sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Juttu sotahistoriaharrastuksestani

Sain loppuviikosta mielenkiintoisen pyynnön, kun toimittaja Jenni Mankonen pyysi haastattelua Yrittäjäsanomia varten. Aiheena on yrittäijien harrastukset ja Jenni muisti minun sotahistoriahehkutukseni. Jenni on haastatellut minua ennenkin ja en nyt muista puhuneeni harrastuksestani hänelle, mutta kai puhun siitä kaikille jotka suostuu kuuntelemaan.

Kerron todella mielelläni omasta harrastuksestani, koska se on minulle niin tärkeä. Ensinnäkin pidän hyvin tärkeänä, että ihmisellä on jokin virkistävä harrastus. Yrittäjällä se on vielä tärkeämpää, koska oma firma vie helposti kaiken ajan ellei ole mielenkiintoa myös muuhun. Itselleni sotahistoriaharrastus on vanhemmiten tullut intohimoksi ja laajentunut jonkin verran poliittiseen historiaan ja kulttuurihistoriaankin. Tiedän, että jotkut paheksuu harrastustani, koska he luulevat sen liittyvän sodan lietsontaan. Sitä näkökantaa en ymmärrä. Mielestäni teen suorastaan rauhantyötä, koska ihminen, joka tuntee menneisyytensä sodat ei niihin hakeudu uudestaan. Sitten, kun historian tapahtumat unehdetaan ne alkavat elää uudestaan.

Aiheenihan on hyvin laaja ja mitään järjestystä kiinnostuksissani ei ole ollut. Joskus kymmenisen vuotta sitten määrittelin harrastukseni päämäärän olevan oppia ymmärtämään kaikkia 1900-luvulla käytyjä sotia ja konflikteja. Haluan tietää niiden syyt ja seuraukset. Aihealuehan on älyttömän laaja ja siksi tiedänkin, etten sitä pysty koskaan hallitsemaan ja uusia sotia alkaa koko ajan lisää. Harrastuksessani ei loppua näy. Monihan mieltää, että sotahistoriaharrastus tarkoittaa toista maailmansotaa, tai näitä Suomen sotia talvisotaa ja jatkosotaa. Minun kohdallani nämä Suomen sotimiset tuli harrastukseeni vasta 2000-luvulla, kun itse olin tarpeeksi vanha kestämään niin lähelle tulevat kauhut. Siihen asti välttelin tietoisesti talvisota-aihetta ja vaan keräsin materiaalia tulevaisuutta varten.

Minähän aloitin harrastukseni jo lapsena, noin 10-12 vuotiaana. Enhän minä tietoisesti ajatellut, että nyt rupeankin sotahistoriaa harrastamaan. Pikkuhiljaa, vaan kaikki lukemiseni liittyi sotimiseen. Ensin oli intiaanisodat, sitten Amerikan itsenäistymistaistelut, Amerikan sisällissota ja siitä lopulta seurasi Vietnaminsota, Kamputsean sisällissota ja Japanin valloitukset kauko-idässä Burma, Thaimaa ja Korea. Lähi-itä ja Israel oli mieleniintoni aihe 80-luvulla ja silloin jo pystyin hiukan liittämään matkustelua harrastukseeni. Nythän olen käyttänyt viimeiset viisi vuotta matkustusmahdollisuuteni Euroopan sotamuseoihin. Melkein kaikkien viime aikojen matkojeni kohde on ollut joku sotamuseo, keskitysleiri, tai muuten sotaan liittyvä näyttely. Tällä hetkellä olen jumittuneena Stalinin vainoihin ja siihen kansanmurhaan mitä Stalin hallitsijakautenaan teki. Seuraavaa aihetta en tiedä, koska näillä ei välttämättä ole mitään loogista yhteyttä. Innostun seuraavasta asiasta jotenkin ihan muuta kautta. Olen siis täysin harrastukseni vietävissä ja vapaa-aikani kuluu lähes kokonaan sotahistoriaharrastuksen piirissä. 

2 kommenttia:

  1. Minulle sotahistorian harrastaminen on ollut jotenkin epämääräinen termi, olen kai ajatellut siihen liittyvän taisteluiden lavastamisen miniatyyriukkeleiden ja kanuunoiden kanssa. :) Mutta siis vain luet ja vierailet paikoilla?

    VastaaPoista
  2. Hyvä kysymys. Sotahistoriaa voi harrastaa niin monella tavalla. Monet miehet harrastavat jotain aselajia, vaikka lennostoa, tai laivastoa ja keräävät pienoismalleja niistä.
    Sitten on niitä, jotka "leikkivät" sotapeliä ihan livenä. Venäjällä on paljon tämän tyyppisiä harrastusryhmiä, jotka rajaseudulla ottavat uusiksi talvisodan, tai jatkosodan. Karttojen äärellä voi tavallaan pelata ja etsiä toisia ratkaisuja, kuin historiassa tehtiin. Joskus pohdin niitä itsekin, jos kirjasta löytyy hyvät kartat.
    Ei ole mitään yhtä oikeata tapaa harrastaa sotahistoriaa, kaikki tekevät omalla tavallaan. Itse kuulun Suomen sotahistoria seuraan ja se on valtakunnallinen järjestö jossa on vain noin tuhat jäsentä. Siitä päätellen harrastus ei ole kovin yleinen. Valitettavasti niitäkin harrastajia löytyy, jotka ovat fasistimielisiä ja se heijastuu koko elämän piiriin. Luulen melkein, että heitä on enemmän, kuin pelkkiä sotahistorian harrastajia.
    Minun tapa on lukea sotaan liittyviä tietokirjoja. En lue koskaan mitään fiktiota sodista, kun koen ne liian raaoiksi. Kerään myös aiheeseen liittyviä kirjoja ja niitä on nyt lähes parituhatta. Samoin kerään ja katselen dokumenttejä sodista. Nykyisin se onkin helppoa, kun monia voi tilata netistä, tai jostain Euroopan sotamuseosta. En niinkään käy sotapaikoilla, vaan sotamuseoissa ja niitä on jokaisessa Euroopan pääkaupungissa yleensä useita erilaisia. Niistä varmaan aika harva edes tietää, koska eiharrastaja sivuuttaa ne automaattisesti. Keskitysleireillä olen käynyt paikanpäällä ja haaveeni on päästä Normandiaan ja Suomen omille sotapaikoille. Helposti ajatellaan, että sotahistorian harrastajat lietsovat sotaa, mutta se on aivan päinvastoin. Itse katson tekeväni rauhan työtä, kun tuon esiin miten kamalaa sota on. Minua kiinnostaa lähinnä ihmiset ja heidän päätöksensä. Yhden kenraalin virhearviot voi tappaa tuhansia miehiä. Haluan perehtyä siihen miksi joku päätti tehdä niin, kuin teki.

    Tulipas taas pitkä juttu, mutta näin käy, kun saan kirjoittaa rakkaasta harrastuksestani.

    Inkeri

    VastaaPoista