tiistai 9. joulukuuta 2014

Lahjakortti kasvohoitoon ilahduttaa

Tässä taas joka jouluiset ohjeet lahjakorttien hankkimiseen. Joulun meiltä menee kaikista eniten lahjakortteja ja vähintään puolet aina samoille henkilöille. Siitä on kiva huomata, että lahjakortti on ollut mieluinen lahja.

Lahjakortin voi ostaa joko rahasummalle, tai määrätylle hoidolle. Voimme kirjoittaa korttiin, että se oikeuttaa 50€ edestä hoitoihin, tai hoitotuotteisiin. Silloin asiakas voi käyttää sitä ihan mihin itse tahtoo. Sitten voi osoittaa kortin määrätylle hoidolle jolloin rahasumma ei näy kortissa. Summa on kuitenkin meillä ylhäällä ja ellei asiakas jostain syystä pääsisi hoitoon, hän voi kyseisen summan käyttää hoitotuotteisiin. Olemme hyvin joustavia lahjakortin suhteen ja pyrimme hoitamaan asiat lahjasaajan parhaaksi. Lahjakortti on voimassa puolivuotta (6kk), mutta sitäkin aikaa voi venyttää, koska eihän raha meiltä mihinkään katoa. Aikaraja on parempi kuitenkin olla, että tulee varatuksi tuo hoitoaika.

Suositeltavia hoitoja lahjakortille on Rentouttava Kasvohoito 66€, hoitoaika (45-60 min.), siihen kuuluu kuorinta, hieronta ja naamio. Kosteuttava Kasvohoito 87€ (75min.) on muuten sama, mutta siihen voidaan tehdä myös mekaaninen ihonpuhdistus, tai pidempi hieronta ihotyypistä riippuen. Nanolift kasvohoito 118€ (1,5-2t.) on meidän perusteellisin hoito mihin kuuluu lähes kaikki mitä voi yhdellä kerralla iholle tehdä. Tämä on ehdottomasti suosituin meidän hoidoistamme. Siihen kuuluu 20min.hoitovaihe mikrovirtaa, joka ei tunnu juuri miltään ja on myös hyvin rentouttavaa. Samoin hoitoon tulee kaksi erilaista käsinhierontaa, asiakasta ei siis jätetä mihinkään koneeseen yksinään, vaan kosmetologi tekee hoitoa koko ajan. Kaikki kasvohoidot tehdään Dermalogican hoitotuotteilla joissa ei ole hajusteita, väriaineita eikä mineraalirasvoja ja hoitotuotteet valitaan yksilöllisesti aina asiakkaan mukaan.

Tervetuloa ostoksille. Soittaa ei tarvitse etukäteen, vaan voitte poiketa ohikulkiessa. Paikalla olemme kello 10-17, mutta käytännössä lähes aina kello 19.00 saakka, poiketa voi aina kun valoa meillä näkyy.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi20:31

    Tämä ei nyt tähän juttuun varsinaisesti kuulu mutta voisitko tehdä jutun suunympärysihottuman( POD) hoidosta. Lääkärillä on aika järeät konstit (antibiootit) mutta mitä apua voi saada kosmetologilta tai dermalogican tuotteista.
    T.JaanaM

    VastaaPoista
  2. Kiitos ehdotuksestasi. Selvittelen asiaa, mutta myönnettävä on, että paras apu siihen on antibiootit. Kosmetiikka ei juurikaan auta, eikä kasvohoidot, mutta ne eivät myöskään pahenna tilannetta.

    Inkeri

    VastaaPoista