tiistai 1. heinäkuuta 2014

Ongelmana suuret ihohuokoset

Hyvin usein keskustelen asiakkaiden kanssa ihohuokosista, jotka heidän mielestään näkyy häiritsevästi. Jokaisella iholla on ihohuokosia, mutta paksulla ja rasvaisella iholla ne ovat suuremmat ja näkyvät helpommin. Yleensä kasvojen keskiosalla huokoset ovat suurimmat, koska se alue erittää talia eniten. Huokoset ovat saattaneet suurentua myös kovakouraisesta käsittelystä ja heikosta puhdistamisesta. Iän myötä iho veltostuu ja myös suurentuneet huokoset näkyvät helpommin.

Aikaisemmin sanottiin ettei kerran laajentuneita huokosia saa enää millään pienentymään. Dermalogican hoitoaineiden nyötä olen kuitenkin nähnyt, että ihohuokosista tulee huomaamattomammat ja ne lakkaavat häiritsemästä. Jatkuva ihon puristelu ja puhdistaminen on yleensä suurin syy suuriin ihohuokosiin. Menneisyydessä kosmetologien tekemät rajut ihonpuhdistukset aiheuttivat myös pysyviä huokosten laajentumisia. Vakioasiakkaani, jotka käyvät säännöllisesti kasvohoidoissa ja hoitavat ihoaan tunnollisesti myös kotona eivät enää kärsi suurista ihohuokosista.

Tässäkin tapauksessa kuorinta-aineiden käyttö nousee avainasemaan. Ihon puhdistaminen pitää saada tasapainoon ettei ihotali ja kuollut solukko liimaannu ihohuokoseen ja venytä sitä lisää. Suosittelen Multivitamin Thermofoliantia ( 75 ml,  82€) kaksi kertaa viikossa ja muina päivinä, joko Daily Microfoliant ( 71€) tai Daily Resurfacer (35 kpl, 113€). Jos ikää on yli neljäkymmentä Daily Resurfacer on aivan loistava apu supistamaan huokosia ja napakoittamaan ihonpintaa. Sen avulla tuloksia saadaan hyvinkin nopeasti. Parasta olisi tehdä myös pari kertaa Nanolift kasvohoito ( 118€), jotta iho saadaan hyvään peruskuntoon ja kotihoitotuotteet vaikuttavat paremmin.

Suuri huokoisella ja rasvoittuvalla iholla suosittelen ihan jatkuvaan käyttöön nyt tarjouksessa olevaa Clearing Mattifieriä ( 40 ml, nyt 53€, norm. 69€), joka supistaa huokosia näkyvästi ja vähentää talineritystä. Toinen tehokas apu on Skin Resurfacer Masque ( 75 ml,  64€) joka on puhdistava, kirkastava ja huokosia supistava. Naamio levitetään kuorinnan jälkeen koko kasvoille ja annetaan vaikuttaa 10 minuuttia. Naamion sisältämä valkosavi imee itseensä epäpuhtauksia ja tasoittaa ihon väriä. Naamion voisi liittää aina Multivitamin Thermofoliant kuorintakerran yhteyteen ja tehdä ne pari kertaa viikossa.

Parilla kasvohoitokerralla ja 2-3 kuukauden hyvällä kotihoidolla huokoset normalisoituu ja iho näyttää siistiltä ja tasaiselta.

7 kommenttia:

  1. Anonyymi15:22

    Aloin käymään Nanolifthoidoissa vuosi sitten keväällä. Ihoani oli jo moni kosmetologi hoitanut ja suhtauduin tosi epäillen, kun Inkeri sanoi mustapäiden loppuvan puolenvuoden hoitojen jälkeen. Kärsin myös jatkuvasti kiilävyydestä ja suurista huokosista, vaikka olin jo neljäkymppiä ohittanut. Heti ensimmäisestä hoitokerrasta iho alkoi muuttumaan, vaikka en edes kotikäyttöön ostanut kuin pari Dermalogican ainetta. Kävi juuri niin kuin Inkeri lupasikin, jouluun mennessä finnit loppui kokonaan ja meikki alkoi pysymään kunnolla eikä huokoset enää hörötä. Clearing Mattifier on suosikkituotteeni, mutta muutkin Dermalogican aineet ovat tosi miellyttäviä.

    Suosittelen muillekin Inkerin, tai Marin käsittelyä en ollut mitään vastaavaa kokenut muissa hoitoloissa. Olen saanut myös aina rehelliset neuvot mitä tuotteita kannattaa hankkia, kun kaikkea ei aina pysty ostamaan. Mitään ei tyrkytetä ja kaikkia saa kokeilla näytteinä etukäteen, jos haluaa. Ensimmäisillä hoitokerroilla sain nopeasti kotihoitoni kuntoon, kun ostin pari tuotetta kerralla ja lopuista sain matkakokoja täydentämään hoitoa.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi15:47

    Ostin viime kesänä Skin Resurfacer naamion, kun ihoni oli rasvainen ja näppyläinen raskauden vuoksi. Nyt tuntuu, että se on jo liian puhdistava ja kuivattavakin. Olen sekoittanut puolet Multivitamin naamiota ja puolet Skin Resurfacer naamiota ja antanut sen seoksen vaikuttaa vartin verran. Mitä mieltä olet, voiko näin tehdä?

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvä idea. Dermalogican tuotteita voi sekoittaa keskenään ja sillätavoin muuttaa vaikutuksia. Nyt saat Skin Resurfacerin puhdistavan vaikutuksen ja Multivitamin Power Recovery Masquen kosteuttavan ja tasapainottavan vaikutuksen yhtäaikaa. Kuivemmalla iholla tuo Skin Resurfacer Masque on hiukan hankala poistaa, mutta Multivitamin Masque tuo siihen voidemaisuutta niin se on helpompi pestä pois.

    Inkeri

    VastaaPoista
  4. Anonyymi18:56

    Löytyykö vielä yhtään vapaata Nanolift aikaa heinäkuun lopulle? En ehtinyt soittamaan päivällä, voinkohan laittaa sähköpostilla ajanvaraustiedustelun? Olen käynyt teillä pari kertaa, mutta nyt varaus on jäänyt kiireessä tekemättä.

    VastaaPoista
  5. Heinäkuulla on vielä muutama vapaa aika. Voit laittaa sähköpostia osoitteeseen info@kauneushoitolainkeri.fi luen postit yleensä arkipäivisin parin tunnin välein. Tervetuloa hoitoon!

    Inkeri

    VastaaPoista
  6. Anonyymi22:00

    Olisin kaivannut tämän postauksen innoittamana vielä lisäneuvoja siitä, millä Dermalogica-tuotteilla kannattaisi lähteä hoitamaan suurihuokoista ihoa - noiden kuorintatuotteiden ja Clearing Mattifierin lisäksi? Ihon kunto on muuten hyvä ja hoitorutiinit käsittääkseni kohdallaan, mutta huokoset ovat suuri ongelma (ainakin osin perinnöllinen) ja olisin alkuun hankkinut esim. puhdistusaineita ja seerumia, kun entiset ovat loppumassa. Mitä tuotteita suosittelisitte?

    VastaaPoista
  7. Kiitos kysymyksestäsi. Annan mielelläni ohjeita ihonhoitoon. Nanolift kasvohoito on erinomainen vähentämään laajentuneita ihohuokosia. Kotihoidon teho lisääntyy Nanolift hoidon avulla, mutta nyt ymmärsin ettei sinulla ole mahdollisuutta tulla Hämeenlinnaan.

    Oikeilla kotihoitotuotteilla alkaa tuloksia näkyä noin kuukauden käytön jälkeen. Suosittelen puhdistukseen Precleanse+Special Clensing Gel ( 55€ ja 40€) yhdistelmää ja niistä kannattaa ensin ostaa tuo Special Cleansing Gel. Nyt en tiedä ikääsi, mutta jos olet yli kolmekymppinen suosittelen tehotipaksi Extra Firming Boosteri (84€) se on meidän kiinteyttävin tuote ja ihon kiinteytymisen myötä huokosetkin supistuu. Extra Firming Boosteria käytetään aamuin illoin ja myös silmänympärille. Hyvä yhdistelmä päiväksi on ensin puhtaalle iholle Extra Firming Booster ja sen päälle Clearing Mattifier, jos iho tuntuu kuivalta tähän päälle vielä kosteusvoide esimerkiksi Skin Smoothing Cream. Yöksi tuo boosteri ja sen päälle Skin Smoothing Cream kosteusvoide. Näin talvella et ehkä pärjää ilman kosteusvoidetta, mutta kesällä voit käyttää pelkästään boosteria ja Clearing Mattefieria. Aamuisin kannattaisi käyttää tuota Daily Resurfacer hoitotassuja, koska se pitää huokoset pienempinä päivän ajan ja usein käytettynä pidempäänkin. Daily Resurfacer hoitotassulla pyyhitään iho ennen muiden tuotteiden levittämistä.

    Inkeri

    VastaaPoista