perjantai 26. heinäkuuta 2013

Mari tulee kesälomalta

Marinkin kesäloma alkaa olla ohitse ja hän tulee työhön maanantaina 29.7-13. Parin ensimmäisen työviikon aikana Marilta näyttää löytyvän, vain pari vapaata aikaa. Ole siis nopea, että saat itsellesi sopivan kasvohoitoajan.

Me emme ole Marin kanssa nähneet kuuteen viikkoon, koska hän jäi lomalle heti minun lomani jälkeen. Onkin tosi kiva, kun hän palaa taas työkaveriksi, niin saa vaihtaa kuulumiset. Olen niin tottunut juttelemaan kaikki työ-ja omatkin asiat Marin kanssa, että on vähän orpo olo, kun ei olla nähty aikoihin. Lähes viisitoistavuotta yhdessä on liimannut meidät hyviksi kavereiksi. Myös monista  yhteisistä ulkomaankongresseista ja koulutusmatkoista on paljon yhteisiä kokemuksia. Olen siis tosi onnekas, kun minulla on niin hyvä työntekijä.

Ensiksi alamme suunnittelemaan syksyn aikataulua, koska Los Angelesin kongressi alkaa olla jo aika lähellä. Lähdemme 7.9 Dermalogican FutureSymposiumiin Los Angelesiin ja matkaan menee viikon verran. Itse kongressi kestää kolme päivää, mutta matkoineen meillä menee viikko ja palaamme työn ääreen 16.9. Koska syksystä on yksi kokonainen työviikko pois ajanvaraustilanne kiristyy entisestään. Olemme kumpikin valmistautuneet tekemään pitkiä päiviä korvataksemme menetetyn ajan. Itse en pidä mitään syyslomia, koska pidin harvinaisen pitkän kesäloman eli kaksi viikkoa. Heti kongressimatkan jälkeen lokakuun alussa Dermalogica lanseeraa vielä uuden tuotteen, joka on toistaiseksi salaisuus.

Elokuun loppupuolella lähtee seuraava asiakaskirje ja tulee uudet tarjoustuotteet. Tämän hetkiset tarjoukset ovat voimassa siihen saakka. Elokuun alussa panostamme verkkokauppaan ja uuden verkkokaupan avautumiseen liittyy tarjouksia, jotka ensi viikolla suunnittelemme Marin kanssa.

Syksymielellä emme vielä ole, vaan kesäähän jatkuu vielä pitkään. Muistakaa olla ajoissa liikkeellä, kun varaatte hoitoaikoja, koska varsinkin ilta-ajat menee pian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti