perjantai 19. joulukuuta 2014

Meikki vai maski?

Kaikki vähääkin itseään kunnioittavat bloggaajat arvioivat kirjoituksissaan linnan juhlien pukuja ja muuta ulkoista habitusta. Pakkohan se minunkin on tähän kaartiin liittyä etten ihan putoa juonesta. Tosin pitää kertoa, että olin koko itsenäisyyspäiväviikonlopun niin uppoutunut talvisotaan etten edes vilkaissut tv:tä. Se on minun tapani viettää viikonloput ja nyt kunnioitin itsenäisyyttämme sillä, että aiheeni oli talvisota. Maanantaina, kun taas pikkuhiljaa palailin tähän työminääni niin aloin katsella jälkikäteen näitä juhlijoita. Nyt onkin kaiki naistenlehtien sivut kuvia täynnä, niin olen jo nekin ehtynyt selailla kannesta kanteen.

Tuollainen nopea mielikuva tuli, että meikkaaminen on mennyt aika monella överiksi. Ihmetellä täytyy miten nopeasti suomalaiset ryntää ojasta allikkoon näissä muoti ja kauneusasioissa. Vielä kymmenenvuotta sitten harmittelin, kun niin harva linnan vieras oli kunnolla meikattu. Nyt sitten ollaan jo siinä mallissa, että juhlaan vedetään näyttämömeikki. Tästä pitää, kyllä syyttää näitä meikkaajia jotka eivät ilmeisesti osaa erottaa näytösmeikkiä tavallisen naisen juhlameikistä. Meikkaukset eivät enää nykyisin kuulu kosmetologien työkenttään, vaan se on maskeeraajien ammattikunnan leipiä. Hyvin usein kampaamoista saa näitä meikkauspalveluja ja sekin on hyvä juttu, koska kampaus ja meikki on kokonaisuus.

Mikään meikkaaja en ole koskaan ollut ja se ei ole minun kiinnostus kohteitani, vaan olen ehdottomasti hoitava kosmetologi. Olen kuitenkin siihen opin saannut ja tehnyt sitä jonkin verran kaikkina työvuosinani ja ainakin seurannut alan kehitystä. Missä vaiheessa on tullut teatterin näytösmeikistä ja asiallisesta juhlameikistä sama asia? Juhlameikkiä katselee kanssa ihmiset kolmenkymmenensentin päästä eikä sen tarvitse näkyä takariville saakka. Kaikki häivytykset oli unohtuneet, kuomakarvat olivat teräviä viivoja, silmät raskaasti mustattuja. Yli kolmekymppisillä paksu ihomeikki oli aivan luonnoton ja teki kuolinnaamion vaikutelman. On aivan väärin, jos asiakas joka ei yleensä meikkiä käytä saa kasvoilleen tällaisen naamarin sen kerran, kun menee suuriin juhliin. Meikki pitää istua aina ihmisen persoonaan, kyllä väritys sitten mallaa yhteen, kun on tavoitettu asiakkaan oma tyyli.

Olen aina suositellut asiakkailleni meikkaajaa, kun on kyse suurista juhlista. Harvalla on kotona valikoimaa sen tasoisia meikkejä, että ne kestää monta tuntia kuumuutta ja hikoilua. Ihminen, joka käyttää voimakasta meikkiä päivittäin voi viihtyäkin vahvalla kädellä vedetyssä juhlameikissä. Taas sellainen, joka ei yleensä käytä kuin ripsiväriä voi pilata juhlansa sillä, että kokee olevansa naamioitu. Tässä on vielä paljon hiomista meikinammattilaisilla ja ehkä se alkaa seuraavassa kymmenessä vuodessa tasoittumaan.

2 kommenttia:

  1. Hei sellainen asia tuli mieleen tätä tekstiä lukiessa, että tuo teräväpiirtotekniikka televisiossa on kyllä semmoinen joka vahvasti vaikuttaa meikkaaja/maskeeraajan työhön. Hyvässä ja pahassa siis. Luulenpa, etteivät kaikki alan ammattilaiset ole päivittäneet osaamistaan nykyvaatimusten mukaisiksi. Uusi tekniikka paljastaa entistä tarkemmin ihon ongelmat ja esim. huonot häivytykset ja silmäpussit. Toisaalta moni saattaa syyllistyä liioitteluun HD-tekniikkaa pelätessään. Että laitetaan varmuuden vuoksi liikaa meikkiä jottei esim. aknearvet tai couperosa näkyisi niin selkeästi. Mutta kyllähän näitä sattuu paremmissakin piireissä. Aurinkosuoja-aineethan esim. eivät lainkaan sovi valokuvaustilanteisiin koska heijastavat salamavaloja todella rumasti.

    VastaaPoista
  2. Puhut taas asiaa. Se onkin tullut ilmi monissa naisten lehtien jutuissa, että teräväpiirtotekniikka asettaa todella paljon haasteita meikkaajille. Mutta eiköhän jo ensi vuonna suurin osa ala sitä hallitsemaan meikinteossaan.

    Inkeri

    VastaaPoista