lauantai 15. maaliskuuta 2014

Hyödynnä maaliskuun tarjoukset!

Maaliskuu alkaa olla yli puolen välin ja vielä on pari viikkoa aikaa hyödyntää tämän hetken tarjoustuotteet. Muistutan, että nämä tuotteet ei tule enää tarjoukseen tänä vuonna. Myöskään meillä ei ole mitään tapahtumia sovittuna missä voisi olla joku alennustarjous. Ainakaan ennen ensi syksyä emme osallistu mihinkään Hämeenlinnan yhteistapahtumiin.

SKIN HYDRATING BOOSTER NYT 72€, norm. 94€
Tätä tuotetta tarvitsee aivan kaikki yli kaksikymppiset. Nuori, joka miettii ensimmäisen tehotipan hankkimista hyötyy eniten tästä geelistä. Yli kolmekymppisille suosittelen vähintään yhden pullon käyttämistä näin talvella. Hiukankin kuivalle iholle Skin Hydrating Booster on välttämätön ja sitä voi käyttää myös päivätuotteena toisen tehotipan rinnalla. Järkevää olisi ostaa säästöön ensi syksyä varten yksi pullo. Lokakuussa, kun sisälämmitys alkaa Skin Hydrating Booster on paras ihon tasapainottaja. Avaamattomana pullot säilyy noin kaksi vuotta eli niitä kannattaa ostaa tuonnempaa käyttöä varten. Yli nelikymppiselle hyvä yhdistelmä kiinteyttämään ja kosteuttamaan on Skin Hydrating Booster päiväksi ja Overnight Repair Serum ( 98€) yöksi.

SKIN DYNAMIC RECOVERY sk 30 NYT 82€ 50 ml, norm. 106€
Tämä on meidän suosituin kosteusvoide kesäaikaan. Se on ohut ja kevyt, mutta kiinteyttää ja suojaa hyvin. UV-säteilyn määrää pitää yrittää vähentää kaikin keinoin ja aurinkoiseen aikaan on järkevää käyttää koko ajan päivävoidetta jossa on suojakerroin. Skin Dynamic Recovery sopii ihan kaikille yli kolmekymppisille. Sen kiinteyttävä vaikutus supistaa myös vanhemmalla iholla huokosia ja tekee hyvän napakan pinnan. Kuivalle ja ohuelle iholle Skin Hydrating Booster alle ja Skin Dynamic Recovery päälle on erinomainen yhdistelmä läpi kesän. Yksi pakkaus riittää noin pari kuukautta, joten päästäkseen yli koko aurinkoisen ajan tarvitsee kolme pakkausta.

LIP RENEWAL COMPLEX  NYT 32€, norm 43€
Erittäin tehokas tuote suunympärys ryppyihin. Estämään suunympäryksen pystyryppyjä kannattaa Lip Renewal Complexia käyttää aamuin illoin koko suunympärystään ja huulille. Talvella se on paras mahdollinen tuote huulirasvaksi ja sitä kannattaakin pitää aina käsilaukussa. Muista käyttää, vaan ohut kerros huulirasvanakin, eikä niin kuin yleensä vähemmän tehokasta huulirasvaa.

COVER TINT sk 20 NYT 55€, norm.72€
Mineraalipigmenttiä sisältävä ohut meikkivoide, joka levittyy hyvin eikä jätä rajoja. Kolme värisävyä light,medium ja dark. Light värin suosittelen keskitalveksi ja hyvin vaaleille ihoille, jotka haluavat korostaa vaaleuttaan. Medium sopii ihan kaikille ja tekee terveen sävyisen ihon. Dark sopii hyvin tummaihoiselle ja päivettyneelle. Dark kannattaa valita ainoastaan silloin, jos haluaa korostaa rusketusta. Eri värisävyjä voi sekoittaa myös keskenään, tai sitten Cover Tintiä voi sekoittaa Dermalogican kosteusvoiteen joukkoon ja tehdä siitä värillinen kosteusvoide. Monella asiakkaalla jotka ovat hyvin ihastuneet Cover Tintin laatuun on kaikki kolme väriä ja he sekoittavat vuodenajan ja tilanteen mukaan itselleen sopiva. Ruusufinnitapauksissa Cover Tint on erityisen suosittu, koska se peittää hyvin eikä sisällä mitään ärsyttäviä aineita.

YOUNGBLOOD LIP GLOSS NYT 28€, norm. 37€
Meidän suosituin huulipuna. Huulikiille sisältää hoitavia kasvisöljyjä ja kosteuttavaa hyaluronia, mutta ei synteettisiä väriaineita, tai hajusteita. Tämä huulikiille sopii myös allergisille. Youngblood on ainoa Suomen markkinoilla oleva meikkisarja, jota suosittelee Suomen Astma-Allergiayhdistys. Kevään aikana suosikkiväreiksi on noussut Brilliance, joka on perinteinen kesäinen kullan ruskea, sekä Coral Kiss, joka on lämmin korallin sävy. Rhapsody on aina varma valinta ja se toimii kaikilla sekä kesällä, että talvella. Ja joka pitää Rhapsodysta hurmaantuu taatusti myös Brillianceen, joka on vaaleampi ja rusehtavampi versio Rhapsodysta.

Muistakaa myös, että saatte yli 100€ ostoksesta kaupanpäälle Hydration Trion arvo 57€, jossa on matkakoot Multi-Active Tonerista, Hydration Masquesta ja Ultrasmoothing Eye Serumista. Tarjous koskee tietysti myös verkkokauppaa.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi08:09

    Hei! Haluaisin siirtyä käyttämään dermalogicaa mutta en voi ostaa kaikkia tuotteita kerralla. Voiko siis slin hydrating boosteria käyttää muun merkkisten tuotteiden kanssa näin alkuun vai onko siitä silloin mitään hyötyä? Laitetaanko tuon eye serumin päälle vielä silmänympärysvoide?

    VastaaPoista
  2. Kyllä kaikkia Dermalogican tuotteita voi käyttää muiden sarjojen kanssa. Skin Hydrating Boosterista on suuri hyöty, vaikka voide ei olisikaan Dermalogican. Tietysti parhain tulos tulee, kun kaikki on samaa sarjaa. Ei kannata jättää entisiä tuotteita käyttämättä, jos niissä ei mitään varsinaista vikaa ole. Kannattaa hyödyntää meidän tarjoustuotteet ja siirtyä Dermalogicaan hiljakseen.
    UltraSmoothing Eye Serum on hyvin kosteuttava, vaikka ensin tuntuukin ohuelta. Oikein kuivassa talvisäässä, voi laittaa Multivitamin Power Firmin vielä päälle suojaamaan kuivuudelta.
    Muista, että Skin Hydrating Booster laitetaan myös silmien ympärille ja sitten vielä silmänymp.voide. Jos tilaatte verkkokaupasta voitte laittaa lisätietoja kohtaan mistä tuotteista haluatte näytteitä.

    Inkeri

    VastaaPoista