee, vaan ansainta keino ja heille tyrkytetään mitä vaan. Nykyään onneksi yrittäjäksi lähteville suositellaan yrittäjätutkintoa ja itse pitäisin sitä välttämättömänä. Tosin itse olin ollut jo kaksikymmentävuotta yrittäjänä, kun tuon tutkinnon suoritin.

Omalla kohdallani en koe mitään ristiriitaa yrittäjäminäni ja hoitajaminäni välillä. En myöskään usko, että Mari sitä tuntee varsinkin, kun on minulla työntekijänä. Koen itselläni olevan hyvin vahvan yrittäjyyspuolen ja ellen tekisi tätä työtä olisin jollain muulla alalla yrittäjänä. Minulle laskeminen ja mieluisaa ja se käy ihan luontevasti. Kuitenkin ensisijaisesti olen hoitotyötä tekevä kosmetologi. Tuon yrittäjyyspuolen teen ihan omalla siihen varatulla ajalla. En koskaan asiakastyötä tehdessäni laske enää työn kannattavuutta, ne asiat on hoidettu jo taustalla ja asiakkaan kanssa keskitytään, vaan häneen. En koskaan tarjoa mitään kestovärejä yms.sen takia, että saisin lisätuottoa. Kun hoidon hinnoittelu ja katteet on laskettu oikein jo taustatyössä, vapautuu tekemään täysin hoitoja ja asiakastyötä.

En koskaan tarjoisi asiakkaalle jotain tuotetta sitä varten, että hoitola siitä hyötyisi, vaan ajattelen aina asiakkaan etua. Tällä tavoin olemme Marin kanssa saaneet meille pysyvän vakioasiakaskunnan. Noin yhdeksänkymmentäprosenttia asiakkaistamme käy meillä säännöllisesti. Omista asiakkaistani on ainakin puolen niitä, jotka ovat käyneet hoidoissani parikymmentävuotta. Uskon, että kun olen laskenut yrityksen kannattavuuden ajoissa ja olen siitä hyvin kiinnostunut se on koitunut sekä asiakkaiden, että hoitolan hyödyksi. Kun vapaudun hoitotyössä ajattelemaan puhtaasti asiakkaan etua, niin se on kasvattanut meille tyytyväisen vakioasiakaspiirin. Tiedän ettei raha tipu kenellekään taivaasta, joten ajattelen myös asiakkaan taloudellista etua. Kun asiakas ostaa tuotteita mietin niitä myös siltä kantilta, että miten kauan joku tuote riittää ja mikä tulee edullisemmaksi yhdistelmäksi. Tuotteet on myös tarkoitus käyttää loppuun asti, eikä jättää kalliita purkinpohjia hukkaan.

Ensimmäistä kertaa hoidossa käyvä asiakas on varmaan hiukan päästään pyörällä, kun suosittelen heille ihan täydellisen hoito-ohjelman. Ei kuitenkaan ole tarkoitus, että kaikki pitää kerralla hankkia ellei asiakas nimenomaan itse sitä halua. Teen kuitenkin suosituslistan sen mukaan mikä olisi kaikista täydellisin valinta asiakkaan kotihoitoon. Siitä sitten voidaan yhdessä etsiä ne mitä asiakas juuri sillä hetkellä tarvitsee. Monella voi olla lähes täysiä purkkeja entistä kosmetiikkaa kotona ja se kannattaa kertoa, niin voin neuvoa mitä niiden lisäksi tarvitaan. Dermalogicaa voi ihan hyvin yhdistää muiden sarjojen kanssa ja ei ole tarkoitus, että asiakas meillä käydessään heittäisi kaikki vanhat tuotteet pois, vaan ne käytetään loppuun. Tosin paras hoitotulos tulee, kun kaikki tuotteet kotona on Dermalogicaa, mutta siihen päästään pikkuhiljaa. Tiedän myös, että taloudellisin vaihtoehto asiakkaalle on ostaa kosmetiikkansa meiltä, koska silloin ei tule virheostoksia. Ja jos tulee jotain ongelmaa se selvitetään aina, eikä se jää asiakkaan tappioksi. Joten muistutan taas, kun lomareissuillanne pyöritte taxfreetiskeillä, että miettikää tarkkaa tarvitsetteko turhaa kosmetiikkaa.

1 kommentti:

  1. Tanja10:19

    Löysin juuri tänne blogiisi, taidan tulla toistekin :).

    Keskustelimme alkuviikolla kanssasi tästä samasta asiasta, kun kävin ensimmäistä kertaa hoidossasi. Itselleni jäi todellakin sellainen olo, että niin hoito- kuin tuotesuosituksetkin oli annettu vipittömästi minua ajatellen. Kiitos siitä!

    Hoitosuositus on tärkeä osa itse hoitoa. Erityisesti silloin, kun luottaa oman kosmetologinsa ammattitaitoon. Uskallan veikata, että kovin harva suomalainen nainen tietää oikeasti oman ihotyyppinsä ja siihen parhaiten sopivat kotihoitokeinot. Itse olen tähän asti ollut sellainen sitä-sun-tätä käyttäjä, mikä varmasti onkin ihan hyvä juttu, jos tietää ja tuntee ihonsa ja käyttämiensä tuotteiden vaikutukset iholle. Itse en todellakaan ole tiennyt ;). Olen nimenomaan juuri se tax-freetiskillä pyörivä tuurisurffari, jonka kaappi pursuaa eri valmistajien erilaisista tuotteista. Yhteisvaikutusta en ole edes ehtinyt ajatella..

    Usein kosmetologituotteet ovat melko hintavia ja asiakas voi pelästyä sitä. Itselleni toit ainakin hyvin esiin sen, että uusiin tuotteisiin kannattaa ensin tutustua maltilla ja että vanhat tuotteet voi ja kannattaakin ajaa uusien tuotteiden rinnalla ensin loppuun. Kosmetologituotteiden hyvänä puolena on usein riittoisuus, joka on merkittävästi parempi kuin markettipurkeissa.

    Nähtäväksi jää ihastunko Dermatologican tuotteisiin. Testi on meneillään ja ensimmäiset kokemukset ovat positiiviset!

    VastaaPoista