perjantai 23. tammikuuta 2015

Mitä eroa on naamiolla ja kosteusvoiteella

Meillähän on nyt TÄHTITARJOUS MULTIVITAMIN POWER RECOVERY MASQUE 55€ norm. 69€ ja saat lahjaksi matkakoot Daily Microfoliant kuorinnasta ja SkinPerfect Primer sk 30 meikinpohjustusaineesta. Arvo 45€

Joka kerta, kun kerron naamiosta ensimmäistä kertaa asiakkaalle hän kysyy, että onko se sama kuin kosteusvoide. Naamio on siis hyvin vieras käsite suomalaiselle kuluttajalle, vaikka hiustenhoidossakin naamioita on käytetty jo vuosikymmeniä. Ihonhoidon historiassa naamio on varmaan vanhin käytetty tuote. Kleopatrakin aikoinaan käytti eri yrteistä sekoitettua tahnaa ihollaan ja antoi sen vaikuttaa aikansa. Naamio on tehty tehopakkaukseksi muiden päivittäin käytettävien kotihoitotuotteiden lisäksi. Päivittäin käytettävät kosteusvoiteet ja tehotipat vaikuttaa eri ihokerroksissa. Tarvitaan useita tuotteita päällekäin, jotta jokainen ihonkerros saisi hoitoa. Naamio pystyy imeytymään kaikkiin ihon kerroksiin samanaikaisesti. Naamio sisältää suuret pitoisuudet eri raaka-aineita joilla jokaisella on oma tarkoituksensa. Ne vaativat yleensä 10-15 minuuttia imeytyäkseen ja tämä on naamion vaikutusaika.

Multivitamin Power Recovery Masquessa on runsaasti vitamiineja ja se vaikuttaa hyvin monipuolisesti. Naamiota levitetään aina paksu kerros, koska se tuo viilentävän vaikutuksen. Yleisin virhe naamion käytössä on se, että sitä levitetään kosteusvoiteen tapaan ja sen kaikki vaikutukset ei pääse esiin. Kerros pitää olla pari milliä paksu, että sen imeytyminen käy parhaiten ja viilentäväkin vaikutus toteutuu. Naamion raaka-aine pitoisuus on niin runsas ettei sitä voi käyttää kosteusvoiteen tapaan, koska kaikki aineosat ei ihoon imeydy. Yleensä naamiot pestään pois vaikutusajan jälkeen, koska ne voivat olla esimerkiksi savipohjaisia jotka imevät talia iholta. Naamiot vaikuttavat ja imeytyvät parhaiten, jos iho kuoritaan ennen käyttöä. Näin saadaan tukkiva hilseilykerros pois ja imeytyminen helpottuu.

Jokaisella pitäisi olla käytössä naamio ja kuorinta-aine päivittäin käytettävien tuotteiden lisäksi. Multivitamin Power Recovery Masque sopii kaikille ihotyypeille joten nyt olisi hyvä tilanne kokeilla naamion tehokasta vaikutusta.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi07:27

    Haussa olisi voide.
    Naamalle ja kaulalle ja dekoltteelle...
    Apteekista usein olen ostanut rasvaa (reseptillä), mutta vakikäytössäni ollut rasva on nyt liian imeytymätön ja jää ikävästi klähmäämään.
    Haluaisin superkosteuttavan, hyvin imeytyvän, joka ei aiheuttaisi hirmuisaa finnitulvaa ja tuki ihohuokosia (jos rasvan pitää tuoksua, joku raikas rosmariini/tinjami/basilica/sitruuna olisi paras tuoksu).

    Mikään missä on manteliä, pähkinöitä, kookosta tai niidensiemeniä, ei käy.
    Apteekissa suosittelivat voidetta (muuten hyvä), mutta siinä oli macademiasiemenöljyä (jollain latinalla) ja sain hirmuisen allergisen reaction, jota parantelen nyt kortisonilla...ja klähmäävällä perusvoiteellani.

    VastaaPoista
  2. Kyllä Dermalogicalta löytyy sinulle hyvä voide. Missään Dermalogican tuotteessa ei ole tuoksuja, ei väriaineita, eikä mitään tunnettuja allergeeneja.
    Nyt minulle jäi epäselväksi onko ihosi yleensä kuiva, vai rasvainen? Jos ihosi on rasvoittuva suosittelen Active Moist voiteen (100 ml 76€, 50 ml 53€), joka ei sisällä rasva-aineita ollenkaan, vaan on ohut ja superkosteuttava. Jos ihosi on kuiva suosittelen Intensive Moisture Balancen ( 100 ml 85€, 50 ml 59€), joka imeytyy hyvin eikä takuulla aiheuta mitään finnireaktioita.

    Tällaiset kysymykset ovat tosi mieleisiä minulle. Kysykää heti, jos haluatte ohjeita omalle ihollenne.

    Inkeri

    VastaaPoista