torstai 16. tammikuuta 2014

Karvan verran ongelmia

Olen oppinut taas uuden asian ihmisestä ja työstäni. Asia on ollut aina olemassa, mutta minä olen ollut huono oppimaan, en ole kuunnellut. Yksi ongelmallisin juttu kosmetologille on karvat. Niitä on joko liikaa, tai liian vähän, ne ovat väärissä kohdissa, tai niitä ei ole ollenkaan.

Kaikista hankalinta on, kun naiselle alkaa kasvamaan voimakas karvoitus ylähuuleen ja leukaan. Se on erittäin yleistä ja jonkinlainen ongelma lähes kaikille yli viisikymppisille. Pienessä mittakaavassa se on helppo hoitaa kasvohoidon yhteydessä. Itselläni on myös viime vuosina alkanut tulemaan pitempiä karvoja ylähuuleen ja Mari onkin ne viime aikoina poistanut lämminvahalla kasvohoidon yhteydessä. Tuo lämminvahapoisto maksaa kasvohoidon yhteydessä 14€ ja karvoitus pysyy pari kuukautta poissa. Lämminvahapoisto myös vähentää ja heikentää karvan kasvua ja laatua. Aika moni selviytyy sillä, että nyppii itse pinseteillä silloin tällöin nämä ylimääräiset karvat. Toinen ongelma tietysti on se ettei tässä iässä enää itse niitä näe. Minä en ainakaan näe omia kulmakarvojani, tai huulikarvojani nyppiä, kuin oikein kirkkaassa auringon valossa. Mitkään suurentavat peilit ei auta asiaan. Siksi turvaudunkin Marin apuun. Sinänsä hassua ettei minulla ole mitään vaikeuksia tehdä työtäni, koska käytän tarkoissa hommissa suurennuslaseja, mutta omassa hoidossa se ei taas käy.

Tuo uusi oppi mitä olen saanut liittyy tähän karvan poistoon. Tähän asti olen aina jyrkästi kieltänyt ajamasta partakoneella kasvoissa olevia karvoja. Yleinen käsitys on ollut, että jatkuva ajaminen tekee ihoon paksunnoksen ja sängen, niin kuin miehille tulee. Nyt minulla onkin muutama uusi asiakas tullut parin vuoden sisällä jotka kertovat ajavansa karvat kasvoista joka päivä. He ovat nyt päälle kuudenkymmenen ja ovat tehneet ajamista kuulemma parikymmentävuotta. Se on minulle täysi yllätys ettei heidän ihonsa ole ajamisesta muuttunut yhtään mitenkään. En olisi ollenkaan hoksannut epäillä liikakarvoitusta eli hirsutismiä elleivät he itse olisi siitä kertoneet. On siis todettava ettei välttämättä pidä paikkaansa, että karvojen ajaminen partakoneella paksuuntaisi karvaa, tai vaurioittaisi ihoa.

Liikakarvoitus on niin vaikea asia ettei siihen ole lääketieteelläkään kunnon apua. Ihotautilääkärit käyttävät laseria, mutta he itsekin myöntävät tuloksen olevan huono ja väliaikainen. Nämä minun asiakkaani ovat kokeilleen parinkymmenenvuoden aikana jos mitäkin konstia ja mikään muu ei auta, kuin ajaminen. Jotkut kosmetologit tekevät karvanpolttoa diatermialaitteella, mutta sekin tehoaa ainoastaan lyhyen aikaa ja pieniin alueisiin. Muutama vuosi sitten tuli käyttöön valoimpulssilaite, mutta siihen menetelmään en ole koskaan uskonut. Nyt onkin osoittautunut käytännössä ettei se toimi.

Olen asiasta keskustellut monen lääkärin kanssa, koska asiakkainakin minulla on muutama lääkäri joilla karvoitus on harmittava ongelma. Hekin ovat etsineet ihan itseään varten sopivaa apua, mutta sitä ei vielä ole löytynyt. Mitään suunkautta otettavaa hormonilääkitystä ei kannata kokeilla, koska niiden vaikutus karvoihin on vaihteleva, mutta muuten ne vaikuttaa koko elimistöön. Pelkkä tavallinen hormonikorvaushoito ei vaikuta karvojen liikakasvuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti