tiistai 16. kesäkuuta 2015

Olutkylpy Prahassa

Olen juhannusviikon kesälomalla, joten näitä blogijuttuja voi tällä viikolla tulla vähän harvakseltaan. Lomaa vietämme Prahassa ja tänään rentouduimme olutkylvyssä. Kävimme siinä.jo parivuotta sitten kesällä, kun olimme täällä viimeksi. Pari sotamuseota jäi silloin katsomatta ja ihastus mustaan teatteriin, joten piti tulla uudestaan.

Tuo olutkylpy on ihan hyvä idea millä saa miehetkin kylpyyn ja hierontaan. Ainakin se oli parivuotta sitten oman mieheni ensi kosketus kylpylähoitoihin ja hierontaan. Olin taivutellut häntä vuosikausia, mutta aina löytyi joku tekosyy. Sitten, kun hän kerran kokeili, niin nyt hänkin käy kotonakin hierojalla säännöllisesti. Näitä olutkylpypaikkoja on Prahassa useampia, mutta me olemme käyneet Metamorphosishotellin alakerrassa. Varasimme täyden paketin kahdelle ja hinta oli noin 150€. Siihen kuului puolentunnin kylpy ja kahdenkymmenenminuutin hieronta kummallekin. Meille annettiin pukukoppi ja lakanat, jotka piti riisumisen jälkeen kietoa ympärille. Sitten meidät vietiin pieneen huoneeseen jossa oli kahdenistuttavaamme. Siinä siis istuimme toisiamme vastapäätä. Hoitajana meillä oli hyvin kohtelias nuorimies, joka selitti hyvällä englannilla miten pitää toimia. Kylpyveteen laitettiin litran verran humalauutetta ja pienipullo manteliöljyä. Niiden vaikutus ihmiseen oli pojan mukaan ihan kaikki mahdollinen hyvä. Ammeen vieressä oli oluthana mistä sai laskea olutta juotavaksi niin paljon, kuin halusi. En yleensä pidä oluesta, mutta tämä oli jotenkin vähemmän hapokasta. Hoitajapoika kyllä selvitti miten se erosi pubien olueista, mutta en sitä oikein ymmärtänyt.

Kiva oli lepäillä ammeessa ja olla pikkuhuppelissa. Jo yhdestäkin tuopillisesta tuli mukavan kevyt olo. Ammevedessä selvästi tunsi, että ihoon jäi jotain lehtimurskaa ja sitä ei ohjeen mukaan saanut pestä pois, kun seuraavana päivänä. Kylvyn jälkeen meidät käärittiin huopiin lämpöpatjalle lepäämään ja sen jälkeen alkoi hieronta. Parikymmentäminuuttiahan on todella lyhyt aika tehdä mitään kunnollista. Hoitajapojalla oli kuitenkin hyvin napakat otteet ja tuonkin verran selän ja niskan hierontaa rentoutti hyvin. Samoin parivuotta sitten hierojatyttö oli todella tehokas. Silloin epäilin, että koko juttu olisi ihan rahastusta, mutta huomasin pian hieronnan olevan ihan ammattitaitoista. Jos menette Prahaan suosittelen kokeilemaan tätä rentoutusmuotoa. Paikka oli hyvin siisti ja asiallinen, mutta ajat ovat myös todella varattuja. Ilmeisesti paikassa käy solkenaan turisteja, mutta me emme hoitotiloissa nähneet ketään muita ja muutenkin tunnelma oli hyvin rauhoittava.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi12:48

    Ihmetyttää miten yrittäjä voi olla yhtenään lomalla. Ei ihme, jos ajanvaraus on täynnä. Eihän se johdu suuresta määrästä tyytyväisiä asiakkaita, vaan jatkuvasta lomailusta......

    VastaaPoista
  2. Anonyymi16:24

    Olen käynyt Inkerillä kohta 10 vuoden ajan enkä todella tunne ketään, joka pitäisi yhtä vähän vuosilomaa. Hän myös osaa nauttia vähissä lomapäivistään täysin rinnoin. Oikein virkistävää lomaa sinulle Inkeri! Terv. Outi

    VastaaPoista
  3. Anonyymi20:35

    Tuo ensimmäinen kommentti on kyllä niin erikoinen ettei taida kirjoittaja olla muuta, kuin ilkeä. Olen ollut Inkerin asiakkaana jo 80-luvulta asti ja harva pysyy niin iloisena ja motivoituneena noin lyhyillä lomilla. Pidän ihan ihmeenä, että Mari ja Inkeri organisoivat aikataulunsa niin hyvin, että pitkät työpäivät eivät vie voimia täysin. Olen myös ymmärtänyt, että Inkerin sotaharrastus on yksi jaksamisen aihe.

    Riitta K.

    VastaaPoista
  4. Voin lohduttaa ensimmäistä kommentoijaa ettei kannata surra minun työaikojani, tai lomiani. Osaan kyllä harkita ne ihan itsekin.
    Tiedän monta yrittäjää, jotka eivät ole koskaan lomalla. Puolet heistä päätyy hautaan ja toinen puoli on katkera ja sinnittelee huonosti menestyvän firmansa kanssa. Ei kukaan pysty pitämään asiakaspalvelua hyvänä, jos ei koskaan lataa omia akkujaan.

    Inkeri

    VastaaPoista