tiistai 13. elokuuta 2013

Työ ja harrastukset vaikuttavat ihoon

Moni työ on sellainen, että sillä on vaikutusta ihmisen ihoon ja yritänkin uudelta asiakkaalta selvittää hänen työpaikkaansa. En tee sitä uteliaisuuttani, vaan ihon hoidon kannalta on hyvä tietää mitä asiakas suurimman osan päivästään tekee.

Erittäin tärkeää on tietää, jos asiakas on ulkotyöläinen. Tosin sen osaan arvioida yleensä ihon väristäkin, mutta se kannattaisi aina uudelle kosmetologille mainita. Ihminen, joka päivän työskentelee puutarhassa, tai on peruskoulun liikunnan opettaja joutuu ihonsa kanssa tosi koville. Puutarhuri altistuu auringolle mikä on hyvin vakava asia ja liikunnan opettajat joutuu alttiiksi auringon lisäksi, pakkaselle, tuulelle ja hiekkakenttien pölylle. Liikunnan opettajien ammatti on sellainen mikä vaatii erittäin hyvin suunnitellun kotihoito-ohjelman, jos aikoo ihonsa säilyttää terveenä ja hyväkuntoisena. Yleensä he harrastavatkin jotain ulkoliikuntalajia mikä tuo vielä omat rasituksensa. Nuoret, jotka tekevät kesätöitä kaupungin puisto-osastolla ja ovat koko kesän esimerkiksi leikkaamassa ruohoa tarvitsevat ihonpuhdistuksia ja hyvät hoitotuotteet. Hiki, aurinko ja ruohon ja maan pöly takuulla aiheuttaa finnejä.

Vaate-tai kangaskaupoissa työskentelevät joutuvat alttiiksi kankaan pölyille sekä erilaisille kankaan käsittely ja väriaineille. Ne näkyvät yllättävän paljon ihon kunnossa. Kankaan pöly on, kuin hiekkapaperi joka hiertää ihoa. Herkälle iholle ylimääräiset kemikaalit lisäävät vielä ärsytystä ja aika monelle puhkeaa ruusufinni. Pienemmät ongelmat yleensä näkyvät kuivuutena ja punoitteluna. Keittiötyö rasvoittaa ihoa ja vaatii ihonpuhdistukselta paljon. Keittämisen ja paistamisen rasvat ja höyryt rasvoittavat ihoa lisää ja kuumuus lisää hikoilua ja lämmönvaihtelut tekevät punoitusta ja couperosaa. Lentoemännän työ on ihon kannalta ihan viheliäinen, koska lentokoneen ilmastointi on todella kuivattavaa. Finnairilla onkin tehty epävirallista tutkimusta ja he väittävät, että nelikymppisenä lentoemo näyttää kymmenenvuotta vanhemmalta. Tosin siihen saattaa jonkin verran vaikuttaa myös epäsäännölliset työajat ja aikaerot. Ylipäätänsä vuorotyö esimerkiksi hoitoalalla on ihoa rasittava tekijä. Olen jonkun jutun nähnyt aiheesta ja siinä väitettiin, että eläkeiässä vuorotyötä tehneet on kymmenen vuotta vanhempi ulkonäöltään, kuin päivätyötä tehneet.

Harrastuksista olenkin kirjoittanut jo moneen kertaan ja tähän aikaan vuodesta näen ulkoliikuntaaharrastavien ongelmia. Golffareilla ja purjehtijoilla UV-säteilyn vauriot ovat selvästi näkyvissä ellei ihoa ole kunnolla suojattu. Yleensä ihon pinta alkaa tässä vaiheessa kesää olemaan hilseilevän kuiva ja rasittunut. Ellei sitä nyt aleta tehokkaasti hoitamaan ja suojaamaan on lokakuussa sisälämmityksen alkaessa tiedossa rutikuiva hilseileväiho. Ja viimeistään seitsemänkymppisenä alkaa jäädytyshoidot basaliooman, tai aurinkokeratoosin takia.

7 kommenttia:

  1. Anonyymi10:55

    Kiitos tästä jutusta. Nyt ymmärrän miksi ihoni meni ihan kamalaan kuntoon, kun menin kangaskauppaan töihin. Aloitin työn parisen vuotta sitten ja aluksi iho punoitti, kirveli ja poltteli. Olen kuiva, lähes atooppinen iholtani muutenkin ja ajattelin saaneeni jonkun muun ihotaudin. Nyt aikojen kuluessa tilanne on rauhoittunut, kai ihokin tottuu. Tämä kirjoitus selvensi minulle paljon omaa kokemustani. Kiitos.

    Tiina

    VastaaPoista
  2. Hevostyttönä osaan kertoa, että myös hevoset kärsivät auringon säteistä. Valkoisia hevosia kutsutaan kimoiksi ja on olemassa kimosyöpä johon aika pitkälti kaikki vaaleammat hevoset ennemmin tai myöhemmin sairastuu. Myös oma punarautias hoidokkini on keväällä palanut kevyesti turvan kohdalta kun se sattuu olemaan vaaleanpunainen ja herkkä alue muutenkin.

    Sellaista kysyisin, että saako Overnight Clearing Gel aikaan jonkinlaisen ihohuokosten tyhjentymisreaktion? Ihmettelin aluksi pari viikkoa miksi nenäni on koko ajan röpelöinen pullottavista talitukkeumista ja kuorinkin sitä tavallista enemmän. Eilen kun nypin kulmakarvoja huomasin, että huokoseni ovat vaalentuneet ja tyhjentyneet kokonaan... Olen aiemmin huomannut saman ainoastaan Roaccutan-kuurin alkuviikkoina. Tämähän on siis pelkästään hyvä asia, en vain koskaan uskonut että "mustapäistä" voisi päästä kokonaan eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä eläimetkin tosiaan kärsivät säteilyhaitoista. Oma Hertta-kissani on ihan vitivalkoinen ja keväisin hänen korvalehtiensä reunat palaa. Sitten ne tietysti kutittaa ja Hertta rapsuttaa ja välillä ne on ihan repaleiset. Mitään hoitoainetta ei kutinaan voi laittaa, kun se pitää heti nuolla ja pestä pois. Kesän mittaan se rauhoittuu, kun iho tottuu. Toivottavasti ei Hertan korvat joskus saa ihosyöpää. Ilmeisesti vitivalkoinen kissa on iholtaan aika albiino ja korvien reunoissa ei ole edes karvaa suojana. Eikä Hertta suostu pysymään varjon puolella, vaikka olen sitä moneen kertaan sanonut :).
      Overnight Clearing Gel on vaikutukseltaan huokosia puhdistava ja talineritystä tasapainottava. Se on todella tehokas, jopa voisin sanoa lääkkeenomainen vaikutukseltaan. Se nostaa talia ihohuokosesta ulos ja ensin saattaakin tuntua, että iho vaan rasvoittuu entistä enemmän. Sen jälkeen se hidastaa talineritystä ettei huokoset täyty uudestaan. Prosessi kestää kuukauden verran. Overnight Clearing Gel saattaa olla hiukan kuivattava Suomen kuivassa talvi-ilmassa. Tähän aikaan vuodesta sen tulokset ovat erittäin onnistuneita, koska sitä voi käyttää joka yö ilman pelkoa kuivumisesta. Suosittelen sitä lämpimästi epäpuhtaalle, öljyiselle ja acneiholle. Ihan vähäiseen rasvoittumiseen sitä voi käyttää parina yönä viikossa.

      Inkeri

      Poista
  3. Anonyymi13:16

    Tästä blogista oppii päivittäin uutta ihoasiaa. Mielenkiintoisia nämä eri ammattien ja harrastusten vaikutukset kasvojen ihon kuntoon.

    Muuten, ketä kiinnostaa mutta jäi huomaamatta, eilen kakkosella alkoi (klo 22.05) oivallinen ruotsalainen kolmiosainen dokumentti Kauneuskupla. Se kertoo yhteiskunnan ulkonäkökeskeisyydestä ja alati yleistyvästä kehon muokkaamisesta kirurgisin ja myös veitsettömin keinoin.

    "Päätähtenä" oli ensimmäisessä jaksossa tyttö, jolle on tehty 48 toimenpidettä ja joka rahoittaa ne pitämällä blogia, jossa kertoo niistä. Hän ei halua olla kymmenen vuoden kuluttua pelkkä tuntemattomuus ja "hautakivi" (!) vaan tärkeä henkilö, jota edelleen seurataan ja joka vaikuttaa.

    Dokumentti toi yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti esiin, mistä vallitseva kauneusihanne pumpattuine huulineen ja silikonirintoineen on peräisin: amerikkalaisesta pornoteollisuudesta. Seuraavaksi "päätähti" oli menossa intiimikirurgian toimenpiteeseen, mutta hänen ex-anoppinsa sai ehkä vähän puhutuksi hänelle järkeä.

    Ohjelma toi myös esiin, miten suuri vaikutus kehon muokkaamisesta kertovilla blogeilla on etenkin nuoriin tyttöihin. Toisaalta bloggaajat ovat keksineet keinon tienata ja hyötyä blogeillaan ja yhteistyösuhteillaan.

    Intiimikirurgia on varmasti kovasti tulossa tännekin - päätellen siitä, minkä painoarvon se sai ohjelmassa. Lisäksi mainittiin peräaukon vaalennus(!).

    Seuraava jakso käsittelee mummy makeoveria.

    Ketä kiinnostaa, suosittelen lämpimästi. Seuraavat jaksot tulevina maanantai-iltoina. Yle Areensta löytyvät esitysten jälkeen.

    Leena

    ps. Mitä tulee kriteereihin, joilla valitsen kosmetologini. Toivon, että hän ei näytä pimumaiselta pornotähdeltä. Paketti, johon kuuluu hiuspidennykset, ripsenpidennykset, pumpatut huulet, tekokynnet ja silikonit ei vastaa sitä, mitä odotan ihonhoidon ammattilaiselta.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa mielenkiintoiselta ohjelmalta, hyvä kun kerroit.
    Tuo kosmetologin oma ulkonäkö on ilman muuta yksi kriteeri kosmetologin valintaan. Aika usein kosmetologin oma ulkonäkö kertoo millainen tyyli hänellä on esimerkiksi tehdä meikkiä. Jos oma meikki on ihan sotkuinen, tai vedetty hyvin raskaalla kädellä saattaa asiakkaan meikissä olla sama tulos. Kyllähän se myös kertoo elämän asenteesta, jos pidennyksiä, täytteitä ja silikoneja ihan näkyvästi on. Tai ainakin itse ajattelen niin,voihan olla, että olen ihan vanhanaikainen ajatusmalliltani.

    Inkeri

    VastaaPoista
  5. Anonyymi20:32

    Olen jumppaope ja osuit juuri nappiin siinä, että meidän työ näkyy ihossa. Nyt nelikymppisenä olen, kuin rusina, pigmenttiläiskiä löytyy, couperosaa on ja ties mitä muuta. Tiedä, että eräs kollegani käy teillä ja on kehunut tuotteita. Sainkin häneltä lahjaksi Skin Perfect Primerin ja se on oikein hyvä. Voisitko yhtään tehdä suunitelmaa mitä kaikkea tarvitsisin, että selviytyisin syksystä ilman suurempia vaurioita.

    VastaaPoista
  6. Suojaa ja kosteutta iho tarvitsee runsain mitoin, kun on kyse työstä jossa lämmönvaihtelut rasittaa ja tuuli, pakkanen ja aurinko ahavoittaa. Nuo luettelemasi ongelmat ovat ihan tyypillisiä iholle, joka on ollut liikaa alttiina talvisäälle.
    Suosittelisin tehotipaksi C-12 Concentraten (136€) joka hajoittaa pigmenttiä ja vahvistaa ihoa, sen päälle voiteeksi sopii täyteläinen Super Rich Repair ( 126€) ja näitä voi käyttää yöllä, sekä päivällä. Suojaaviksi tuotteiksi suosittelen näiden päälle ensin SkinPerfect Primer sk 30 ja sitten mineraalimeikin. YB:n jauhemainen mineraalimeikki on erinomainen suoja tuulelta ja hiekan pölyltä ja siinä on myös aurinkosuoja 20. Tähän aikaan vuodesta aurinko ei ole enää kaikista polttavin, mutta kevääksi suosittelen Solar Defence Boosterin sk 50. Se suojaa lumesta heijastuvalta säteilyltä parhaiten.
    Toivottavasti näistä ohjeista on apua.

    Inkeri

    VastaaPoista