perjantai 17. lokakuuta 2014

Hampaan jäljet leuassa

Kerron taas tosi tarinan erään asiakkaani kokemuksista nimen olen muuttanut, mutta hoitotapahtuman kulku on mennyt näin. Tämä asiakkaani Merja oli käynyt meillä toistakymmentävuotta ja oli yli neljänkymmenen. Hän on hyvin eläinrakas, niin kuin suurin osa asiakkaistani on. Heillä on neljä kissaa ja kaksi koiraa. Koirien rotua en nyt muista, mutta mitään isoja ne eivät ole, vaan kissojen kanssa samaa kokoluokkaa.

Maaliskuussa 2013 toinen koirista oli vielä pentu ja innokas leikkimään. Riehakas pentu leikki, niin innoissaan, että haukkasi vahingossa Merjan leukaa. Mitään syvää jälkeä ei tullut, mutta kolme parinsentin naarmua keskelle leukaa. Tapauksesta oli kulunut kolmisen viikkoa, kun Merja tuli hoitoon ja naarmuista oli jo ruvet irronneet. Minä huolestuin jäljistä kovasti, koska ne olivat punakat ja aika koholla. Pigmenttiläiskistäkin pelkäsin tulevan ongelmia, koska Merjalla oli voimakas taipumus pigmenttiläiskiin. Jutellessa selvisi myös, että Merjalla oli taipumus arpikasvaimeen eli keloidiin. Siksi ehkä jäljet olikin tavallista paksummat.

Merja oli lähdössä huhtikuussa golfmatkalle Turkkiin missä oli tarkoitus pelata monta tuntia päivässä. Se ei ollut ollenkaan hyvä yhdistelmä pigmenttiläiskiä ajatellen. Harva tulee ajatelleeksi, että pigmenttiä voi kertyä haavoihinkin, mutta se on hyvin yleistä. Tuollainen pintahaava rikkoo juuri melanosyyttisolukerroksen mikä tuottaa tummaa väriä eli pigmenttiä. Kun solukerrosta näin ärsytetään pigmentin tuottaminen moninkertaistuu ja se jää helposti kasoihin. Sama mekanismi koskee myös finnejä, kun tulehdus rikkoo määrätyn solukerroksen iho alkaa tummua. Moni luulee tätä jälkeä arveksi, mutta kyse on pigmenttiläiskästä. Finnien puristelu osuu juuri tuohon melanosyyttikerrokseen ja tuottaa, vaan pahoja jälkiä ihoon.

Huhtikuinen Turkki on aika hankala paikka suojautua täysin UV-säteilyltä. Eihän se mitään pysyvää jälkeä jätä, mutta sen kesän haavat takuulla loistaisi tumman ruskeana keskellä leukaa. En luottanut siihen, että aurinkovoide toisi täydellisen suoja, koska golfkentällä hikoillessa sen suojaavuus saattaisi hiukan heiketä. Ihan pienikin määrä säteilyä toisi Merjan tilanteessa jäljet näkyviin tummina. Sovittiin, että hän käyttää koko ajan Dermalogican Solar Defence Boosteria sk 50 (85€) kasvoille, mutta sen lisäksi laittaa laastarin haavojen päälle kentälle mennessään. Merja on rohkea nainen ja sanoi ettei sen ole väliä, jos joku ihmettelee laastaroitua naamaa, mutta mitään läiskiä hän ei koko kesäksi halua. Hänellä oli kokemus sitkeistä, tummista pigmenttiläiskistä raskausajaltaan.

Tuo UV-säteilyasia hoitui siis laastarilla, joka taatusti piti kaiken säteilyn loitolla, mutta sitten jäi vielä huoli keloidista. Neuvoin hieromaan haavoihin Age Reversal Eye Complex  ( 78€) silmänympärysvoidetta aamuin illoin haavojen päälle. Ja aluksi myös useamman kerran illan aikana, kun meikki on jo pesty pois. Samalla kehoitin hiukan hieromaan arpikohtaa, että verenkierto elpyisi. Muistutin myös siitä, että koko kevään pitää Suomenkin auringossa olla aina kunnollinen aurinkosuoja. Näin Merjan seuraavan kerran kuukauden kuluttua ja jännityksellä odotin mitä oli tapahtunut.

Haavoista ei ollut jälkeäkään näkyvissä. Ehkä olin arvioinut väärin tuon keloidin muodostumisen, mutta sitä ei ainakaan enää näkynyt. Parempi on vähän liioitella hoidon suhteen, kun harmitella jälkikäteen rumia jälkiä. Aurinkokaan ei ollut leukaa tummentanut, kun Merja oli laittanut kevyen laastarin aina keskipäivän aurinkoon. Olin tosi tyytyväinen tulokseen. Olisi ollut harmillista, että innokkaan pikkukoiran leikeistä olisi jäänyt kasvoihin näkyvät jäljet. Muistakaa nämä ohjeet, jos olette vastaavassa tilanteessa. Tuo pigmenttiläiskän muodostuminen koskee aivan kaikkia, mutta keloiditaipumusta on vain harvoilla.

1 kommentti:

  1. On pakko kertoa omat muistoni koiran puremasta. Sain kuusikymmentäluvulla luvulla alle kouluikäisenä kimppuuni vihaisen susikoiran ja nenään ja poskeen tuli pahat jäljet. Siihen aikaan ei lapsia lääkäreille viety ja haavat sai rauhassa märkiä ja parantua miten parantui.
    Kannoin näitä arpia koko nuoruuteni ja häpesin kasvojani. Vasta 2000-luvun alussa kehtasin mennä plastiikkakirurgille kysymään voinko niille enää tehdä mitään. Hyvä plastiikkakirurgi sai ne melkein näkymättömiksi ja loppu peittyy meikillä. Nyt olen ikionnellinen, kun voin katsoa peiliin ja näen ihan tavallisen naisen.
    Kerron tämän siksi ettei kukaan kärsisi turhaan vanhoista arvista. Nykylääketieteen konstit ovat erinomaisia ja palstiikkakirurgit pystyvät auttamaan paljon. Itse harmittelen etten mennyt aiemmin kysymään apua. Olisi jäänyt monet itkut itkemättä, jos korjausleikkaus olisi tehty aiemmin.

    Ymmi

    VastaaPoista