lauantai 28. helmikuuta 2015

Kosmetologilla käynti on pelkkää humpuukkia!

Kuulin eräältä vakioasiakkaaltani tarinan, joka pahoittaa mieltäni, mutta on hyvin tyypillinen. Asiakkaani on viisikymppinen ja hän käy säännöllisessä kasvohoidossa kuudenviikon välein  ja jo hänen äitinsä oli asiakkaani. Hänellä oli joku sukulaisrouva kylässä muualta Suomesta ja he olivat kävelleet liikkeeni ohitse Goodmaniin. Asiakkaani on oli hoitolani kohdalla sanonut, että tuossa on hänen kosmetologinsa liike.

Tämä toinen rouva oli aivan kauhuissaan hämmästellyt, että et kai rahojasi kanna johonkin humpuukilaitokseen. Hän sanoi ettei kasvohoidosta ole mitään hyötyä, kun ensimmäisen pesun jälkeen kaikki on ohitse. Sen jälkeen naama on kirjava viikonverran ja koko ajan saa pelätä minkä ihottumatartunnan saa. Asiakkaani oli ihan hämmentynyt ja kysyi missä kosmetologilla tuttava käy. Vastaus oli ettei hän ole koskaan ollut kasvohoidossa, koska hänen iho on niin ohut ja couperoottinen ettei se kestä mitään nyppimisiä. Asiakkaani oli todella ihmeissään, kuinka joku voi niin varman tuomion antaa mitä kasvohoito tekee, vaikka ei itse ole edes kokeillut. Hän kertoi jutun sen takia, kun hänestä se oli aivan omituista tyrmätä jotain tietämättä asiasta yhtään mitään.

Myönnän, että tuo tarina taas pahoitti mieltäni. Tuntuu todella epäoikeudenmukaiselta, että työ jota teen 50-60 tuntia viikossa innolla ja hyvällä koulutuksella on jonkun mielestä täyttä hölynpölyä. Mikään uusi asia tämä tuomio ei minulle ollut, vaan varmaan lähes puolet yli viisikymppisistä ajattelee näin. En tiedä mistä pelko on voinut lähteä, kun ei ole itsellä ensimmäistäkään kokemusta. Itse liittäisin tämän siihen, että meillä on vielä niin vähäinen kulttuurikokemus ja emme osaa hakea itsellemme mielihyvää. On helpompi sivuuttaa uudet asiat niitä mollaamalla ettei koskaan vaan joutuisi niitä kokemaan.

Sekä minä, että asiakkaani pahoittelimme todella tämän rouvan puolesta miten paljon hän menettää mukavaa rentoutumista ja mielihyvää. Ja joutuu kokeilemaan, vaikka mitä aineita, koska hänen kiusanaan oli paha couperosa. Mutta ketäänhän ei väkisin voi hoitoon taluttaa, jokaisen on vain itse keksittävä miten suuri apu siitä on omalle ihonhoidolle ja kuinka mielyttävää on nauttia parituntia rentouttavasta käsittelystä. 

4 kommenttia:

  1. Anonyymi09:56

    Hei!
    Kyllä me vakioasiakkaat tiedämme, että tuo humpuuki väite ei ole totta. Huippuhoito niinkuin Nanolift tekee kasvoista hyvin voivan näköiset ja hyvät hoitotuotteet auttavat ihoa voimaan hyvin. Tiedän mistä puhun. Ja se ihana rento olo mikä kasvohoidon jälkeen tulee. Suosittelen kaikille.

    Päivi

    VastaaPoista
  2. Ihmisillä on mitä kummallisempia ennakkoluuloja ja mielipiteitä, mutta ennen kaikkea päästävät suustaan ihan mitä sattuu. Älä välitä tuommoisista :/

    VastaaPoista
  3. Anonyymi12:43

    Täydellinen tietämättömyys ja ennakkoluulot mahdollistavat ne varmimmat mielipiteet.Suomessa on edelleen hyve olla hoitamatta itseään, vaikka olisi sellainenkin ongelmaiho kuin tällä laukojalla. Onneksi on toisenlaisiakin ihmisiä.

    Eihän kuntosalillakaan saisi käydä. Aina silloin tällöin joutuu siitäkin kuulemaan naljailua, mutta laitan sen puhtaan hölmöyden piikkiin.

    Nanolift ja Dermalogican tuotteet ovat parasta iholle. Klisee on, että yritetään välttää "rasvoilla" (ai että inhoan sanaa rasva, po. voide) ryppyjä, mutta itselläni tärkein tavoite on ollut pienemmät huokoset ja hyvä, hehkuva ihonväri, ja siinä olet totisesti onnistunut.

    Leena

    VastaaPoista
  4. Inkeri Valtonen15:29

    Kiitos, kun nostatatte mieliaalani. Olen joskus miettinyt onkohan mikään muu ammatti niin halveksittu, kun kosmetologin työ on ja varsinkin niiden taholta, jotka eivät asiasta tiedä mitään. Nuoret tytöt ihailevat ammattiani ja vanhemmat väheksyvät eli kummallakaan ryhmällä ei ole mitään tietoa työstäni. Nuorilla tuo ihailu vaihtuu äkkiä pettymykseen, kun koulutuksessa huomaakin työn raskauden.

    Onneksi omat asiakkaamme osoittavat selvästi arvostavansa työtämme ja se on tärkein asia. Myös se, että itse näkee mitä hyvää saa aikaiseksi motivoi. Yritän ottaa oppia näistä toisten harhaluuloista etten itse menisi puhumaan totuutena asiasta, josta en tiedä yhtään mitään. Ja etten olisi niin ennakkoluuloinen, että jättäisin jotain kokematta, vaan sen takia, että minulla on väärä mielikuva asiasta.

    Inkeri

    VastaaPoista