keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Nykyiset ihonhoitomenetelmät supistaa myös huokosia

Laajentuneet ihohuokoset ovat olleet ongelmallisia koko työurani ajan. Ihmiset joilla on ihotyyppinä rasvainen, tai acne iho kärsivät myöhemmin suurista ihohuokosista. Usein tämä ongelma ajaa asiakkaat käyttämään vielä vanhemmitenkin rasvaisen ihon tuotteita, vaikka ne eivät enää ollenkaan sovi. Vielä kymmenenvuotta sitten sanoin ettei laajentuneita ihohuokosia pysty jälkikäteen supistamaan. Nyt tilanne on toinen ja näen työssäni, että säännöllisellä ja oikealla hoidolla huokoset pienenevät myös vanhemmalla iholla.

Kysymys ei ole mistään yksittäisestä aineesta, vaan koko ihonhoitomenetelmä tähtää siihen, että huokoset ei enää täyty ja iho pysyy muutenkin tasapainossa. Laajentunut ihohuokonen syntyy talinerityksen myötä. Talirauhanen on pieni pussi ihon alimmassa kerroksessa, joka tuottaa ihotalia ihotyypin mukaan. Rasvaisella iholla talirauhanen on suurempi ja se toimii jatkuvasti ja kuivalla iholla rauhasia on vähemmän ja ne ovat pieniä sekä hitaasti toimivia. Talirauhasesta tulee käytävä ihonpintaan ja sitä pitkin ihotali valuu ihon pinnalle suojaamaan sitä. Tämä talikäytävä supistuu ja laajenee sen mukaan miten paljon talia on rauhasesta tulossa. Silloin, kun talia tulee todella runsaasti huokonen ei enää ehdi supistua ja se jää ihan kokonaan auki. Nämä aukinaiset ihohuokoset näkyvät iän mukana vielä enemmän, kun ihon veltostuminen korostaa niitä. Ne myös keräävät kaiken ulkoapäin tulevan lian itseensä ja voivat olla täynnä kuollutta solukkoa, meikkiä ja likaa. Tämä kasautuma laajentaa huokosta entisestään.a

Jatkuva ihon puhdistaminen ja huokosten puristelu on tavallaan oireen poistoa, mutta ei hoitoa tilanteelle. Monesti huokosia tyhjennetään väkivaltaisesti ja se aukaisee huokosia vielä enemmän ja ihoon jää muitakin jälkiä. Tärkeintä on ennalta ehkäistä huokosen täyttyminen ja siinä toimii kasvohoidot ja kotihoito käsikädessä. Nanolift hoidon yhteydessä puhdistetaan täyttyneet huokoset ja iho kiinteytyy mikrovirran ja Dermalogican hoitotuotteiden asioista. Kotihoidolla estetään huokosten täyttyminen uudestaan ja siihen tarvitaan säännöllistä kuorintaa ja kiinteyttäviä aineita, jotka parantavat myös huokosten kimmoisuutta. Paras kiinteyttäjä on Extra Firming Booster (84€). Jos Nanolift hoidon jälkeen heti palaa muihin hoitotuotteisiin kotihoidossa ne useimmiten sisältää mineraalirasvoja, joka takuulla kerääntyy ihohuokosiin.

Olet useamman yli nelikymppisen asiakkaani kohdalla nähnyt miten hyvin huokoset häviää ja iho muutenkin siliää ja voi hyvin. Yleensä hoitotulos näkyy jo parin kolmen Nanolift hoidon jälkeen. Säännölliset kasvohoidot ja oikeat kotihoitotuotteet pitää huokoset puhtaana ja ne pääsevät supistumaan normaaleiksi.

3 kommenttia:

  1. http://www.iltalehti.fi/terveys/2015060919833988_tr.shtml

    Laitoin linkin, netistä ostettu aknelääke ja sen aiheuttamat palovammat...
    Voistko kertoa enemmän ihoa vaurioittavaista aineista.

    Siitä microneulauksesta joskus kerroitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin iltalehtiä luen, mutta mieheni oli poiminut jutun minua varten. Se kyllä kauhistutti ja ajattelinkin pikimiten tehdä siitä juttua. Kiitos, kun muistutit siitä.

      Inkeri

      Poista
  2. Olen aiemminkin kirjoittanut, että lähdin hakemaan Nanoliftillä ja Dermalogican kotihoidolla pienempiä huokosia. Ne olen todellakin saanut. Ihon rasvaisuus on myös korjaantunut. Kiitos näistä.

    Leena

    VastaaPoista