tiistai 14. tammikuuta 2014

Bloggaaminen on kivaa!

Sain idean tähän juttuun Pumpulipupublogin ylläpitäjän kommentista, kun hän kirjoitti pitävänsä blogia omaksi ilokseen. Itsenikin kohdalla se on mitä suurimmassa määrin juuri näin. En ole ollenkaan varma kumpi hyötyy enemmän lukija, vai minä kirjoittaessani. Monelle on suuri hämmästelyn aihe, kun kerron miten kivaa on blogata.

Käyn aika usein erilaisissa yrittäjätapahtumissa kertomassa miten yrittäjä voi hyödyntää blogia. Valitettavasti vielä suurin osa yrittäjistä on asiaa ihan vastaan ja pitävät sitä ihan ajanhukkana. Minun yritykselleni tämä on ollut loistava tapa saada verkkonäkyvyyttä ja se on välttämättömyys nykypäivänä joka yritykselle. Itse julkaisen joka päivä yhden jutun ja olen avannut tämän Purkkiarmeijan komentaja blogin joulukuussa 2010. Aloittaessani en ollenkaan aavistanut, että tästä on hyötyä niin monella tavalla. Voisi luulla ettei työblogin ylläpito ole kivaa, kun kirjoittelee samoista asioista mitä tekee työkseen. On kuitenkin käytännössä osoittautunut, että minulle kirjoittaminen on suorastaan stressin poistoa, niin kuin päiväkirjan pitäminen yleensäkin on. Ehkä kirjoittamisella alitajuisesti työstän niitä asioita, jotka jotenkin jää työpäivän aikana vaivaamaan.

Toinen syy mihin yrittäjät vetoaa ettei tarvitsisi avata omaa blogia on se, että he eivät keksi mitään kirjoitettavaa. Itselleni ei ole vielä kertaakaan tullut "tyhjän paperin kauhu", vaan ideoita on aina useampia. Ihminen on vain niin kriittinen itselleen, että kaikki jutut pitäisi olla neronleimauksia. Kun ei aseta itselleen liian suuria vaatimuksia ja katselee luovasti ympärilleen kirjoitettavaa löytyy, vaikka kuinka paljon. Suurin osa omista kirjoituksistani saa alkunsa asiakkaiden kysymyksistä ja kommenteista. Päivän mittaan työssä tapahtuu monenlaista ja aina niistä löytyy joku uusi asia kirjoitettavaksi. Kirjoittaminen on kai minulle myös "ääneen pohdintaa" onko joku asia näin, vaiko ei ole. Mietin aina perinpohjin asiakkaiden iho-ongelmia ja nyt kun kirjoitan ne pois, ne eivät jää muuten minua vaivaamaan.

Tärkeä osuus on myös asiakkaiden kommenteilla. Sitähän nimenomaan haen, että saisin vuorovaikutusta asiakkaiden ja lukijoiden kanssa. Työni kannalta on erittäin tärkeää, että tiedän mitkä asiat asiakkaita kiinnostaa ja mitä kysymyksiä ja ongelmia heillä on. Laittakaa vaan reippaasti kysymyksiä ja muita kommenteja, koska aivan varmasti luen kaikki ja vastaan niihin. Olkaa myös kriittisiä, jos joku juttu epäilyttää teitä sen voi  myös kirjoittaa kommenttiin. Otan mielelläni vastaan myös kritiikkiä ja vastakkaisia mielipiteitä. Yleensä niistä oppii kaikista eniten. Oma luonteeni on helposti ärsyyntyvä ja näen asiat liian mustavalkoisina ellen pysähdy tarpeeksi miettimään. Oikeastaan olen oman ammattini suhteen helposti ärsyyntyvä, koska olen koko työelämäni kuullut miten kosmetologin työtä ei arvosteta. Yksi merkitys tällä blogilla on myös tuoda esille kosmetologien ammatillista osaamista, jotta arvostus nousisi. Toivoisin, että tällä hetkellä ammattiin valmistuvat kosmetologit saisivat suurempaa arvostusta, kuin kahdeksankymmentäluvulla. Valitettavasti aina ei siltä näytä.

Bloggaaminen on yllättävän kiva tapa toteuttaa omaa luovuuttaan ja kehoitan muitakin sitä kokeilemaan.

8 kommenttia:

  1. Anonyymi18:40

    Mitä mieltä olet tällaisesta ihonpuhdistussienestä?



    VastaaPoista
  2. Anonyymi18:41

    Konjac-sponce, linkit ei kai sit tulleet perille?

    VastaaPoista
  3. Vastaan kysymykseesi lyhyesti. Omalle iholleni en missään tapauksessa koskisi Konjac-Sponcella.

    Inkeri

    VastaaPoista
  4. Anonyymi19:06

    Saanko tähän mitään perusteluja/infoa, miksi ko. sieni ei ole hyvä idea ihon kannalta?

    VastaaPoista
  5. En mielelläni lähde kertomaan muiden tuotteista, mutta kun nyt sanoin ettei tuotetta kannata käyttää on se parasta myös perustella.
    Tuo sieni on liian hankaava ja ohentaa ihoa. Varsinkin Suomen ilmastossa näin talvella iho ei kestä mekaanista hankausta. Missään en selvitetä millä mekanismilla saadaan kollageeni, tai aloe vera kiinnittymään materiaaliin ja sitten taas irtoamaan siitä. En usko siihen ollenkaan ennen, kuin näen selvän kemiallisen kaavion.
    Kuulostaa myös siltä, että tuollainen sieni on aika bakteeripesä, jos sitä 2-3 kuukautta käytetään pelkkä kuivattaminen ei tapa tulehduksia aiheuttavia bakteereita. Vartalon ihon pesussa sieni voikin olla ihan hyvä, koska vartalo kestää hankausta paljon enemmän.

    Inkeri

    VastaaPoista
  6. Tuli vielä mieleeni muistaako kukaan tämän "ihmesienen" eli PuffPuff-sienen, joka oli markkinoilla joskus kahdeksankymmentäluvulla. Se oli jotain valkoista, synteetttistäainetta ja todella raapiva. Sillä piti hoituman acne ja kaikki muutkin ongelmat. Sitähän mainostettiin myös TV:ssä ja se oli todella suosittu vähän aikaa. Ihmiset raapivat ihonsa rikki, koska sitä piti käyttää joka päivä. Nykyään se kelpaisi kattilan pesuun korkeintaan.

    Inkeri

    VastaaPoista
  7. Anonyymi19:35

    Muistanhan minä tuon ihmesienen, jolla sain aikaan hirveän tulehduksen naamaani. Olin silloin parinkymmenen ja kai minulla oli lievä acne. Käytin innoissani tuota sientä monta viikkoa joka päivä. En hoksannut lopettaa, vaikka iho tuli araksi ja alkoi punoittaa. Näin jälkikäteen ajatellen hankasin ihon ihan vereslihalle ja sitten siihen tuli joku bakteeri. Söin pitkät antibioottikuurit ja kävin sairaalan ihotautipolilla monta kertaa. Sairaalan lääkäri haukkui tuollaiset sienet pataluhaksi ja ihmetteli hulluko olen, kun ihoni rikki hankaan. En muista kumpaa itkin enemmän kipeää, rumaa ihoani, vai lääkärin törkeää haukkumista. Kokemuksen muistan ikäni, enkä takuulla koske mihinkään sieneen enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi20:08

      Nuoruus ja hulluus!?
      Myönnän tehneeni lähes tuon saman mokan, mut onneksi ei kukaan haukkunut hulluksi. Kaikkeen sitä nuorena uskoikin ja kai sitä oli aika epätoivoinen finniensä kanssa, kun mikään ei auttanut. Varmaan sain tuolla ihmesienellä hankaamisesta pysyvät jäljet, koska sen jälkeen alkoi finnien lisäksi cuperoosa. En kyllä suosittele kenellekään mitään sieniä. Kannattaa ottaa tarkasti selville millä ihoaan alkaa hankaamaan ettei käy samaa vahinkoa, kun minulle.

      Ritu

      Poista