sunnuntai 11. elokuuta 2013

Nyt on aika korjata UV-säteilyn vauriot

Tässä vaiheessa Suomen kesää suurin osa aurinkoisista päivistä on takanapäin ja tämän kesän aiheuttamat säteilyvauriot pahimmillaan. Suomalaistenkin ihotautilääkäreiden mukaan antioxidanttisilla kosmeettisilla tuotteilla voidaan jälkikäteenkin korjata UV-säteilyn tekemiä ihomuutoksia.

Jokainen joka on hetkenkin saanut UV-säteilyä on nopeuttanut ihonsa vanhenemista ja solukuolemaa.  Kaikki ihmiset ei onneksi saa ihosyöpää eikä näkyviä ihomuutoksia, mutta kaikkien iho rypistyy ja vanhenee nopeammin auringon vaikutuksesta. Dermalogica toi keväällä markkinoille Multivitamin Power Serumin ( 110€), joka on nimenomaan kehitetty tätä tarkoitusta varten. Multivitamin Power Serum levitetään joka ilta kasvoille, kaulalle ja silmienympärille ja se sulautuu ihanasti ihon rakenteeseen. Sen päälle levitetään vielä voide. Multivitamin Power Serum sisältää superannoksen antioxidanttisia vitamiineja, jotka torjuvat vapaiden happiradikaalien toimintaa.  Vapaat happiradikaalit ovat solujen omia entsyymejä, jotka aiheuttavat ihon vanhenemista. UV-säteily ruokkii vapaiden happiradikaalien toimintaa eli siis lisää ja vauhdittaa ihon ohentumista, rypistymistä ja yleensä vanhenemista. Antioxidantit ovat tavallaan vasta-aineita vapaille happiradikaaleille ja niillä voidaan vähentää UV- säteilyn aiheuttamaa vanhenemista.

Ainoa varmasti tiedetty syy ihon vanhenemiseen on UV-säteily eli aurinko. Esimerkiksi pakaran iho, joka ei koskaan altistu auringolle on paljon sileämpi, vahvempi ja terveempi, kuin kasvojen iho. Nyt, jos koskaan kannattaa tehdä palvelus tuleville vuosille ja vähentää säteilyn haittoja. Itse olen käyttänyt Multivitamin Power Serumia toukokuusta saakka, joka yö. Sen parina olen aamuisin laittanut tarjouksessa olevan Extra Firming Boosterin ( 30 ml 85€, nyt 65€), joka kiinteyttää ja kosteuttaa. Yli nelikymppiselle suositellaan Multivitamin Power Serumia käytettäväksi koko aurinkoisen vuoden ajan, meillä Suomessa siis toukokuusta syyskuuhun. Kaikki yli 25-vuotiaat voivat käyttää yhden pakkauksen Multivitamin Power Serumia kesässä.

Aurinko on niin voimakas haittatekijä iholle, että kannattaa käyttää kaikki keinot sen vaikutuksen vähentämiseksi. Koko ajan lääketieteen ja kosmetiikan tutkijat ja kehittäjät etsivät kuumeisesti aineita millä suojata ihoa ja vähentää UV-säteilyn vaurioita. Ihosyöpä on yksi suurin kansanterveydellinen riski ympäri maailmaa. Japanissa on menossa mielenkiintoinen tutkimus, jossa etsitään vihreästä teestä konstia auringolta suojautumiseen. Vihreä tee sisältää runsaasti antioxidantteja ja tutkijat etsivät keinoa, jos juomalla vihreää teetä saataisiin iho suojautumaan ja korjaamaan auringon vaurioita. Se kuulostaisikin helpolta, jos löytyisi joku antioxidanttipilleri jota napsimalla saataisiin aikaan tehokas UV-suoja iholle.

8 kommenttia:

  1. Anonyymi11:57

    Näin kuusikymppisenä harmittaa, kun en aikoinani yhtään ymmärtänyt auringon vaaroja. Kahdeksankymmentäluvulla olin joka talvi Thaimaassa ja istuin tiukasti uima-altaalla pari viikkoa. Sitten iho kesi ja kutisi monta viikkoa Suomessa.
    Nyt se kaikki näkyy jo itsellekin. Inkerin hoidot ovat pitäneet pahimman kuivuuden loitolla ja onneksi hän tarkkasilmäisenä aina katsoo milloin pitää taas mennä lääkärin puheille. Nyt on jo pari kertaa nenää ja poskipäätä jäädytetty ja lisää on tulossa.
    Nyt yritän puhua tytöilleni ja miniälleni etteivät tekisi samaa virhettä. Ehkä nuo nelikymppiset vähän asiaa ajattelevatkin, mutta viisitoistakesäiset lapsenlapseni ovat koko kesät puhuneet, vain rusketuksen väristä. Menisivät kai solariumiinkin, mutta onneksi ne on kielletty nuorilta.

    T.H

    VastaaPoista
  2. Anonyymi12:09

    Miten niin solarium on kielletty nuorilta?

    VastaaPoista
  3. Anonyymi13:02

    Laki solariumin kieltämisestä alle 18-vuotiailta tuli voimaan vuosi sitten. Solariumyrittäjillä on kolme vuotta aikaa järjestää iän tarkistaminen toimipisteissään.

    Rusketuksen eli ihon valovaurioitumisen ihannointi on merkillinen kulttuurisidonnainen juttu. Sitä pitää väkisin saada, mitä luonnostaan ei ole. Tarvittaisiin enemmän sellaisia esikuvia mediassa kuin esimerkiksi Costumen päätoimittaja, joka kirjoitti pääkirjoituksessaan kammoavansa rusketusta.

    Itse nyt ihan periaatteesta päätin tänä vuonna, että en käytä edes itseruskettavia. Olen aiemmin käyttänyt sellaisia seitsemän päivän aikana jonkinlaisen värin tuovia voiteita. Mukavaa kun nyt syksyllä ei tarvitse sopeutua kalpeampaan ihoon.

    Olen tarkkaillut Inkerin toistuvan valistuksen isnpiroimana ruskettuneita ihmisiä. On merkillistä, että en ennen ole huomannut, että väri on monilla itse asiassa keltaisen ja harmaan sekainen, ja iho ei todellakaan näytä hyvinvoivalta. Ei mikään "terve" näky.

    Miehen suojautumisen varmistamiseksi piti ottaa esille järeät keinot: Kauneuden ja Terveyden alkukesän juttu kolmen nenän naisesta oli sellainen. Tämä nainen oli ihosyövän takia menettänyt nenänsä, uusi nenä meni kuolioon ja nyt hänellä on kolmas nenä. Välillä hänellä ei ollut nenää ollenkaan, vain sierainaukot, joita aviomies hoiti.

    Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ihminen tarvitsee aika rajujakin esimerkkejä ennen kuin uskoo itse olevansa vaarassa. Ainahan ajatellaan, että vain muille sattuu kaikki paha. Miehet käyttävät huolestuttavan vähän suojavoiteita ja kaikkien vaimojen ja tyttöystävien varmaan pitäisi aloittaa tehovalistus.
      Tämä Suomeen tullut laki alle kahdeksantoistavuotiaiden kiellosta käyttää solariumia kertoo siitä miten vakavasta asiasta on kysymys. Ei lait synny turhan takia, vaan yhteiskunnalle tulee todella kalliiksi ihosyöpään sairastuneiden hoito. Nuorelle alttius sairastua on kaikken suurin ja siksi kielto koskee heitä.

      Inkeri

      Poista
  4. Anonyymi15:25

    Itse olen vasta tämän blogin lukemisen kautta tiedostanut, että UV-säteily on todellinen vaara. Käristin itseäni huoleti vielä parikymppisenä. Kolmekymppiä täytettyäni päätin suojautua niin hyvin, kuin mahdollista, koska hiukan vanhempi sisareni sain pahanlaatuisia solumuutoksia kasvoihinsa.
    Olen käyttänyt keväästä saakka yöksi Multivitamin Power Serumia ja olen tosi tyytyväinen. Mielestäni ihoni on paljon paremman tuntuinen, kuin aikaisemmin kesän jälkeen. Omasta mielestä myös silmienympärysten juonteet ovat vähentyneet kesän aikana, kun olen ne tehohoitanut. Ensin tämä serum ja sitten Age Reversal Eye Complex.
    Kiitos hyvistä neuvoista ja tykkään myös noista kirjajutuista ja sotahistoriakin palauttaa mieleen historiaa yleensä.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi22:33

    Minulla ei ollutkaan tietoa, että multivitamin power serumia saa laittaa silmänympäryksiin. Muuten olen tykännyt siitä ihan tosi paljon. Oma ihoni on aika rasvainen ja helteellä tilanne pahenee. Pelkäsin ensin, että ihoni olisi ihan kamalassa kunnossa, kun laitan ensin serumin ja sitten active moist voiteen. Inkeri oli aivan oikeassa, kun suositteli ne minulle. Iho on selvästi sileämpi ja parempi, kuin ennen eikä rasvaisuus ole ainakaan pahentunut. Serum levittyy ihanan silkkisesti ihoon ja voidetta ei mene ollenkaan niin paljoa, kuin ennen.
    Tämä serum on myös helppoa käyttää, kun se on tuubissa ja aika riittoisalta se vaikuttaa. Ostin oman tuubini juhannuksen tienoilla ja vielä on hiukan jäljellä.

    Kirsi

    VastaaPoista
  6. Kyllä Multivitamin Power Serum käy myös silmienympärille. Anteeksi, jos en ole sitä tarpeeksi selvästi sanonut sitä myydessäni.
    Olen koko kesän itse käyttänyt sitä ja sitten laittanut yöksi vielä tuon Age Reversal Eye Complexin ja olen tosi tyytyväinen. Kokeilkaa ihmeessä, jos silmänympärysten kuivuus ja ryppyisyys on ongelmana.
    Tuo Multivitamin Power Serum tuubi on käytännöllinen ja senhän voi taas leikata saksilla poikki, kun se alkaa loppumaan, niin saa viimeisetkin pisarat kaavittua.

    Inkeri

    VastaaPoista
  7. Anonyymi23:16

    Käykö tuo Multivitamin Power Serum, jos iho on herkkä ja couperoottinen. En nykyään juurikaan ota aurinkoa, mutta teini-ikäisenä olin mansikkamaalla ja kasvotkin paloi useampaan kertaan. Tuskin niitä jälkiä enää mikään korvaa, mutta koen ihoni nyt tosi kuivaksi ja ryppyiseksi.
    En ole vielä käyttänyt mitään tehotippoja, tai seerumeja ja olen jo 37v. Ehkä olisi jo korkea aika. Ihoni on hyvin ohut ja talvisin todella punoitteleva. Poskipäillä näkyy useita pieniä verisuonia ja punastunkin ihan liian helposti. Käytän Skin Smoothing Creamia voiteena, senkö alle iltaisin tuon seerumin laittaisin?

    VastaaPoista