torstai 4. heinäkuuta 2013

Puhelin mykkänä!

Kirjoittaisinkohan jo rivin voimasanoja?!
Voitte kuvitella miten kamala tilanne mellä on, koska taas ilmeni ettei puhelimemme toimi. Tämä oli neljäs, ellei viides kerta vuoden sisään. Enkä taaskaan osaa sanoa, kuinka kauan puhelin on temppuillut. Vasta eilen ystävällinen vakioasiakkaani teki meille kävelyreissun ja kävi kertomassa ettei pääse meille puhelimella. Puhelin siis toimii välillä ihan kunnolla ja välillä ei. Emme siis yhtään itse osaa epäillä, että siinä olisi vikaa.
Juuri tällä hetkellä meille ei pääse tuolla normaalilla numerolla lanjapuhelimeen, vaan soittakaa kännykkään 050-5860310.
Olen todella närkästynyt Ainan palvelusta, koko eilinen päivä meni, että selvitettiin onko puhelin rikki. Vasta tänään selvisi, että puhelin on nyt korjausjonossa, mutta korjataan ehkä vasta ensi viikolla. Ukkonen on rikkonut niin paljon puhelimia, että heillä on ruuhkaa. Taaskaan vikapalvelusta ei tarjottu soiton siirtoa, mutta onneksi vanhastaan muistin, että senkin voi tehdä. Viime kesänä se tehtiin suoraan vikapalvelusta, mutta nyt jouduin erikseen soittamaan sen takia asiakaspalveluun. Pyysin soiton siirtoa kello 11.00, mutta sitä ei ole ainakaan vielä tehty. Eli soitonsiirron jälkeen rikkinäiseen linjaan tulevat puhelut siirretään automaattisesti kännykkääni.

Voitte arvata miten paljon tämä hidastaa työtämme ja heikentää palveluamme. Varsinkin nyt, kun olen yksin työssä ja Mari on lomalla. Uskomatonta, että puhelinliikenne voi olla näin vaikeaa nykysuomessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti