sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Miksi käyttää tehotippoja?

Olen nyt pyrkinyt tässä blogissa perustelemaan järkevästi eri kosmetiikkatuotteiden käyttöä ja kertomaan mihin ja miten ne vaikuttavat. Kosmetiikkamainokset ovat vuosikausia murentaneet kosmetiikan uskottavuutta ihan järjettömillä lupauksilla. Minun näkökulmastani ne tekevät lähinnä hallaa kosmetiikan käytölle. Tosin mainokset ovat yleensä tavaratalosarjojen, joiden teho on minimaalinen verrattuna ammattilaistuotteisiin.

Olette varmaan huomanneet, että suosittelen joka ihotyypille aina tehotipan voiteiden lisäksi. Syy tähän on se ettei yhteen tuotteeseen koskaan mahdu montaa tehoainetta. On turha yrittää väittää, että yksi voide tehoaa kaiken kattavasti. Dermalogica pyrkii tehokkaaseen ihon hoitoon ja heillä suurin osa tuotteista on täsmätuotteita, joissa on yksi, tai kaksi tehokasta vaikutusta. Tehotippojen vaikutus-ja imeytymistapa on erilainen, kuin voiteiden. Tehotipat imeytyvät kuolleen solukerroksen ohitse ihokerroksen pohjimmaiseen osaan. Niissä on tehokas kuljetusmekanismi eli liposomi-tai mikrosomirakenne ja vaikutusaine vapautuu vasta pohjimmaisen ihokerroksen solujen sisällä. Syvällä ihosolussa oleva tuote vaikuttaa paljon tehokkaammin ja pidempään, kuin pintakerroksen tuotteet. Tässä kohtaa huomautan vielä ettei mikään kosmeettinen tuote saa imeytyä verenkiertoon, joten sellaista ei tapahdu.

Tehotipoista ei jää mitään aine osaa, eikä suojaa ihonpintaan, koska se ohittaa pintakirroksen ja imeytyy vasta sitten. Tehotippojen kanssa aina tarvitaan voidemainen tuote, joka jää ihon pintaa suojaamaan. Vaikka tehotippa olisi kuinka hyvä se ei riitä yksinään. Ihmettelen, kun moni asiakas ostaa taxfreestä jotain kalliita tehotippoja ja käyttää niitä yksinään. Näin pintakerros, vaan kuivuu ja rypistyy ja tehotippojenkin vaikutusaineet menee hukkaan. Tosin näissä kemikaliossa myytävissä tuotteissa on tehoa noin neljäsosa siitä mitä Dermalogicassa. Dermalogicalla on useita eri tehotippoja jotka voisin tässä luetella.

MULTIVITAMIN POWER SERUM 110€ = kiinteyttävä ja ihoa uudistava, korjaa UV- säteilyn vanhentavaa vaikutusta. Tämän hetken suosikkitehotippa.
OVERNIGHT REPAIR SERUM 98€= todella vahvistava ja kosteuttava öljymäinen tiiviste. Korjaa myös couperosaa ja estrogeenin vähenemisen ohentamaa ihoa. Ehdoton tuote kaikille yli viisikymppisille talvi-aikaan. Oma suosikkitippani.
SKIN HYDRATING BOOSTER 30ml, 94€ = superkosteuttaja. Dermalogican kaikista kosteuttavin tuote, joka sisältää puhdasta hyaluronihappoa. Sopii kaikille ihotyypeille ja kaiken ikäisille. Atooppisen ihon pelastaja.
SKIN RENEWAL BOOSTER 30 ml, 83€, NYT TARJOUS 65€ = kaikille ihotyypeille tarkoitettu uudistava ja kosteuttava tehotippa. Kirkastaa ihonväriä, siloittaa kuivuudesta johtuvia ryppyjä ja tasapainottaa ihon toimintaa ja sopii siksi hyvin seka-ja rasvaisellekin iholle.
SKIN FIRMING BOOSTER 30ml, 83€ = Dermalogican kaikista kiinteyttävin tuote. Vahvistaa ihon kimmosäikeitä ja lisää ihon napakkuutta ja elastisuutta. Paras tuote kaulan ryppyjen ja kaksoisleuan hoitoon. Sopii myös silmienympärille. Jokaisen yli nelikymppisen pitäisi käyttää tätä ainakin pari pulloa vuodessa. Itse käytän tätä Overnight Repair Serumin parina päivävoiteen alla.
GENTLE SOOTHING BOOSTER 30ml, 83€ = couperosaihon ja ohuen herkistyneen ihon tehohoito. Vahvistaa pintaverisuonten seinämiä ja vähentää couperosaa.
C-12 Concentrate 30ml, 133€ = täsmähoito pigmenttiläiskiin. Vaalentaa ja tasoittaa pigmenttiläiskiä. Kirkastaa ihon väriä kesän jäljiltä ja vahvistaa ohentunutta ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille.
ULTRA CALMING SERUM CONCENTRATE 87€ = herkistyneen ja ohuen ihon tehoaine, joka rauhoittaa punoitusta ja vahvistaa ohentunutta ihoa. Parantaa myös kosteustasapainoa. Sopii kaiken ikäisille kosteuttavana ja rauhoittavana tehoaineena. Erinomainen atooppiselle iholle.
DAILY RESURFACER 35 kpl, 113€, NYT TARJOUS 88€ = tämä tuote kuuluu ilman muuta tehotippoihin, vaikka sillä on myös kuoriva vaikutus. Tämä on Dermalogican monipuolisin tehotippa, koska sillä on kolme vaikutusta. Se kuorii, kiinteyttää ja kosteuttaa. Daily Resurfacerin kanssa kannattaa käyttää myös jotain toista tehotippaa, koska senkin vaikutus tehostuu Daily Resurfacerin kuorivuuden takia.

Näistä tehotipoista löytyy takuulla jokaiselle jotakin. Hyvän hoitotuloksen saa, jos käyttää eri tehotippaa yöllä ja päivällä. Esimerkiksi Multivitamin Power Serumia ja Overnight Repair Serumia käytetään vaan öisin, koska niiden imeytyminen on täsmätty niin, että se toimii parhaiten ihmisen ihon nukkumislämpötilassa. Niiden kanssa päiväksi voi käyttää tehotippaa, joka on tarkoitettu johonkin muuhun ihon ongelmaan. Ellei ole koskaan kokeillut tehotippojen ja voiteen yhteisvaikutusta suosittelen kokeilemaan. Tulokset ovat paljon näkyvämpiä, kuin pelkän voiteen käytöllä.


12 kommenttia:

  1. Anonyymi11:02

    Sanoit pari viikkoa sitten, kun kävin hoidossa että Daily Resurfacer on pakollinen tuote jokaiselle yli nelikymppiselle. Allekirjoitan kyllä sanasi. Olin pari kuukautta ilman noita tassukoita ja nyt ne taas tuntui käytössä ihan ihmeellisiltä. Mistään muusta aineesta ei tule iholle niin puhdas ja kiinteä tunne.
    Suosittelen kaikille keski-ikäisille, tassukat käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sanonut huumorilla tuon nelikymppisen ihon pakollisen hoidon Daily Resurfacerilla, mutta kyllä se on tottakin. Mikään ei näy niin nopeasti ja tehokkaasti ihon kiinteydessä ja siloituksessa, kuin Daily Resurfacerin vaikutus. Se tuntuu heti levitettäessä, joten se motivoi käyttämään tassuja, jotka ovat helppoja ja nopeita.

      Inkeri

      Poista
  2. Helena Kuusinen11:12

    Kiitos oikein hyvästä selvityksestä. En tiennytkään, että Daily Resurfacer on tehotippa ja siinä on noin monta vaikutusta. Luulin sitä pelkästään kuorinnaksi. Onko tuo tarjous voimassa toukokuun loppuun?

    Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daily Resurfacer on monipuolisin tehotippa mitä Dermalogicalla on. Siinä on kolme vaikutusta eli kuorinta, kiinteytys ja kosteutus.
      Tarjous on voimassa toukokuun loppuun asti.

      Inkeri

      Poista
  3. Anonyymi11:27

    Kiitos minunkin puolestani tästä jutusta. Mieheni aina naureskelee tippojani, mutta nyt voin hänellekin kertoa miten ne toimiin. Olen kuukauden verran käyttänyt Multivitamin Power Serumia iltaisin ja Daily resurfaceria joka toinen aamu ja kasvoni näyttää selvästi sileämmiltä. Olen oikein tyytyväinen tuotteisiin joita suosittelet!
    Ilmeisesti jompi kumpi näistä aineista supistaa myös huokosia, koska ihoni oli nuorena rasvainen finninaama ja siitä on jäänyt hyvin näkyvät suuret huokoset. Ne ovat nyt myös selvästi häipyneet.
    Kerron vielä, että olin jonkun kotiin myytävän " kauneuslaitteen" esittelyssä ja koko jutusta kuulsi humpuuki ja rahastaminen pahasti läpi. Ihminen, joka sitä myi ei ollut aiemmin missään tekemisissä kosmetologian kanssa ja nyt hän teki kasvohoitoja yleisölle. Onneksi ei ainakaan siinä tilaisuudessa kukaan sortunut ostamaan tuota ihmevempainta.

    K.R

    VastaaPoista
  4. Anonyymi12:47

    Olipas hyvä ja informatiivinen postaus, kiitos siitä! Voisitko samalla tavalla esitellä kaikki kosteusvoiteet, putsarit jne. Luen blogiasi päivittäin, siinä on todella paljon
    hyödyllistä tietoa.
    Eeva

    VastaaPoista
  5. Anonyymi13:21

    Tulin juuri ulkoa pihatöistä ja luen tässä kahvittelun lomassa blogiasi. Liityn edelliseen kommenteihin, että tällaiset tietoiskut kiinnostaa.
    Kiitän myös uudesta aurinkovoiteesta minkä ostin torstaina käydessäni. Ihan huippujuttu. Olen aina inhonnut paksuja, kiiltäviä ja haisevia aurinkorasvoja ja tämä on ensimmäinen mitä kokeilen joka on ihan oikeesti ohut. Hikoilen nyt kolmatta päivää kukkapenkkien kanssa ja aurinko porottaa selkään, mutta yhtään ei ole illalla palamisen tunnetta. Sekin on hyvä juttu, että sama rasva käy nassulle ja vartalolle. Ai, niin kyse on Sport Protection sk 50 voiteesta.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi18:34

    Ihoni on kuiva, ohut ja kohta eläkeikäinen. Olen käyttänyt koko talven Overnight Repair Serumia ja pidän siitä kovasti. Se auttoi ihoni punoitteluun ja punaisiin läiskiin poskilla. Käytänkö sitä vielä kesälläkin, vai vaihdanko johonkin muuhun?

    Terttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Overnight Repair Serum on ihan hyvä kesälläkin, mutta jos olet käyttänyt sitä useamman pullon joku muu tehoaine olisi vaihteeksi parempi. Suosittelen Multivitamin Power Serumin, koska se korjaa UV-säteilyn haittoja ja vahvistaa ja kiinteyttää ohutta, ikääntyvää ihoa.

      Inkeri

      Poista
  7. Anonyymi22:48

    Oma " perustuotteeni" tehotipoissa on Skin Hydrating Booster olen ties miten monta talvea käyttänyt sitä. Ilman sitä atooppinen ihottuma iskee ja sitä on todella vaikea hoitaa pois. Nyt olen säästynyt ihottumilta ja kortisonirasvoilta monta vuotta. Käytän myös Daily Resurfacer hoitotassuja, vaikka en koskaan ennen käyttänyt kuorintaa atooppisella ihollani. Talvella käytän niitä joka kolmas päivä ja kesällä joka toinen päivä, tai sitten ihan fiiliksen mukaan. Näin hellepäivinä tuntuu likaisen puutarhatyöpäivän jälkeen hyvältä pyyhkiä iho Daily Resurfacerilla, tulee kunnolla puhdas olo.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi23:24

    Minkä ikäisenä näitä tehotippoja voisi alkaa käyttämään? Olen 23v.ja nyt jo tuntuu, että silmänurkissa on syviä ryppyjä. Ihoni on hyvin kuiva joten se kai vanhenee nopeammin, kuin rasvainen iho.

    VastaaPoista
  9. Sinulla ei voi olla vielä ryppyjä kyse täytyy olla jostain muusta. Yleensä ne ovat ihan normaaleja ihopoimuja jotka kuuluvat silmäluomeen. Ryppyjä alkaa näkyvästi syntyä kolmekymppisenä ja kyllä ohut iho rypistyy helpommin, kuin rasvainen iho.
    Sinun ikäisellesi en suosittele tehotippoja sen takia, että ryppyjä ja vanhenemista pitäisi hoitaa, vaan esimerkiksi Skin Hydrating Booster sopii kosteuttamaan nuorellekin iholle.
    En missään tapauksessa suosittelisi sinulle kiinteyttäviä Extra Firming Boosteria tai siloittavaa Multivitamin Power Serumia, ne ovat tarkoitettu yli kolmekymppisille.

    Inkeri

    VastaaPoista