maanantai 1. heinäkuuta 2013

Valloittava aurinkopuuteri

Aurinkopuuteria on ollut myynnissä monella nimellä jo parikymmentävuotta. Sitä on sanottu maahohteeksi, maapuuteriksi ja aurinkomeikiksi eli rakkaalla lapsella on monta nimeä. Aurinkopuuteri on monen suomalaisnaisen perusmeikkejä. Minä itse en taas ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä aurinkopuuteri ihastusta. Nyt olen kuitenkin menettänyt meikkisydänmeni Youngbloodin aurinkopuuterille.

En ole koskaan aikaisemmin myynnyt aurinkopuuteria, koska mielestäni markkinoilla ei ole ollut sellaista jota haluan asiakkailleni suositella. Youngbloodin aurinkopuuteri on siis ensimmäinen joka on läpäissyt seulani. Aurinkopuuterin nimi on Mineral Radiance ja väri on Sundance, sen tarjoushinta on nyt 55€, kun normaalihinta on 71€. Sundancen väri on juuri sopiva suomalaiselle vaalealle iholle. Pahin vika aurinkopuutereissa aina on ollut niiden liian tumma väri, joka tekee vaalean ihon likaisen näköiseksi. Sundance on pyöreä paletti, jossa on neljä eri värisävyä. Tarkoitus on pyöräyttää tuuheaa sivellintä paletissa siten, että siihen tulee hiukan joka värisävyä. Tästä se sitten kevyesti levitetään koko kasvoille ja ihon väristä tulee elävän päivettynyt. Tämän aurinkopuuterin juju on juuri siinä, että usea erisävy tekee ihosta luonnollisen päivettyneen.

Kannattaa myös muistaa, että ainoa terveellinen rusketus tulee purkista. Aurinkopuuteri on hyvä tapa saada päivetystä iholle ilman vahingoittavaa UV-säteilyä. Jos meikkivoiteella yritetään tehdä ruskettunut vaikutelma se harvoin onnistuu. Näyttää vain siltä, että on valittu liian tumma meikkivoide ja se aina vanhentaa. Youngbloodin Mineral Radiance on myös tosi hyvä poskipunana. Sundance väriä voi käyttää poskipunana, niin että ottaa siveltimeen kaikkia neljää sävyä yhtä aikaa, tai sitten vain yhtä väriä. Tuo Sundance aurinkopuuteri on myös siitä harvinainen meikki, että moni asiakas käyttää sen aivan loppuun ja ostaa sitten taas uuden. Yleensähän on niin, että meikkeihin kyllästytään ennen, kuin ne ehtii käyttämään loppuun. Sundance aurinkopuuteri on tosi monen asiakkaamme perusmeikki ja suosittelen sitä kesämeikiksi kaikille. Esimerkiksi SkinPerfect Primerin päälle tupsautus aurinkopuuteria koko kasvoille ja voimakkaammin poskipäille tekee todella kauniin sävyisen ihon ja luonnollisen meikin.

7 kommenttia:

  1. Anonyymi07:28

    Hei!

    Ostin viime viikon käynnilläni Marilta juuri tuon Sundancen. Epäilin vähän,koska minulla oli vielä vanhaa tuotetta jäljellä ja yritän käyttää tuotteet loppuun, ettei kosmetiikkafriikkeily menisi aivan överiksi.

    Mutta en ole yhtään katunut eli tuote on erinomainen. Ja less is more: mitä vähemmän ja ohuemmin iholla on "väritavaraa" alla, sen parempi. Hyvältä näyttää aivan pelkän Skin Perfect Primerin tai sitten sen ja Sheer Tintin päällä tämä.

    Yritän käyttää helmikuussa ostamaani Lanc^omen meikkivoidetta loppuun ja laitan sitä vain hipaisun. Mutta tulevaisuudessa alla ovat vain nuo kaksi edellä mainittua.

    Vielä palaan postaukseesi aikojen peruuttamisesta. Juuri saman päivän Hesarissa oli juttua siitä, kuinka pääkaupunkiseudulla terveyskeskuslääkäreiden aikojen peruuttamatta jättäminen on vakava ongelma. Pelkästään Helsingissä 4-5 lääkärin työpanos vuosittain menee peruuttanmatta jättämisten takia hukkaan.

    Lisäksi viime viikolla uutisoitiin, että vanhemmat eivät välitä/muista ilmoittaa päiväkotiin, että lapsi jääkin ylimääräiselle omalle jonnekin, esimerkiksi isovanhemmille. Tästä koituu esimerkiksi Jyväskylässä 300 000 euron tappiot.

    Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun kerroit aurinkopuuterivinkeistäsi. Mukavaa, että olet tyytyväinen.
      Tuo ajanvarauksien peruuttamatta jättäminen on ilmeisesti paheneva ongelma ihan joka paikassa. Se saattaa kertoa ihmisten välinpitämättömyydestä, mutta ehkä myös siitä, että ihmiset on liian kiireisiä ja ylityöllistettyjä.

      Inkeri

      Poista
  2. Jos on yhtä kalpea kuin minä ja ihonsävy taittaa punaiseen on todella vaikeaa löytää hyvää aurinkopuuteria! Mineraalit ovat kyllä loistava ratkaisu pulmaan kun heijastavat valoa eri tavalla kuin synteettiset väripigmentit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo YB:n aurinkopuuteri on juuri omiaan vaaleaihoiselle. Sillä saa kauniin vaalean kullansävyisen päivetyksen kalpeallekin iholle.

      Poista
  3. Kerron vielä, että uusi huulipunasävy Dragon Fruit loppui tänään. Saan sitä lisää torstaiksi, jos olette sitä hankkimassa, niin poiketkaa vasta torstain jälkeen.
    Olen pahoillani, että taas pääsi suosikkiväri loppumaan. En ollut osannut varautua, että Mari yksin työssä ollessaan myisi sitä niin monta. Tosin väri on paras mitä pitkiin aikoihin on YB:lle tullut. Oikein aikuisen naisen suosikki, raikas pinkki.

    Inkeri

    PS. Vielä tiedoksi, että huulipunien hinta on 31€ ja huulikiilteet on 37€

    VastaaPoista
  4. Anonyymi23:24

    Sopiiko tämä Sundance aurinkopuuteri poskipunaksi, jos huulipunana on Dragon Fruit minkä ostin pari viikkoa sitten? Olen tosi ihastunut tähän uuteen huulipunasävyyn ja muutama työkaverikin on jo sitä kehaissut. Sundance aurinkopuuteri minulla jo onkin ennestään ja olen käyttänyt sitä poskipunana Sorbet huulipunan kanssa. Poskipunana minulla on myös Blossom väri. Kumpi olisi parempi poskipunaksi uuden huulipunan kanssa?

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuo Sundance aurinkopuuterisävy sopii poskipunaksi aivan kaikille huulipunille, koska se on niin neutraali sävy. Poskipunasävy Blosson on ihan täydellinen yhdistelmä Dragon Fruit huulipunan kanssa, kummassakin on pinkki perusväri. Käytä vaikka kesäisessä päivämeikissä Sundancea poskille ja voimakkaammassa iltameikissä Blossom poskipunaa.

    Inkeri

    VastaaPoista