keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Minä ja aurinko

Oma suhteeni aurinkoon on viharakkaus suhde. Rakastan valoisia kesäpäiviä ja tuntuu ihanalta, kun aurinko paistaa. Koskaan en kuitenkaan halua istua, tai oleilla auringossa. Toisaalta elämäntapani mahdollistaa sen etten olekaan juuri ulkona päiväaikaan.

Olen hyvin ehdoton auringon suhteen ja en halua sitä iholleni missään tapauksessa. Enkä todellakaan anna säteilylle mahdollisuuksia iskeä solukkooni. Kuten tiedätte olen kaikki arkipäivät työssä ja arkisin en juurikaan ennen kahdeksaa pääse ulos. Ilta-auringossa on ihana istua grillaamassa ruokaa ja seurustelemassa kissojen kanssa. Viikonloppuisinkaan en mene suoraan aurinkoon. En sitä mitenkään joka kerta ajattele etten nyt menekkään ulos, kun aurinko porottaa, vaan se on automaattinen elämäntapa. Vapaa-aikani kotona on niin paljon lukemista ja dokumenttien katselua ettei niihin liity aurinko. Voin olla koko sunnuntai päivän sisällä tutkimassa sotakirjoja ja lähden vasta kahdeksan maissa kävelylle, tai pyöräilemään. Joskus istun ulkona lukemassa, mutta ehdottomasti varjon puolella ja lierihattu päässä.

Koen UV-säteilyn melkein kipuna ihollani. Tunnen sen, että ihosolukko huutaa apua, kun sitä sädetetään ja tuhotaan. Olen jonkun mielestä vainoharhainen, mutta jokainen elää omalla tavallaan. Ihostani puuttuu nykyisin pigmentti lähes täysin. Olen ihon väriltäni aika lähellä albiinoa. Tämä johtuu siitä, että kun iho ei ole vuosikausiin joutunut tuottamaan pigmenttiä suojakseen se ei välttämättä pysty sitä enää tekemäänkään. Pigmenttisolu tavallaan kouliintuu. Jos ihminen on useampaan kertaan vuoden aikana ruskea, niin rusketus tulee kerta kerralta nopeammin, koska solumuistissa on tapa tuotaa pigmenttiä. Siitä on ainakin viisitoista vuotta, kun kasvoni on viimeksi saaneet kunnolla säteilyä ja silloin olin jo ihan raidallinen. Minussa on ehkä kissan geenejä sen verran, että tulin raidalliseksi, kun yleensä pigmenttiläiskät ovat laakeita.

Aurinkosuojaa käytän aika arkisin, koska SkinPerfect Primer sk 30 kuuluu aina työmeikkiini. Lomilla, kun on pakko liikkua auringossa käytän kasvoille Dynamic Skin Recoveryä sk 50 ja muualle Protection Sport sk 50. Unohdan aina suojata kaulaa ja rintakehää ja inhoan sitä, kun t-paidan kauluksen rajat näkyy ihossa. Nykyään olen tosi tykästynyt Protection Sport sk 50 voiteeseen ja, jos harrastaisin aurinkolomia käyttäisin sitä myös kasvoille rannalla olo ajan. Se on paras ja miellyttävin vartalolle tarkoitettu aurinkosuojavoide. Sehän sopii myös kasvoille ja ihan koko perheelle. Se on ihanan kevyt maito, joka imeytyy ihan täysin ja se on hinnaltaankin edullinen iso 225ml maksaa, vain 53€.

1 kommentti:

  1. Anonyymi00:09

    Hyvä kuulla, että joku muukin on kalpea ja tyytyväinen väriinsä. Itse olen luontaisesti hyvin valkoinen iholtani ja jos olen hetkenkin auringossa saan ihottumaa. Välillä saan kommentteja vaaleudestani. Joskus tutut ja työkaverit neuvovat käymään solariumissa, tai kysyvät olenko juuri päässyt vankilasta. Joillekin on ilmeisen vaikeaa hyväksyä ettei kaikki halua olla ruskeita. Olen jo vuosia käyttänyt Dynamic recoveryä ja olen tosi tyytyväinen. Se multivitamin power masgue rauhoittaa aurinkoihottuman aika nopeasti. Muidenkin ihottumasta kärsivien kannattaisi kokeilla ettei aina tarvitse pelata kortisonin kanssa.

    VastaaPoista