tiistai 28. huhtikuuta 2015

Kauneushoitolan kännykkä varastettu!

Meillä oli tänään hyvin tapahtumarikas aamu. Mari soitti minulle kotiin noin puoliyhdeksän aikoihin, että mitä täällä hoitolassa on tapahtunut. Paikka oli kuulemma aivan sekaisin. Lähdin vauhdilla ajamaan Hämeenlinnaan ja soitin matkalla poliisille, että kauneushoitolaan on yöllä murtauduttu.

Näky oli aika kamala, kun pääsin ovesta sisään. Kaikki kaapit oli pengottu ja tavarat heitelty pitkin lattiaa. Tavaroiden päälle oli ravistettu Daily Microfoliantia ja pursotettu Skin Smoothing Cream voidetta. Ne, kun oli myyntipöydällä hyvin esillä. Kaaos oli niin kamala, että jo hetken mietin asiakkaiden peruuttamista koko päivältä. Onneksi poliisit tuli todella pian ja myös äitini tuli siivousavuksi, niin pääsimme rivakasti putsaamaan tavaroita pois. Varkaiden saalis jäi aika vähäiseksi, koska meillä ei oikein ole mitään helposti myytävää. Ainoastaan maksupääte ja hoitolan kännykkä on varastettu eli numero 050-5860310 ei nyt vastaa, tai jos vastaa se ei ainakaan ole kosmetologi. Yritän saada mahdollisimman pian uuden kännykän ja selvitän pitääkö puhelin numerokin vaihtaa. Kännykkä oli varmaan viisitoistavuotta vanha joten se ei suuri menetys ollut.

Suurin vaiva on tämä maksupäätteen varastaminen. Nyt huomasin miten tärkeä asia on, että se oli hankittu paikalliselta myyjältä Hämeenlinnan Konttoritekniikasta. Yksi puhelu riitti ja he toivat varakoneen jo puolenpäivän aikoihin. Uusi kone maksaa noin tonnin verran, mutta se on vakuutusyhtiön asia. Jos olisin ollut jonkun valtakunnallisen yrityksen asiakas uusi kone olisi tullut aikaisintaan parin viikon päästä ja tuskin olisin saanut varakonetta lainaksi. Ihmeteltävää on miksi he sen varastivat, koska sillä ei tee yhtään mitään. Heille ei kelvannut kuitenkaan meidän Applen tietokone, eikä kassakone mitkä on kuulemma helppoja myydä. Kassassa oli vaihtorahaa muutama satanen ja se tietysti oli kelvannut. He olivat myös samalla ottaneet kassaraportin ja siitä selvisi, että hommissa oli oltu 03.08. Olisi myös luullut, että alkoholi kelpaisi varkaille. Meillä oli keittiön tiskipöydällä näkyvästi esillä useampi viinipullo, koska saamme niitä usein asiakkailta kiitokseksi. Ne oli jätetty rauhaan ja keittiössä oli myös monta sotahistoriakirjaa joista olisi saanut hyvän hinnan antikvariaatissa, mutta nekään ei kiinnostanut.

Onneksi selvisimme hyvin pienin menetyksin ja saimme kaikki siivottua aamupäivän aikana eikä kenenkään hoitoaikoja tarvinnut siirrellä. Siitä olisi suurin ongelma tullut, koska ei oikein ole vapaita aikoja mihin siirtää. Varkaat olivat tulleet parvekkeen kautta ja poliisien mukaan tämän tyyppisiä murtoja on paljon. Etsitään, vaan käteistä rahaa ja mikään muu ei onneksi kelpaa. Murtoja on tehty asuinhuoneistoihinkin, vaikka asukkaat ovat kotona ja nukkumassa. Nyt tänne ei kannata enää tulla, koska kaikki arvokkaampi siirrettiin kotiin ja kamerat, sekä hälyttimet on hankittuna. 

3 kommenttia:

  1. Hei. Tätä ei ollut mukava lukea. Konna kyöpelit olivat onneksi jättäneet laadukkaat hoitotuotteet rauhaan.
    Päivi

    VastaaPoista
  2. Onneksi tosiaan tuotehyllyyn ei oltu koskettu. Daily Microfoliantit oli myyntipöydällä esillä, kun ne ovat nyt Tähtitarjouksena. Sen verran hallaa tuli, että nyt tuo Daily Microfoliant on väliaikaisesti loppu ja saan ensi viikolle lisää. Muutaman purkin roistot oli ravistelleet lattialle mistä poliisit oli oikein tyytyväisiä, koska he saivat hyvät kengänjäljet tuosta jauheesta.
    Nyt selvisimme pelkällä säikähdyksellä ja siivoustöillä ja kyllähän melkein jokaisen pitkäaikaisen yrittäjän uraan kuuluu ainakin yksi murto liikkeeseen. Toivottavasti tämä jää minun kohdallani ainoaksi.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Ainakin varkaat osasivat hyvään tuotteeseen tarttua:)
    Daily microfoliant on paras käyttämäni hoitoaine.

    VastaaPoista