sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Aloe Vera on tunnetuimpia kosmetiikan raaka-aineita

Bloggerin tilastoista huomasin, että blogiin oli tultu googlesta hakemalla aloe veran vaikutusta ruusufinniin. Sattumalta kuuntelin viime viikolla ravintoterapeutin haastattelua radiosta ja siinäkin keskusteltiin aloe verasta. Hain asiasta vielä lisätietoja netistä ja kirjoitan nyt omat kokemukseni aloe verasta.

Aloe vera on yksi tunnetuimista rohdoskasveista, jota on käytetty jo tuhansia vuosia. Suurempaan tietoisuuteen se nousi tarinoiden mukaan Aleksanteri Suuren sotajoukkojen myötä. Haavoittuneet sotilaat tarvitsivat apua haavoihinsa ja aloe veraa kaktuksia pidettiin mukana, jotta parantavaa aloe teeliä saatiin heti avuksi. Minusta ihan uskottava tarina, koska kautta historian sota on aina kehittänyt lääketiedettäkin.

Aloe vera on kaktuskasvi, jonka paksujen, suippojen lehtien sisällä on hyytelömäistä ainetta. Aloe kaktuksia on satoja lajikkeita eikä ne kaikki ole parantavia vaikutukseltaan. Levittämällä tätä aloehyytelöä haavoihin, tai rikkoutuneeseen ihoon se nopeuttaa haavan paranemista ja ehkäisee tulehdusta. Kosmetiikassa sen vaikutus on erittäin suotuisa kuivalle iholle ja atooppiselle ihottumalle. Dermalogicalla on joissakin tuotteissa aloe veraa lisäämään kosteuttavaa vaikutusta herkälle iholle. Ruusufinniin sillä ei ole mitään erityisen parantavaa vaikutusta, mutta kosteuttajana aloe vera ei pahenna ruusufinniä. Ruusufinni on järkevintä hoitaa pois lääkärinohjeiden mukaan ja sitten vahvistaa ihoa hyvälaatuisella kosmetiikalla ettei ruusufinni uusisi. Aloe vera ei tähän yksinään riitä.

Vaikka aloe vera on erittäin hyvä aine, mutta pelkkä aloehyytelö ei ole järkevää ihon hoitoa yksinään. Iho tarvitsee monipuolisesti erilaisia aineita eikä kenenkään iho pysy kunnossa Suomen ilmastossa pelkällä aloella. Siinä ei ole suojaavia aineita ja tuota tulehdusta poistavaa vaikutusta ei iho tarvitse jatkuvasti. Radio-ohjelmassa ravintoterapeutti sanoi ettei aloe veralla ole tutkimuksissa löytynyt olevan mitään vaikutusta suun kautta nautittuna. Tähän en enempää ota kantaa, mutta itse uskon tuon ravintoasiantuntijan neuvoon. Aloe vera on hyvä raaka-aine, mutta yksinään se ei auta kaikkeen. 

9 kommenttia:

  1. Anonyymi18:57

    Olen suunnittelemassa ammatinvaihdosta johonkin helpompaan ja kevyempään työhön. Olen seurannut blogiasi pitkään ja kiinnostunut yrittämisestä. Olen kirjanpitäjä ja käteni ja ranteeni ei enää kestä tietokonetyötä enkä halua ikääni istua saman pöydän ääressä.
    Kosmetologikouluun en halua enää mennä, mutta ajattelin ensin perustaa kauneushoitolan kotipaikkakunnalleni (olen pohjoisemmasta, joten en kilpaile kanssasi) ja palkata sinne 2-3 kosmetologia, jotka voivat oppisopimuksella kouluttaa minut. Samalla saisin palkkani yrityksen johtajana. Olen huomannut, että kaikki asiakkaasi ovat ystäviäsi ja tuttujasi. Olet siis ottanut käyttöön verkostomarkkinoinnin tavat hakea lähipiiristä asiakkaat. Itse olen myynyt Oriflamea sillä tavoin, mutta läheiseni eivät ostaneet juuri niitä tuotteita.
    Mistä tätä Dermalogicaa saa ostaa tukkuhintaan? Mitkä kriteerit tukkuasiakkuuteen on? Ajattelin nyt kesälomalla kokeilla aineita ensin itse ja teen sisarilleni niillä kasvohoitoja ja vasta syksyllä vuokraan liiketilan ja alan myymään niitä. Kosmetologeja on ilmeisen paljon työttömänä joten työvoiman saanti ei ole vaikeaa, vai mitä luulet?
    Olisin kiitollinen, jos vastaat kysymyksiini. Korostan sitä etten ole viemässä, tai "vokottelemassa" sinun asiakkaitasi.

    Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi12:50

      Kommentissa on useampia selkeitä epäkohtia.

      Jos kaipaat helpompaa ja kevyempää työtä ei alanvaihdos kosmetologiksi ole ollenkaan oikea. Työ on fyysistä ja yksityisyrittäminen rankkaa. Jos kätesi ja ranteesi eivät kestä toimistotyötä eivät ne kyllä tule kestämään kosmetologin työtä.

      Haaveilet ammatinvaihdosta, muttet kuitenkaan näköjään ole valmis tekemään uhrauksia tai kovaa työtä vaihdoksen eteen. Jos et aiemmin ole ollut kauneudenhoitoalalla niin kyllä se kosmetologin koulutus kannattaisi käydä. Ihan jo sen puolesta että koulutukseen sisältyy tärkeitä teoriaopintoja ja esim. hygieniakoulutusta.

      Dermalogica ei ole verkostomarkkinointisarja kuten Oriflame. Se on hoitolasarja jota ainoastaan maahantuojan hyväksymät hoitolat saavat myydä. Ja jos et edes jaksa vaivautua googlaamaan maahantuojayrityksen nimeä, niin epäilen kyllä miten tulet pärjäämään yrittäjänä.

      Jos on toiminut samalla paikkakunnalla kosmetologina neljällä eri vuosikymmenellä, kuten Inkeri on, on melko suuri todennäköisyys että ystävystyy vakioasiakkaiden kanssa. Kyllä minä ainakin voin kutsua kampaajaani ja kynsihuoltajaani ystävikseni. Ja sitä paitsi, mitä pahaa siinä on jos asiakaskunta pääosin koostuu ystävistä ja tutuista? Jos ajanvarauskirja on täynnä ja yrityksen tili plussan puolella.

      Mikäli tämä oli tosissaan kirjoitettu kommentti niin olen kyllä pahoillani käsityksestäsi kosmetologin ja yksityisyrittäjän työstä. Ja jos tämä oli provo niin onneksi olkoon, oikein mainiosti muotoiltu trollaus.

      Poista
  2. Anonyymi19:31

    Et ole tosissasi.. Taas yksi trolli.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi21:08

    Kyllä tuo eka kommentti aika riskialtiilta jutulta kuulostaa. Viitsiikö kukaan ihan trollina kirjoittaa noin pitkää tarinaa. Taitaa olla tosissaan.

    Mun asiani ei koske yrittämistä, vaan Solar Boosteria. Löysin mökiltä puolipulloa sitä ja mitä mieltä olet onko siinä enää aurinkosuojaa? Se vaikutti ihan muuten hyvältä ja tuoksu oli sama, kun uudessa pullossani. Päiväys oli elokuu 2015 eli sen mukaan pitäisi olla kunnossa. Jäätymään se ei ole talven aikana päässyt, koska mökillä on peruslämpö päällä. Lämpötila on hiukan lämpöasteiden puolella.
    Mitäs sanot uskallanko käyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kysymys meinasi jäädä huomiotta, kun keskityin niin tähän yritysasiaan.

      Jos Solar Booster ei tuoksu pahalle ja on muuten samanlaista, kuin uudempikin, niin voit sitä käyttää. Tuohon viidenkympin suojakertoimeen ei täysin voi enää luottaa, koska sen osuus vähenee. Jos tuote olisi säilytetty oikein, niin aurinkosuojakin olisi kunnossa tuohon elokuuhun 2015. Tuo liian viileä lämpötila on voinut heikentää säilöntäaineiden vaikutusta ja aurinkosuoja on heikennyt. Säilöntäaineet ovat kehitetty toimimaan 17-24 asteessa.
      Uskoisin, että ainakin suojakerroin on 30. Käytä voide pikaisesti loppuun etti hyvä tuote mene ihan hukkaan.

      Inkeri

      Poista
  4. paula21:25

    no huh huh nimimerkki "jaanan" sepustusta! eikö ihmisillä ole todellakaan parempaa tekemistä kuin kirjoitella älyvapaita juttujaan toisten blogeihin!?

    VastaaPoista
  5. Anonyymi21:37

    Nimimerkki Jaana kertoo olevansa kiinnostunut yrittämisestä. Hän ei kuitenkaan vaivaudu ottamaan selvää edes perusasioita. Voisitteko häiriköt ystävällisesti jättää tämän blogin rauhaan pila kirjoituksiltanne.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi22:25

    Pahaa pelkään, että Jaana on ihan tosissan. Hyvässä lykyssä elykeskus makselee starttirahaa luovasta ideasta. Hullumpaakin on kuultu, vai mitä Inkeri?
    Yrittäjä hämppälinnasta

    VastaaPoista
  7. Kyllä tässä on varmaan ihan tosi kysymyksessä, koska tämän kaltaisia yrityksiä on aloittanut, mutta myös lopettaneet.
    En halua masentaa tätä Jaanaa, mutta harkitse vielä kannattaako yrittäjäksi lähteminen. Jos sinulla on nyt jo käsivaivoja ei kosmetologin työ ole mahdollista. Käsiongelmat ovat meidän ammattitauteja. Yrittäjäksi ryhtyvän pitää olla täysin terve, koska sairauslomia ei pysty pitämään.
    Varmaan tuo oppisopimus järjestyy, koska valtiovalta työntää kaikki yrittäjiksi, vaikka idea olisi kuinka epätoivoinen. Mitä luulet pystyykö joku aloitteleva työntekijäsi kouluttamaan sinut täysin uuteen ammattiin. Kannattaa katsoa ammattikoulujen kosmetologilinjan opinto-ohjelmaa. Luuletko, että saat saman joltain toiselta kosmetologilta?
    Laske vielä kertaalleen saatko sinä palkkaa, jos maksat palkan muille. Palkkakuluihin pitää laskea aina noin puolet lisää, jos työntekijä saa käteen 1500€ kaikkine kuluineen maksat 3000€. Saadaksesi tuon summan kasaan tarvitset vähintään 6000€ liikevaihtoa, josta puolet olisi voittoa. Se on aika yläkanttiin laskettu voitto-osuus. Tuohon rahaan pitää vähintään tehdä kolme sadan euron kasvohoitoa per päivä. Sillä saat vasta kokoon palkan tälle henkilölle. Sitten on lukuisia muita kuluja ennen, kuin on omistajan oman palkan vuoro.
    Asiakaspiirin luominen on kaikista vaikein juttu ja olet täysin väärässä, jos kuvittelet, että minun asiakaspiirini koostuu sukulaisista ja ystävistä. Jokainen yrittäjä tietää, että suomalainen kansan luonne on niin kateellinen ettei kukaan osta kaveriltaan yhtikäs mitään. Sen varaan ei pidä missään tapauksessa rakentaa. Minun asiakkaani ovat nyt lähes ystäviä, kun olen tehnyt heille jo satoja hoitoja. Siinä ajassa tulee kyllä puhuttua puolin ja toisin paljon muutakin, kuin ihonhoitoa.

    Sinulla ei ole mahdollisuutta Dermalogican tukkuasiakkuuteen ellet ole suorittanut Dermalogican peruskursseja. Nuo kurssit pitää myös saada läpi ja se ei taas ole mahdollista ilman kosmetologikoulutusta. Dermalogicalta pitää ostaa aina koko perusvarasto mikä taitaa nykyisin maksaa n. 7000€.

    Mieti nyt vielä laitatko itsesi liian koville, jos lähdet heti työnantajaksi. Kirjanpitäjänä osaat varmaan laskea miten suuri liikevaihto tarvitaan, että tuo ideasi onnistuu. Eiköhän työvoimatoimistoissa ole ammatinvalinnan ohjausta, tai on ainakin joskus ollut.

    Inkeri

    VastaaPoista