lauantai 27. kesäkuuta 2015

Tyytymättömyydestä kasvohoitoon pitää valittaa sen tehneelle kosmetologille

Viime vuosina olen törmännyt minun mielestäni aika outoon käytökseen asiakaspalvelussa. Olen useampaan kertaan kuunnellut puhelimessa, tai tiskin takana miten huonon kasvohoidon asikas on saanut. Valitus ei koske onneksi meidän tekemää kasvohoitoa, mutta tilanne on todella ikävä. Onneksi meidän omista hoidoistamme ei ole koskaan valitettu ja toivottavasti niistä ei valiteta muille kosmetologeille.

Minä joudun erittäin vaikeaan välikäteen, kun asiakas tulee minulta kysymään onko heidän hoitonsa tehty oikein muussa hoitolassa. On todella vaikeaa vastata yhtään mitään ja kuitenkin haluaisi auttaa asiakasta. Mitään muuta en voi vastata, kuin että heidän pitää mennä puhumaan kyseisen kosmetologin kanssa. En tiedä toivovatko nämä asiakkaat, että minä alkaisin haukua mukana toisen hoitolan työtä, vai miksi asiasta puhutaan minulle. Minä en ikinä moiti toisten hoitoloiden työtä, koska enhän yhtään tiedä mitä kasvohoidossa on tapahtunut. Aika usein kysymys on jostain väärinkäsityksestä, että asiakas on ymmärtänyt jonkun kohdan väärin. Siitä ei kukaan ole valittanut, että hoito olisi maksanut liikaa työnmäärään nähden. Itse luulisin sitä suurimmaksi valituksen aiheeksi. Ainakin mainoksista päätellen moni kasvohoito ei pidä sisällään juuri mitään. Ehkä nämä asiakkaat äänestävät jaloillaan eivätkä mene kyseiseen liikkeeseen enää.

Kasvohoitoja, työtapoja ja vaikuttavia aineita on satoja erilaisia. En mitenkään voi tietää mistä naamiosta on kysymys, jos asiakas kertoo sen olleen paksua, vihreää töhnää, joka haisee pahalle. Se voi olla mitä parhain naamio, vaikka vaikutti oudolta. Usein kuulen liian lyhyestä, tai liian pitkästä kuorinnan, tai naamion vaikutusajasta. Vaikutusajat voivat olla yhdestä minuutista kolmeen vartiin ja kaikkea siltä väliltä. On mahdotonta sanoa, että ei tyydyttävä lopputulos syntyi juuri liian lyhyestä naamion vaikutusajasta. En myöskään mitenkään näe asiakkaan ihosta millainen kasvohoito on tehty ja onko se tehty hyvin, vai huonosti. Ellei sitten iholle ole jäänyt jo arpia ja rikkoutumia.

Yhteenvetona voisin sanoa, että yleisin ongelma on siinä ettei asiakkaalle kerrota mitä tehdään. Meidän kosmetologien pitää siinä kunnostautua, koska asiakkaalle voi jäädä epätietoinen olo jostan pahalle haisevasta töhnästä. Meidän aineethan joskus saattaa haista hyvinkin pahalle. Olemmekohan me Marin kanssa syyllistyneet tähän liian vähään kertomiseen? Onko teillä sellainen kokemus, että meidän pitäisi lisätä tiedon antoa asiakkaalle?

4 kommenttia:

  1. Kysymykseni ei liity tähän juttuun, mutta ihmetyttää miks huonosta hoidosta valitetaan muulle, kun sen tekijälle?!

    Saako tätä Clearing mattefieriä käyttää jatkuvasti? Olen yli vuoden käyttänyt sitä joka päivä. Talvella laitoin alle Active moistin ja nyt laitan sitä pelkiltään fluidin alle. Ihoni on pysynyt hyvänä eikä näppylät juurikaan vaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai Clearing Mattifieriä voi käyttää jatkuvasti, jos se kerran sopii ihon tilanteeseen. Meidän talvi-ilmastossa Clearing Mattifier on liian ohut ja siksi sen alle kannattaa laittaa voide. Tuo Active Moist on rasvoittuvalle iholle hyvä, koska siinä ei ole rasva-aineita. Sehän on nyt tarjouksessa 13.7 saakka 59€, kun normaalihinta on 76€.

      Inkeri

      Poista
  2. Mä olen ainakin parivuotta käyttäny clearing mattifieriä päivittäin meikin alla ja muutenkin. Kesällä laitan sitä yövoiteeksi enkä oo mitää haittaa huomannu. Senkun käytät vaan. Huipputuote.

    VastaaPoista
  3. Olen kohta kuusikymppinen, mutta teini-iän oireet vaan jatkuvat. Keittiötyössä iho rasvoittuu, mutta talvella Inkeri neuvoi tämän Clearing Mattifierin ja yhdessä hoitojen kanssa ihon kiiltäminen on selvästi vähentynyt ja meikki pysyy työpäivän kunnolla (tosin siirryin myös Youngbloodin meikkeihin)
    Olen ollut tosi tyytyväinen kaikkiin Dermalogican tuotteisiin ja koen saaneeni ensimmäistä kertaa kunnon neuvoja, kun menin Inkerin hoitolaan. Kiitos.

    Oili

    VastaaPoista