keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Ohjeita uusille asiakkaille

Ellet ole aikaisemmin käyttänyt Dermalogican tuotteita, niin Pimeän kaupan iltana on hyvä tilaisuus hankkia itselleen perustuotteet alennettuun hintaan. Kaikista normaalihintaisista Dermalogican ja Youngbloodin tuotteista saa 20% alennuksen. Meillä ei ole enää kasvohoitoasiakkaita perjantai iltapäivänä, vaan olemme valmiina palvelemaan ostoksilla kävijöitä kello 15.00-21.00.

Dermalogica on Suomen suosituin ammattikosmetiikkasarja ja meillä se on ollut vuodesta 2000 lähtien. Dermalogica on ammattikosmetiikka tuotekehittelyn edelläkävijä. Tuotteiden vaikuttavien raaka-aineiden pitoisuudet ylittävät selvästi kosmetiikan keskitason. Sen takia pienemmät määrät tuotteita riittää hyvään ihonhoitoon. Dermalogican pakkauskoot ovat suurempia, kuin yleensä eurooppalaisessa kosmetiikassa. Suurin osa tuubeista on 75ml, kun vastaavat tuotteet muissa sarjoissa on 50 ml. Jatkuvaan käyttöön tarkoitettuja perustuotteita on saatavilla kahta eri kokoa. Puhdistusmaitoja on 500ml ja 250ml ja hoitovoiteita on 100 ml ja 50 ml.

Neuvomme mielellämme kotihoitotuotteet eikä se edellytä kasvohoidossa käyntiä. Tietysti kasvohoidon yhteydessä pystyy parhaiten analysoimaan ihon tarpeet, mutta meillä voi käydä pelkästään ostoksilla. Muutamalla hoitotuotteella pääse hyviin tuloksiin ja ihon tilanne normalisoituu. Esimerkiksi nelikymppinen sekaihoinen asiakas alkaa tarvitsemaan runsaasti kosteutta ja suojaa estämään ihon ohentumista. Silloin suosittelen puhdistukseen Ultra Calming Cleanser (500 ml 74€, 250ml 51€) puhdistusmaidon. Kosteuttavasta tehotippasta Skin Hydrating Boosterista (94€ + matkakoko Multivitamin Power Firm silmänymp.voiteesta )hyötyy kaikki ihotyypit tässä vaiheessa  syksyä. Hoitovoiteeksi voisi valita Skin Smoothing Creamin ( 100 ml 81€, 50 ml 59€ ) joka sopii yöksi ja päiväksi. Näillä kolmella tuotteella pääsee jo hyvin alkuun ja tuo tärkeä silmänympärysvoide tulee tehotipan mukana lahjaksi. Matkakoko riittää pariviikkoa ja normaalikoko maksaa 70€. Näistä kaikista hinnoista vähennetään -20%.


2 kommenttia:

  1. Anonyymi18:27

    Onko tuotteissa joku ostoraja? Saako samaa voidetta ostaa, vaikka kolmetuubia? Miten suhtaudut siihen, jos tulen Hämeenlinnaan teille ostoksille sisarienikin puolesta ja jos heidänkin ostos ylittää tuon 100€ saavatko he myös tuon tuotepakkauksen? Käväisin teillä viime talvenakin tässä myyntitapahtumassa ja teille olikin helppo tulla, kun olette sen ison kauppakeskuksen vieressä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä samaa tuotetta saa ostaa ihan niin monta, kuin haluaa. Ehkä siinä tapauksessa, jos hylly ihan tyhjenee heti iltapäivällä, voisimme lähettää suurimman osan postin kautta jälkikäteen. Näin ei ole vielä koskaan sattunut, koska yleensä olemme osanneet aika hyvin varautua etukäteen eikä kukaan ole ostanut, kuin maksimissa kolme samaa tuotetta.
    Kyllä me luotamme ihmisen sanaan ja nuo muutkin henkilöt kenen asioilla olet saavat sen tuotepakkauksen. Pyrimme aina toimimaan niin, että asiakas hyötyy. Meille on helppo tulla, koska Goodman on ulkopaikkakuntalaisille hyvä maamerkki. Tervetuloa ostoksille!

    Inkeri

    VastaaPoista