tiistai 25. elokuuta 2015

Retinoli mullisti 1980-luvulla kosmetiikkan kemian

Varmaan aika harva muistaa näitä asioita mistä kerron, mutta ehkä joillekin on retinolista jäänyt hiukan huonokaiku. Retinoli on A-vitamiinihapon johdannainen, jota alettiin käyttämään ihonhoidossa 1980-luvun lopulla. Suomessa se esiteltiin ensin suunkautta otettavana isotretionina eli Roaccutane acnelääkkeenä. Roaccutane on huomattavasti vahvempaa A-vitamiinihappoa ja retinoli on yksi osa siitä.

Silloin, kun Roaccutane tuli myyntiin Suomeen se oli saanut aikaan jo suuren skandaalin USA:ssa. Ensimmäiset isotretionilääkkeet oli hyvin voimakkaita pitoisuuksiltaan ja niillä oli paljon sivuvaikutuksia. Suunkautta otettavia isotretionilääkkeittä jaettiin aivan liian heikoin perustein ja sivuvaukutukset oli näkyviä. Pahin sivuvaikutus oli sikiövauriot, jos nainen oli syönyt lääkettä parikin vuotta ennen raskaaksi tuloa. Lääkkeet myös herkisti auringolle ja aurinkoisissa osavaltioissa se oli hyvä alku ihosyöville. Toisaalta huomattiin myös äkkiä, että acnehoitoon kehitetty isotretioni pehmensi myös ryppyjä ja kaunisti vanhenevaa ihoa. Se innosti ihmiset syömään lääkettä pelkästään nuoruuden toiveissaan. Pätevät lääkärit eivät suostuneet USA:ssa kirjoittamaan reseptejä tähän tarkoitukseen, joten lääkkeitä alettiin salakuljettamaan Meksikosta.

Kalifornialaiset kaunottaret popsivat lääkkeitä ja makoilivat auringossa saadakseen muodikkaan rusketuksen. Siinä alkoi varsinainen ihosyöpäepidemia. Myöhemmässä vaiheessa lääkkeet vaihdettiin voiteisiin, joiden A-vitamiinhappopitoisuus oli todella korkea. Ihosyöpä tapaukset hiukan ehkä väheni, mutta muita sivuvaikutuksia tuli edelleen. En tiedä muistaako kuinka moni näitä lehtiotsikoita , että ryppyvoiteet aiheuttaa ihosyöpää. Jos muistaa, niin näillä A-vitamiinihappovoiteilla ei ole mitään tekemistä nykyisen retinolin kanssa. Noin kolmessakymmenessä vuodessa on A-vitamiinhappoa pystytty muokkaamaan ja ottamaan voiteisiin, vaan hyviä puolia. Näitä hyvin vahvova A-vitamiinihappovoiteita käytetään vielä reseptivoiteina acneen ja acnearpiin ja niitä käytettäessä pitää noudattaa lääkärin ohjeita tarkoin. Tässä A-vitamiinihappovoiteissa ei itsessään ole ollut koskaan mitään vikaa, vaan sitä alettiin heti alunperin käyttämään väärin. Tämä vaihe toi aineelle huonon maineen.

Nykyiset retinolivoiteet ovat tehokkaita ja turvallisia. Tärkeitä on suojata iho auringolta niitä käytettäessä, mutta Suomessa ongelma ei ole mitään verrattuna Kaliforniaan. Ellei iho saa tottua retinoliin pikkuhiljaa se alkaa hilseillä ja kuivua ja tämä sivuvaikutus vältetään, kun noudatetaan käyttöohjeita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti