maanantai 10. elokuuta 2015

Piirtäminen ja värittäminen poistaa stressiä ja auttaa keskittymään

Olen hiukan huvittuneena seurannut miten paljon myyntiin on tullut aikuisille tarkoitettuja värityskirjoja. Niitä on jo Suomessakin monenlaista ja esimerkiksi Englannissa värittäminen on supersuosittua aikuisillakin.

Olen kai välillä kertonutkin minun omasta piirtämisvimmastani. Olen koko aikuisikäni piirtänyt aina, kun olen luennoilla, oppimassa jotain tai muuten vaan istun paikallani. Kouluaikona se oli kiellettyä, mutta noin kolmekymppisenä lakkasin piirtämästä salaa ja tekemään sitä ihan näkyvillä. Kotona aina, kun istun paikallani piirrän, tai väritän omia juttujani. Olen ihan pistoksissani ellen saa  joka päivä tehdä piirtämistä ainakin tunnin verran. Samalla, kun katselen televisiota, tai sotadokumentteja piirrän jatkuvasti. Kaikki tutut tietävät, että minulla on aina kyniä ja paperia mukana piirtämistä varten. Kuunnellessani luentoa en koskaan tee muistiinpanoja, vaan opin sen mitä opin vain kuuntelemalla.

Se tuntuu huvittavalta, että nyt joku viisas on keksinyt, että piirtäminen on tällaista mindfulness elämäntapaa. Sille on nyt keksitty hieno nimi ja selitetty miten hyväksi se on ihmiselle. Piirtäminen ja värittäminen poistaa stressiä, auttaa keskittymään ja lisää luovuutta. Niinhän se on aina ollut, mutta nyt joku mainosmies on sen kaupallistanut ja myy värityskirjoja. Tähän asti olen kymmeniä kertoja kuullut ihmisiltä miten hullu olen ja kysymys mitähän psykiatrit tuosta sanoisi on hyvin yleinen kommentti minulle. Moni sanoo aika loukkaavastikin, että olet hullu. Itse ihmettelen sitä miksi piirtämiseni kiusaa muita. Teen sen aivan hiljaa enkä rapistele papereitani ja takuulla kuuntelen mitä luennoillakin puhutaan. Osallistun myös aina keskusteluun, jos sellaista on. Olen vaiston varaisesti keksinyt itselleni ominaisen tavan painaa asioita mieleeni. Eikä minua enää nykyisin kiinnosta miten ihmiset sitä kommentoi. Tuntuu, vaan kummalliselta, että pienikin omaperäisyys kiusaa muita ihmisiä. Minulta on useita kertoja tentattu miksi piirrän ja mitä teen piirustuksillani.  En välttämättä tee niillä mitään ja ei kaikella tarvitse aina olla jokin käyttötarkoitus. Äitini on jalostanut eteenpäin näitä piirustuksia ja hän päällystänyt niillä yhden seinän ja muutamia puisia lipastoja. Kaikki piirustukset ovat tallessa ja voitte uskoa, että niitä on paljon, vaikka yhden A4 kokoisen paperin täyttäminen vie 6-8 tuntia. 

1 kommentti:

  1. Ompa ikävää lukea ihmisten suhtautumista piirtämiseen. Itse olen aina ihaillut ihmisten kykyä toteuttaa itseään kukin omalla tavallaan. Olen huomannut, että oma "taiteellinen" toteutukseni on aina jäänyt taka-alalle. Itse ostin aikuisten värityskirjan houkutellakseni sisäistä taiteilijaa ihmisten ilmoille. :)
    Itse olen ihaillen kiinnittänyt huomiota, että kokouksissa muutama mm aina kutoo. Hienoa ja ainakin minusta hyväksyttävää. Olisiko jo aika minunkin opetella.. ;)

    VastaaPoista