torstai 27. elokuuta 2015

Aurinkopuuteri tuo kesän hehkua iholle

Kesäkelit tuli tänä vuonna aika myöhäisessä vaiheessa ja koko elokuun on voinut olla vielä kesävaatteissa. Toivottavasti lämpöä ja aurinkoa riittää pitkälle syksyyn. Kesäisten vaatteiden kanssa on mukava antaa ihonkin kertoa vielä aurinkoelämästä ja siihen terveellisin konsti on Youngbloodin aurinkopuuteri sävyltään Sundance (71€).

Ennen tätä Youngbloodin aurinkopuuteria en ollut koskaan myynyt sitä, koska mielestäni kaikki aurinkopuuterit teki ihon likaisen näköiseksi. Enkä halua myydä asiakkaille tuotteita mitä en itsekään osaa käyttää. Youngbloodin Sundance on yksi meidän suosituimmista meikkituotteista ja sen ainoa huono puoli meidän kannalta on se, että pakkaus kestää ahkerassakin käytössä lähes pari vuotta. Sundance aurinkopuuterirasiassa on neljä värisävyä. Kiepsauttamalla sivellintä kaikissa näissä väreissä saa luonnollisen sävyisen ruskettuneen pinnan iholle. Aito rusketus ei ole koskaan yksivärinen ja sellainen aurinkopuuterikin näyttäisi epäluonnolliselta.

Tämä aurinkopuuteri on myös monikäyttöinen eri värisävyjensä takia. Youngblood on ajatellut, että kesäretkellä ei tarvita mukaan, kuin tämä yksi meikkituote. Keskimmäistä vaaleinta sävyä voi käyttää luomivärinä ja kirkkainta poskipunana, tai huulipunana. Jos ensin laitat huulille huulirasvan ja sitten sen päälle aurinkopuuteria saat ruskehtavan huulipunan. Siinä vaiheessa vuotta, kun ei enää välitä aurinkopuuterista koko kasvoille voi sitä alkaa käyttämään poskipunana. Silloinkin voi pyöräyttää poskipunasiveltimen kaikkein neljän sävyn läpi ja siitä saa luonnollisen poskipuna sävyn.

Se pitää muistaa, että hyvälaatuinen ja puhdas sivellin takaa parhaan lopputuloksen. Liian kapea, tai rasvasta kankea sivellin ei tee parasta tulosta.

5 kommenttia:

  1. Tämä Sundance on ollut jo vuosia varma valinta ja yhdestä paletista käyttää parikin kesää. Vähän Dermalogican primeriä alle ja huiskaus tätä niin hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
  2. Onko tässä aurinkopuuterissa jotenkin erilainen laatu, kuin poskipunissa. Tämä kestää poskipunanakin iltaan saakka ja varsinaiset poskipunat katoaa jo puoleen päivään. Tosin en ole Youngbloodin poskipunaa kokeillut.

    Iina

    VastaaPoista
  3. Neuvot käyttämään aurinkopuuteria myös luomivärinä, mutta kuivattaako se muutenkin ohutta ja kuivaa luomea?

    VastaaPoista
  4. Olen käyttänyt aurinkoputskua sekä luomivärinä ja poskipunana eikä mitään ongelmaa. Ei se ainaskaan kuivata

    VastaaPoista
  5. Youngbloodin aurinkopuuteri ei missään tapauksessa kuivata silmäluomia, tai muutakaan ihoa. Tiiviin mineraalipigmentin ansiosta sen pysyvyys poskipunana on selvästi parempi, mutta myös luonnollisempi väriltään, kuin synteettiset poskipunat. Mielestäni Youngbloodin kaikki poskipunat pysyy ihan yhtä hyvin, kuin tämä aurinkopuuterikin. Se ei päivän aikana imeydy ihoon, vaan pysyy siistinä koko päivän.
    Luomivärinäkin sitä voi huoletta käyttää, koska se ei takuulla kuivata ohutta ja kuivaa silmäluomea.

    Inkeri

    VastaaPoista